sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kalenterisukat


Perjantaina katselin lasten kanssa illalla telkkarista ET:n. Ihana elokuva. Siinä samalla puikot viuhui. Olemme uniretkeilleet lasten kanssa. Se kuuluu meillä lomaan. Nukkua voi lähes missä vain.. :)

Eilen aamulla lapset menivät mummulle ja papalle serkkujensa kanssa. Sitä olivat odottaneet. Pakkasivat mukaansa uusia joulupukin tuomia leluja (esikoinen on siinä iässä jo että otti mukaansa vain puhelimen.. Mihin tämä aika rientää..) ja odottivat innolla että pääsevät serkkujen kanssa mummulle ja papalle touhuumaan, Pääsivät sinne koko sakki yöksikin.

Minä lähdin sitten siskoni kanssa aleostoksille. Tärkein mielessäni oli saada uusi lämmin talvitakki, entinen kun meni jo täysin rikki ja heitin viime talvena pois.. Onneksi takin löysinkin. Sellaisen mitä olin jo katsellut, mistä olin haaveillut. Stadiumista musta karvahupulla. Oikea hinta n 170e, nyt 90e. (kiitos tästä vanhemmilleni, sain heiltä joululahjarahan :) )

Lisäksi ostin pojille Stadiumista lämpimät ja veden kestävät talvihanskat (oikea hinta 20,00, nyt 8ekpl) Itselleni vielä sieltä hupparin ja t-paidan, molemmat -50%

Sitten ostin vielä itselleni New Yorkerista collegehousut ja mustan pitkähihaisen paidan joka on kätevä talviaikaan lyhyt hihaisten neulemekkojen alla.

Kävin vielä siskon kanssa Rossossa syömässä ja palasin 5tunnin kauppareissun jälkeen kotiin :)

Takki pääsi heti käyttöön (ja ihanan lämmin onkin, olen kova palelemaan mutta nyt en palellut ollenkaan!) ja lähdin miehen ja koirien kanssa metsään kävelemään. Tunnin lenkki tehtiin. Kyllä oli ihana keli! Lunta, pakkasta, aurinko. Ei voinut kuin ihailla!

Lenkin jälkeen sauna, neulomista ihan urakalla ja leffan katselua. Aika ihanaa. Monta neuleprojektia taas kesken. Yhden sain valmiiksikin: joulukalenterisukat! Ekat sukat kärjestä aloitettuna. Parantamisen varaa on, mutta koska niistä kuitenkin ihan sukat tuli niin täytyy olla vähän tyytyväinen;)  Kirjoneulekohdat muutin kyllä lopulta niin että päivän teeman mukaisilla väreillä tein omaa (yksinkertaista) kirjoneulekuviota, muuten nämä ei olisi varmaan valmituneet ikinä.... ;)

Tänään haemme esikoisen mummulta ja papalta ja viemme kaverisynttäreille. Synttäreiden ajan kiertelemme kauppoja miehen kanssa kaksin. Sitten haemme loputkin lapset kotiin. Tänään meillä on täällä synttärisankari: Taisto täyttää 5v!

Ihanaa sunnuntaita!

9 kommenttia:

  1. Ihanat olivat kyllä nuo kalenteri sukat. Minäkin pitkään mietin teenkö, mutta joululahja työt veivät niin paljon aikaa, etten enää ehtinyt. Kivoja ale löytöjä. Minä jätin tänä vuonna alet kokonaan väliin. Tai no vielähän ehtii jos jaksaa...Kiva kun saitte vähän siskon kanssa aikaa ja miehenkin kanssa. Kiva kun ottivat kaikki lapset yökylään. Ihania talvi maisemia.

    VastaaPoista
  2. Niin ja onnea tietysti 5-vuotiaalle!!! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eipähän sinne aleihin kannata toisaalta mennä jos ei ole oikeeta tarvetta jollekin muuuten menee vain rahat, kun on niin paljon houkutuksia... Mulla tosiaan ei ollut ollenkaan lämmintä toppatakkia ja onneksi alesta löytyi! (ja löysin esikoiselle alesta talvikengät, hänellä ei ollut sellaisia :) )

      Kiitos! <3

      Poista
  3. Mukavia ale-löytöjä. Tarkoitus kanssa vähän käydä katselemassa tarpeellista.
    Hyvä me!! _kalenterisukat valmistuivat. Ja sinulla ihan sukkien näköisetkin, toisin kuin eräällä..... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jotain tarpeellista löytyy! Jee, saatiin kalenterisukat valmiiksi! :)) Onhan noi jaloissa sukkien näköiset. Kantapäätä en vaan tainnut osata tehdä ihan oikein, ne aihettivat täällä vatsa kippurassa nauramista.... ;D

      Poista
  4. Kyllä Ale aikaan on hyvä olla hereillä. Meillä on suunnitelmissa lähteä tänään katselemaan miehelle vaatteita. Toivottavasti löytyy. Ihanat sukat!

    VastaaPoista