lauantai 31. elokuuta 2013

Huivit kaulaan!









* Neuloin molemmille tytöille baktushuivit. Itse tykkään käyttää huivia kaulassa ilmojen kylmetessä. Tytöt pyysivät aina huiviani itselleen joten päätin neuloa heille omansa.

* Kävin viime viikolla kirpputorilla ja löysin sieltä tuon ihanan ison tammenlehden. Meidän pihassa on tammi, se on jotenkin mulle tärkeä. Kun muutimme tähän niin hihkuin riemusta että meillä on oma tammi!

* Kirpputorilöytönä myös nuo ihanat pöllökorvikset.

* Koko kesän olin lähes kokonaan neulomatta. Jotenkin se vaan ei innostanut. Tauko tekee välillä hyvää.. Nyt sitten neulotuttaa senkin edestä!

perjantai 30. elokuuta 2013

Synttäripäivä II








Kirjastoaukiolla on soitinten lisäksi muutama keinu ja kiipeilyjuttu. Niissähän lapset viihtyivät.

Ostin viereisestä ostoskeskuksesta pöllökaulakorun, joka pääsi heti kaulaan.

Vietimme ihanan parituntisen kaupungilla ihanassa seurassa. Ilma ei olisi voinut olla parempi, tuota päivää muistellaan hymyssä suin.

Sitten lähdin tyttöjen kanssa juna-asemalle ja lähdimme junalla kotiin. Siskolta sain synttärilahjaksi auringonkukkakimpun (mun lempikukkia), lankaa, emalipurkin ja karkkia.

Aurinkoinen päivä jatkui kotipihassa auringosta nauttien. Vaihdoin päälleni uuden okran samettihameen jonka ostin myös ostoskeskuksesta (Jim&Jill)  -70% alesta.

Ihana ikimuistoinen 33v päivä.

torstai 29. elokuuta 2013

Synttäripäivä I







Eilen oli syntymäpäiväni. Päivä olikin aivan mahtava. Lähdin tyttöjen kanssa junaretkelle. Junassa oleminen oli jännä juttu tytöille. Ja saivat omat junaliput!

Perillä tapasimme siskoni & - tytön. Päivä oli ihanan aurinkoinen ja lämmin. Kirjastoaukiolla on soittimia joita lapset saavat soitella. Istuimme puiston penkillä ja kuuntelimme lasten musisointia. Kävimme välillä syömässä ja palasimme taas puistoon jälkkärikahvien ja jätskien kanssa.

Uusi kirjastoaukion puisto on ihan loistava ja seura ihanaa..

tiistai 27. elokuuta 2013

Sitä ja tätä





- Olemme tosiaan purkaneet kotiamme. Purkuhommissa lattiasta löytyi pari vanhaa ehjää Aku Ankka-lehteä 50-luvulta

- Iltaisin luen mitä Vianne Rocher touhuilee. Suklaan tuoksuista luettavaa.

- Eilen menin esikoisen kanssa kaksin kaupoille ja syömään pojan synttäripäivän kunniaksi. Valitsi meiltä lahjaksi frisbeegolf kiekkoja ja DC lippiksen. Poika onkin käynyt kaverinsa kanssa pelaamassa frisbeegolfia lähes joka päivä. Hieno harrastus. Mukavaa puuhaa yhdessä ystävän kanssa.
(minäkin sorruin vähän ostelemaan itselleni kun eräässä kaupassa oli loppuunmyynti ja kaikki vaatteet -50- -70% alessa.. :)

Tänään ystävän luokse aamukahville. Ihanaa.

maanantai 26. elokuuta 2013

9








Esikoisen synttäreitä vietettiin lähiporukalla aurinkoisena elokuun päivänä 25.8.2013. 9 vuotta sitten 25.8.2004 syntyi ihana pieni poika, joka teki minusta äidin. 28.8.2004 pääsimme , syntymäpäivänäni, kotiin. Paras synttärilahja ikinä.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ehdinpäs!




Aloin toukokuussa neulomaan pienimälle kesämekkoa. Puuvillaisista jämälangoista. Tarkoitus eli tehdä mekko nopeasti kesäksi, mutta neulominen ei oikein kesällä maistunutkaan joten keskeneräinen mekko lojui pitkään neulekopassa. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja neuloin mekon loppuun. Ja mikä onni, vielä on riittänyt aurinkoa ja lämpöä joten vielä on vähän aikaa kesämekolle!

- - -

Tänään esikoinen on 9! Ja tänään synttärikahvitellaan!

lauantai 24. elokuuta 2013

Eväsretkellä








Perjantaina lähdin tyttöjen kanssa eväsretkelle. Kävelimme läheisen lammen rannalle. Katselimme sorsia, kaunista luontoa. Ilma oli syksyisen viileä, mutta aurinko vielä lämmitti. Tälläiset hetket arjessa ovat sitä parhautta.

Kuten se että iltapäivällä kolme lasta lähti mummulle ja papalle yökylään. Esikoinen jäi kotiin, koska tänään meillä on aikainen lähtö jalkisturnaukseen. Ja sain viettää aikaa kaksin pojan kanssa.

Vein hänet puistoon pelaamaan fresbeegolfia serkkunsa kanssa. Illalla katselimme yhdessä telkkaria ja luimme kirjoja.

Tänään siis turnaukseen jossa pelaa (eri joukkueessa) myös siskonpoika. Mahtava päivä siis tulossa: pelejä, siskon kanssa jutustelua ja serkkupojat saavat touhuta yhdessä pelien välillä. Ovatkin ihan parhaat kaverukset!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kerholainen




Eilen alkoi kerho. 4v lähti reippaasti kerhoon, uusissa valitsemissaan vaatteissa. Meni jo isojen puolelle. Niin se aika rientää.

Pienin on jo kerhoiässä. Kolme vuotiaana täällä saa aloittaa kerhon. Mutta tytön tuntien, arka luonne, päätimme siirtää hänen kerhonalkua vuodella. Kun kerran kotona olen, niin ei kiirehditä. Vuodessa pieni kasvaa paljon, vuoden päästä varmasti jo reipas kerholainen.

Tänään lähden tyttöjen kanssa aaupäivävierailulle ystävän luokse. Tytöt saavat leikkiä kummipoikani kanssa ja minä saan juttuseuraa. Piristäviä hetkiä.

Illalla sitten vanhempainilta.

tiistai 20. elokuuta 2013

Kierrätystä







Kuvassa näkyvä paita oli myyntipöydässäni myynnissä muiden mukana. Katukirppiksen jälkeen lajittelin jäljelle jääneet vaatteet ystäville meneviin ja uffiin meneviin. Tuo paita pysäytti, en halunnutkaan siitä luopua, yht'äkkiä se tuntuikin ihan lempparilta. Pelastin sen kasasta ja laitoin  päälleni. Onneksi niin.

Katukippikseltä löysin naapuripöydältä 4kpl vanhoja kakkumuotteja. 10snt/kpl. otin ne kaikki. En nähnyt mielessäni pikkukakkuja vaan kynttiläalustan. Yksi pääsikin heti keittiön pöydälle. Toimii.

Vaaleanpunainen paahdin osui silmiini käydessänin Clas Ohlsonilla. Sehän piti saada. Paahtimen hankinta on ollut mielessä pitkään ja tuo väri osui ja upposi. Ja paahdin on kyllä ollut kovassa käytössä, kannatti.

Ystävältä saadut omenat ilahduttivat. Niitä on popsittu ohi mennessämme. Kiitos.

maanantai 19. elokuuta 2013

Helmet




Katukirppis meni kivasti. Lapset olivat innoissaan, juoksentelivat pitkin kotitietä, ostelivat omilla rahoillaan. Minullakin myyntipöytä. Pari ystävää tuli moikkaamaan, jutustelua ihanien kanssa. Toinen vei yhden meidän lapsista, kummityttönsä, hetkeksi puistoon leikkimään poikansa, kummipoikani, kanssa. Toiselta sain mahtavan idean. Kiitos molemmille, olette rakkaita.

Minäkin kiertelin naapurien pöytiä ja tein löytöjä. Kaulassani olevat helmet eurolla. Niin mun väriset, tuovat iloa. Löysin myös esikoiselle isommat nappikset, jotka ovat kuin uudet. Iloa tuo sekin. Sekä neljä vanhaa pientä kakkuvuokaa, joilla en kylläkään tee kakkuja.

Ensin seisoin postilaatikolla sitten jalkiskentänlaidalla. Siinä se päivä meni. Iloisesti.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Pieni pysähdys








Teimme taas eilen, minä ja mies, töitä tämän talon kanssa. Hirveästi hommaa, paljon tehty ja silti tuntuu ettei olla vielä alkuakaan pidemmällä. Huoh!

Lopeteltiin hommat iltapäivällä ja lähdettiin lasten kanssa ansaitulle kahville/jätskille. Satoi vettä, mutta päätimme extempore pysähtyä matkan varrella koskelle. Sade ei haitannut, luonto oli kaunis. Tuollaiset paikat ovat niitä parhaita. Itse voisi vaan huokailla luonnon kauneutta ja lapset nauttivat kun saavat juoksennella ja kiipeillä luonnon helmassa.

Ja tuollaiset jutut ovat niitä parhaita. Yllättäinen pysähdys, pieni hetki joka tuo hymyn kaikkien huulille. (Toki autoon mennessä lapset jo sitten taas kinastelivatkin kuka menee ensimmäisenä ovesta sisään.. Siis sitä perus lapsiperheen arkea ;)) )

Illalla kävin vuokraamassa leffan ja kun tytöt olivat menneet nukkumaan niin minä, mies ja pojat katselimme vielä sen elokuvan. Minähän en olisi minä jos en nukahtaisi kesken leffan sohvaan ja pidin taas siitä kiinni....

Tänään toivotaan paistetta, meidän tiellä on katukirppis!

psst. Raitamekko tämän kesän ostos, siitä tuli heti ihan lemppari.