torstai 6. syyskuuta 2012

Arki




Pitkän kesäloman jälkeen on totuttelua arkijuttuihin. On välillä kiukkua läksyistä, eskariin menemisestä. Yksi kiusaa toista, toinen kolmatta jne. Säännöt välillä tuntuvat ärsyttävän, rajoja haetaan. Välillä tuntuu siltä että NYT pitää hengitellä syvään että voi taas toimia erotuomarina ja pitää kiinni tietyistä säännöistä.

Mutta kinoista aina selvitään ja sen jälkeen halataan. Kerrotaan kuinka paljon rakastetaan, kuinka tärkeitä olemme toisillemme. Yhteiset ilot ja riemut. Hassuttelut. Iltasuukot. Juttelut päivän tapahtumista.

Kasvamista yhdessä. 

4 kommenttia:

  1. Sinä sen sanoit <3 Meillä oli eilen illalla hampaiden pesun aikaan tosi kireä tunnelma, lapset eivät uskoneet mitään, omaa päätä särki ja väsytti. Lopulta tilanne laukesi ihan hervottomaan kikatukseen, tuli niin hyvä mieli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kun kaikki vaan tappelee vastaan niin tuntuu siltä että nyt luovutan.. Mutta kun pitää kiinni tietyistä asioista niin huomaa että sitten taas kaikki sujuu paremmin.. Ihanalta kuulostaa teidän hetki. Toi on just sitä parasta. Siinä tulee sellanen fiilis että vaikka välillä tuntuukin että tää ei voi olla totta kun kaikki vaan pistää vastaan niin sitten kuitenkin ne kaikki onnenhetket vie niin voiton kaikesta! <3 Saa kaiken voiman tuplana takaisin .

      Poista
  2. Jotenkin niin tutun kuulosta ja elämänmakusta.

    VastaaPoista