lauantai 12. helmikuuta 2011

Lauantaina





Pojat löysi aamulla pahvin. Siitä tekivät molemmat itselleen naamarit. Autoin vain laittamalla niihin langat kiinni että pysyivät kasvoilla.

Helmin mentyä päikkäreille lähdin pitkästä aikaa vaunuttelemaan tunnin lenkin. Kun lähdin niin oli vielä pilvistä, mutta puolessa välissä matkaa taivas alkoi repeilemään ja aurinko paistamaan. Tekipä hyvää kävellä kunnolla, kun tosiaan edellisestä kerrasta on päässyt vierähtämään tovi.. Pitää yrittää taas kävellä useammin, kyllä oli sen jälkeen kiva olo.

Puikoilla jälleen uusi työ, yllätysyllätys: ohje puikoissa!- kirjassa. ;D

Tein tänään marjapuuroa oman pihan, viime kesäisistä, punaviinimarjoista. Se on meidän perheen herkkua. Varsinkin mun ja Peikon, syötiin molemmat pari lautasellista.

Yöt on ollut taas risaisia. pidemmän aikaa. Molemmat tytöt herättelee. Syy löytyi kurkkaamalla suuhun: Rusinalla pilkistää viides hammas ja Helmillä kaksi uutta poskihammasta.

3 kommenttia:

  1. Aah, hammaskeiju teillä ahertaa ja valvottaa, voi sentään:) Tuo puuro tehäänkö se samal'viisiin kuin puolukoista, mistä minä aina sitä teen. Pitääpä seuraavan kerran tehä punasista viinimarjoista, kokeilla.
    Hyvää Ystävänpäivää:)

    VastaaPoista
  2. Kivat naamarit olivat pojat tehneet! nam, vispipuuro on hyvää. Minä teen kans punaviinimarjoista ja joskus jopa vadelmista ja mansikoista.

    VastaaPoista
  3. nenunen, Joo, ihan samalla tavalla tehdään. äiti teki aina lapsuudessa puolukoista, mä teen noista punaviinimarjoista useimmiten kun niitä omasta pihasta saa. :) kiitos samoin.

    tinyangel, Se on ihan mielettömän hyvää! :9

    VastaaPoista