tiistai 9. syyskuuta 2014

Auringossa


Näinä aurinkoisina päivinä mieli on hyvä. Aurinko lämmittää, luonto on kaunis.


*Sunnuntaina menin lasten kanssa puistoon. Olin juuri keittänyt kahvin ja unohtanut sen. Muistin lähtiessä. Otin siis termosmukissa mukaan. Perjantaiselta kirppisreissulta löytyi toisetkin kengät. Kuvissa näkyvät ruskeat, ilman korkoa (hyvät mm töissä ;) )

*Illemmalla lähdimme vielä koko perhe Heseen syömään. Kahvit joimme pihalla. Matkailuautolla taas menimme, ihana retkiauto. Siinä on fiilistä. Ostin viikonloppuna vaatetta fb:n kirppikseltä. Kuvassa näkyvä sininen paitapusero yksi niistä.

*Kotimatkalla pysähdyimme taas luonnonhelmaan. Lapset juoksivat ja kiipesivät ison kiven päälle. Minä nautin heidän naurustaan. Auringosta ja kauneudesta. Siitä että oli vielä sunnuntai.

*Eilen laitoin töihin päälleni farkkumekon. Mekon jonka olin laittanut myyntiin viime keväänä (tämänkin ja onneksi tämäkään ei mennyt... ;)) ja nyt otin pois myynnistä. Niin se mieli muuttuu, tämäkin taas kiva itsellä. :)

* Eilen aamulla oli tytöillä jännitystä ilmassa. He pääsivät mummin ja papan kanssa mökille. Pienimmän eka reissu tuolle mökille ja eka pidempi reissu ilman äitiä. Illalla soittelivat ja kivaa kuulosti olevan!

* Eilen illalla vein 8v:n harkkoihin. Neuloin sillä aikaa. Tuo ihana Novitan 7veljestä raita pääsi puikoille. Jalassani viikonloppuna ostetut legginsit. Aika kivat, pakkohan se oli ostaa. :)

* Tein pikaisesti itselleni uudet korvikset. Koukut ja lankakerä-riipukset. Ja tadaa! Valmiit, kivat korvikset!

Esikoinen on vuorostaan kipeenä, ehkä tänään jo parempi.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä. Super Ihanat legginsit ja korvikset!!! Mukavia viikonloppu puuhia. Ihana kun aurinko vielä jaksaa lämmitää. Paranemisia myös sinne suuntaan. Flussaa liikkeellä. Itsekkin olen nyt. Toivottavasti huomenna parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän noi legginsit ostaa ;) Cittarista löytyi ;) Pikaista paranemista myös sinulle <3 Esikoinen menee jo kouluun koska eilen ei enää ollut kuumetta/lämpöä. Päätä hänellä kyllä särkee. kova nuha myöskin vaivaa. :/

      Poista
  2. Termosmuki on ollut jo pitkään hankintalistalla! Aamulla kun keittelee kahvia niin samalla keittäisi sen verran että ois päiväkaffi jo valmiina kun sen aika tulee :) ja miten kätevä se ois napata mukaan ulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kätevä. Saa puistoonkin kahvin mukaan. KUn lapset leikkivät niin äiti voi juoda kahvia ja vaikka neuloa... :))

      Poista