lauantai 10. joulukuuta 2011

10.joulukuuta





Partliten tuikkiva-kippo sai sisälleen helminauhan oriflamelta. Kynttilät tuovat ihanaa tunnelmaa. Samoin kuin jouluvalot, kyntteliköt. Pimeys ei tunnu kurjalta kun on niin paljon valoja ympärillä. Sellasia valoja jotka luovat tunnelmaa, iloa. Jotenkin sellaista rauhallista oloa.

Lumi riemastuttaa lapsia. Eilen, jo pimeyden tultua, lapset olivat pari tuntia ulkona. Rakensivat lumilohikäärmeen ja lumiprätkän. Ihanat punaposkiset lapset tulivat sisälle ja ripottelin märkiä vaatteita puuhellan ja pönttöuunin läheisyyteen.

Aamulla seitsemän jälkeen kuivuneet vaatteet puettiin päälle ja lapset riensivät jälleen ulos. Siellä syntyi lumiukkoperhe, joille Peikko juoksi hakemaan porkkananenät. Reilun tunnin oltuaan ulkona, punaposkiset lapset tulivat sisälle ja laittelin taas märkiä vaatteita ympäriinsä kuivumaan. <3

Kunpa vesisade ei veisi kaikkia lumia heti pois.

Tänään menemme vanhempieni luokse saunomaan. Sitä odotan.

4 kommenttia:

  1. toi maisemalyhty on ihana! lumi ja kynttilät on tunnelmallisia talvella. kumpa lumi jäisi maahan <3 vaikka pahalta näyttää kun vettä vaan sataa..

    VastaaPoista
  2. Voi, voi kuinka tutun tuntusta touhua tuo lasten vaatteihin kanssa, mulla vain on aikaa kulunut mooonta vuotta nuista ajoista. Mietinkin tässä, että entäpä jos ei joulua olisi, niin mitä me sitten touhuttasiin talven kohokohtana? Todella, kaikenlaiset valot ja kynttelit lieventävät pimeyden voimaa.

    VastaaPoista
  3. kivaa puuhalua siellä suunnassa. Meilläkin lumesta on iloittu! Tehtiin tänään pojan kanssa lumilinna, lumiukko ja lumihevonen. :) ihanaa kun on vähän lunta, on valoisampaakin.

    VastaaPoista
  4. pumpsi, tykkään kanssa tuosta lyhdystä. Oon saanut sen monta vuotta sitten tädiltäni joululahjaksi <3

    nenunen, valot ja kynttilät on ihania. niin ihanaa tunnelmaa <3

    tinyangel, Saisi tulla vähän lisää lunta. ei sitä niin mahdottoman paljon tarttisi tulla kuten viime vuosina mutta vähän enemmän, niin että pääsisi vielä paremmin touhuumaan lumijuttuja :)

    VastaaPoista