perjantai 27. tammikuuta 2012

Toivesukat




Tein Peikolle villasukat. Poika valitsi lankakopastani 4kerää joista sukat tehtiin. Toiveena raitasukat, erikokoisin raidoin. Kun sukat valmistuivat ja annoin ne pojalle niin hän nauroi ääneen ilosta. Paras palaute mitä voi saada <3

Eilen kävin pitkästä aikaa kirppiksellä. Olipas siellä paljon tyhjiä pöytiä. Löydötkin jäivät vähäisiksi, mutta todella mieluisiksi. Löysin pienen emalikulhon ja neuletakin lempivärissäni.

Aamulla ulkoilin lasten kanssa esikoisen mentyä kouluun. Harmi kun kamera ei ollut matkassa. Ulkona on niin kaunista. Lunta paljon, valkeaa ja kimallusta. Kävelin pienen lenkin lapset pulkkakyydissä. Katselin ympärilleni, tallensin kauneutta mieleeni.

Oikein kaunista ja lumista talviviikonloppua kaikille <3

5 kommenttia:

  1. Ihanan veikeät sukat :) Täälläkin ihana pakkasaurinko ulkona, työpaikan ikkunan takaa vaan ihastellaan. Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. katti, kiitos. Melkeempä kivoimman näköiset sukat saa kun yhdistelee eri keriä. Ainoa on sitten se että päättelemistä riittää.. ;P Kiitos samoin.

    VastaaPoista
  3. kivat sukat!!! Kivoja löytöjäkin teit.Ihanaa talvista viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Hyvä värisilmä pojalla ja taitava kutoja äiti :)

    VastaaPoista