tiistai 17. kesäkuuta 2014

Auringosta vesisateeseen


Eilinen aamu oli niin aurinkoinen ja lämmin. Istuin ulkona kahvini kanssa. Katselin kukkia. Mikähän tuo keltainen kukka on? joku liljako?

5vuotiaan uimakoulu alkoi hyvin. Tyttö meni reippaasti mukaan, vaikka jännittikin sinne menemistä. Tekee hyvää totutella veteen, oppia uusia asioita. Alkeisryhmässä.

Illaksi ilma viileni, satoi kaatamalla vettä. Menin tyttöjen kanssa koulun pihalle leikkimään. Siinä mietin että onpahan kesä kun tytöillä pipot päässä juhannusviikolla... ;) Esikoinen olikin sillä aikaa kaverisynttäreillä hoplopissa ja 8v jäi vielä toiseksi yöksi mummulle ja papalle, viihtyy siellä :)

Sain luettua Anneli Kivelän kirjan loppuun. Uusi osa Katajamäki- sarjaa. Lainasin tuon kirjastosta. Olen lukenut ne kaikki. Niin ihanaa, rentoa lukemista. Sellaista hyvänmielen lukemista. Maalaiselämää.. Pidän sellaisesta. Vera Valan uusin kirja on ilmestynyt. Sitä olenkin odottanut! Edellinen loppui niin jännästi. Se kirja on saatava omaksi (kuten edellisetkin on) , joten laitoin sen eilen tilaukseen adlibriksestä. Tulisipa pian!

Viimeisessä kuvassa samanväriset kaverukset tältä aamulta! :)

Tänään onkin taas mukavaa puuhaa tiedossa. Puistotreffejä ja uimakoulua. Aurinkokin paistaa, ainakin nyt aamusta.

6 kommenttia:

  1. Eipä ole pipot liikaa näillä keleillä..:) Itselläni on villasukat jalassa nytkin! Pitääpä laittaa nuo kirjat ylös jos vaikka lainaisin itsellenikin.
    Mukavaa viikkoa ja toivotaan, että alkaisi tässä lämpiämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, villasukat on täälläkin. Ja villatakkikin oli eilen. hhrrrr.. Mukavaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  2. Taitaa tuo kukka olla Tarhapäivälilja. Niitä on erinvärisiä. Perenna kirjassa näytti olevan ainakin ihan samannäköinen keltainen kukka. :)

    VastaaPoista
  3. pitääpä tutustua tuohon kirjoittajaan ja noihin kirjoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suosittelen molempia! Kivelä on sellaista maalaishömppää, ihanaa rentoa luettavaa. Vala taas dekkari, saa jännätä :)

      Poista