perjantai 3. tammikuuta 2014

Siskon kanssa


Sisko ja lapset tulivat meille eilen. Iltapäivällä vasta, heillä kun alkoi jo koulu. Leivoin pullaa kahvipöytään. Siinä kävikin niin että jauhot loppuivat vähän kesken.. Lisäsin sitten sekaan kaapista löytyvää ruisjauhoa :)) Tuli siis hieman tummempia pullia, mutta silti oikein hyviä. Ei niin makeita. Kahvin kanssa maistui.  Sisko toi mukanaan suklaakonvehteja.

Lapset menivät sitten vielä illaksi serkkujen kanssa touhuumaan yhdessä mummulle ja papalle ja minä & sisko kävimme vielä kaupungilla. Minun puhelin on temppuillut, lopulta sillä ei voinut enää edes soittaa. Kävin sitten samalla puhelinliikkeessä. Viat eivät menneet takuuseen ja korjaus olisi maksanut Paljon joten otin sitten uuden puhelimen. Onneksi aikalailla samat systeemit kuin vanhassa niin tuskin käyttämisen opetteluun menee kauaa. En pidä uusien laitteiden käytön opettelusta, olen laiska lukemaan ohjeita jne.. ;) Mutta kameran pitäisi puhelimessa olla nyt parempi. Kiva, koska otan puhelimella paljon kuvia :)

Ostoskeskuksessa törmäsimme kummityttöihimme (siskokset). Olipa kiva nähdä edes pikaisesti heitä, jo nuoria neitokaisia. Vaihdoimme pari sanaa käytävällä. Näemme heitä aika harvoin joten oli todella kiva yllätys!

Päälläni eilen alesta -50% ostettu toppi, sekä äidiltäni joululahjaksi saatu villatakki.

4 kommenttia:

  1. Piti oikein kelata alkuun katsomaan vaatteitasi, kun ekana kuvasta jäi mieleen vaan tuo ihana räsymatto ja Reinosi...:)
    Sain muuten joulupukilta vaaleanpunaiset Reinot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reinot on ihanat. Pitä varpaat lämpiminä ja ei kastu (meillä esim vessa ja suihku samassa tilassa, kyllästyin siihen että aina sukat kastui ja silloin jos lunta niin kun sitä kantautuu sisälle lätäköiksi..) Ja näillä kipaisee vaikka postinkin hakemassa :) Mulla on vaan niin suuressa käytössä = aina jalassa, että nämä taitaa olla jo kolmannet. Käytän aina ihan puhki :))

      Poista
  2. Ihania kuvia! Onnea uudelle puhelimelle :)

    VastaaPoista