tiistai 31. toukokuuta 2011

Kevätjuhla






Eilen illalla oli eskarin kevätjuhla. Pojalla oli hieno rooli esityksessä ja hyvin muisti vuorosanat. Poikaa jännitti kovasti matkalla juhliin. Eka kunnon esiintyminen. Hienosti meni, kyllä oli mahtavaa olla yleisön joukossa katsomassa noita ihania pieniä isoja eskarilaisia lavalla.

Eskarilainen sai ruusun ja todistuksen. Haikeaa. Niin se eskarivuosi vierähti ja koulutie alkaa. lähes kaikki eskarikaverit menevät eri kouluun, vain yksi tyttö tulee samaan kouluun kuin rumpali. Sekin niin haikeaa, poika on saanut monen monta uutta hyvää ystävää eskarivuoden aikana. Toki uudet kaverit ja seikkailut odottavat. Niin se menee. <3

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Grillausta







Aamulla lähdettiin koko perhe kirppikselle. Itselleni ostin huivin (kuvassa), pojille sidottavat päähuivit (esikoiselle olinkin sellaista etsinyt kun futiksessa ei saa olla lippistä) ja astioita. (niistä lisää myöhemmin)

Kotimatkalla poikettiin mun vanhempien luona kahvilla. Siellä oli myös siskon kaksi vanhinta lasta joten lapsilla riitti touhua.

Tultiin kotiin ja mentiin suoraan takapihan grillikatokselle grillaamaan. Grillin valmistumisen ajan lapset hyppivät trampalla ja sitten syötiin. Tykkään kovasti tuosta grillikatoksesta, mies on sen rakentanut. <3

lauantai 28. toukokuuta 2011

Lauantaisauna









Meillä on pihasauna. Ei sisällä lainkaan. Talvella välillä harmittaa kun ei ole sisäsaunaa, mutta ilmojen lämmittyä ei enää harmita yhtään! Rakastan tuota saunaa. Se on ihan ehdoton. Ja kyllä me sitä talvisinkin lämmitellään, mutta harvemmin.

Tänään oli taas saunapäivä. Mies lämmitti saunan suht aikaisin. Neljältä jo saunottiin. Koko perhe. Ihan parhautta. Raikkaan kesäsään saattelemana tultiin sisälle. Vaihdettiin jo yöpuvut päälle ja vaan nautittiin loppupäivästä sisällä. Oli hyvä olla.

Tänään oli suuri päivä. Helmi vei tutit pupuvauvoille. Oltiin puhuttu tästä kauan. Että keväällä viedään tutit pupuvauvoille. Helmi olisi jo niin iso tyttö ettei enää niitä tarvitsisi. Reippaasti tyttö vei tutit. Illalla nukkumaan mennessä kysyi tuttia. Juteltiin että ne on siellä pupuvauvoilla ja se riitti tytölle. Ei tullut ollenkaan itkua ja uni tuli hienosti. Silittelin ja laulelin tytön uneen. Helmi on nyt 2v3kk <3

Tänään neuloin pitkästä aikaa. Siis niin että oikein kunnolla neuloin ja sain jopa jotain aikaiseksi. Teen siskolle nimipäivälahjaksi villasukkia ja ensimmäinen valmistui tämän päivän aikana. :)

perjantai 27. toukokuuta 2011

Siivouspäivä






Sain tänään tehtyä sen mitä olin suunnitellutkin. Aamulla esikoinen taksille, siitä loppujen lasten kanssa ruokakauppaan ja hakemaan porukoitten pihasta muutama raparperi.

Sitten alkoi siivous: kävin läpi poikien vaatekaapit (pari pussillista lähti vaatetta kiertoon/pois. Heitin matot pihalle, tavaroita paikoilleen. Imuroin ja moppasin. Siivosin oman vaatekaappini, josta myöskin pari pussia kiertoon/pois. Matot takaisin paikoilleen.

Vihdoin sain aikaiseksi kirjoittella dymolla mausteisiin nimet. hyvähyvä.

Tein Peikon ja Helmin kanssa raparperipiirakan, joka valmistui juuri sopivasti siksi kun eskarilainen tuli kotiin. Koko piirakka olisi mennyt, väkisin säästin isillekin palan.

Pitkävartiset villasukat on lemppareita. Kesäisin en käytä sukkia, paljaat varpaat kuuluu kesään. Jos paleltaa varpaita (kuten tänään teki) niin sitten villasukat jalkaan. <3

Nyt on ne hommat tehty mitä olin tälle päivälle ajatellut. Ehkä keitän kupillisen kahvia ja menen hetkeksi sohvalle. Hommathan ei oikeasti ikinä lopu, aina olisi jotain, mutta nyt suljen niiltä silmäni ja nautin. Viikonloppu alkakoon.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille <3

torstai 26. toukokuuta 2011

Pöllö





Nyt on kaikilla lapsilla oma pöllö. Viimeisenä valmistui Peikon pöllö. Ohje on joskus ollut novitan lehdessä, en muista missä, kun nykyään teen sen muistista, hieman mukaillen. Jämälankoja tähän menee kivasti, jämälankoja myös pöllön täytteenä.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Muistoissa



Minua pyydettiin tekemään kaulakoru. Sain sitä varten helmiä, joiden ympärille koru syntyi.

Korujen tekemisessä oppii paljon. Koru ei ole vain koru. Ennenkuin aloittaa korun tekemisen, sitä ajattelee paljon. värimaailmaa, sisältöä, helmiä. Korua tehdessä korunsaaja ja korun sisältämät ajatukset ovat koko ajan vahvasti mielessä. Samalla kun helmiä pujottelee vaijeriin mieleen syntyy usein korun nimi. Koru ei ole vain koru, vaan se sisältää tarinan. Jokainen omansa..

Muistoissa- kaulakorussa on saatujen helmien lisäksi makeanvedenhelmiä, swarovskin kristallia ja sterlinghopeaa.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Juhlaa






Tänään illalla on Peikon kerhon kevätjuhla. Kerhotädit saavat lahjaksi pari pakettia marimekon lautasliinoja ja muutaman partyliten tuikkivan. paketoin ne sellofaaniin, kiinnitin rusetin päälle.

Tänä aamuna oli toisenlaistakin juhlaa. Rusina nousi seisomaan tuesta kiinni pitäen! Ensimmäistä kertaa. Voi sitä riemua. Me huudettiin riemusta kun se huomattiin, taputettiin ja naurettiin. Pikkuinen oli itsekkin kovin tyytyväinen. Nauroi siinä seistessään ja kun lopulta meni takaisin istumaan niin taputti itsekkin. Ihana pieni.

Sain ystävältä pari pientä tyynyä. Laitoin ne tyttöjen huoneeseen, nuken sänkyyn. Halusin tehdä tyynyille tyynynpääliset ja nyt sain ensimmäisen valmiiksi. Virkkasin 8 isoäidinneliötä 7veljestä raita- langasta ja ompelin ne yhteen. Toinen siis vielä puuttuu, kunhan saan aikaiseksi niin kyllä siihenkin sitten tulee omansa..

maanantai 23. toukokuuta 2011

Terveisiä Ruotsista!




Meillä on perinteeksi muodostunut käydä tukholman risteilyllä toukokuussa. Se on miehen siskon &hänen miehensä järjestämä juttu, heidän hääpäiväristeilynsä. Porukka on loistava, miehen sisarukset puolisoineen ja muutama hyvä ystävä. Reissu oli taas hauska ja kelikin oli kohdallaan.

Vain viikko oli kulunut tuosta mm- kultapelistä, joten tukholmassa näkyi paljon suomipaitoja ja lippuja ihmisillä.

Vanha kaupunki on aina yhtä ihana. Siellä on yksi liike jossa myydään aivan ihania pehmoisia pehmoeläimiä. Ostin sieltä pupun Rusinalle tuliaisiksi.

Kiva reissu, vaan on se kivaa olla kotona taas ja lasten kanssa. Arki alkoikin ihanasti: kahden ystävän ja heidän lastensa kanssa leikkipuistotreffit. Ehdittiin hyvin leikkipuistoilemaan auringon paisteessa ja sitten alkoi kaatosade. Kunpa loppuisi iltaan mennessä, kun esikoisella taas kaksi futismatsia. :)

torstai 19. toukokuuta 2011

Pieni tyttö




Sisko sai eilen pienen tytön. Olen niin onnellinen. Ihana asia. Pieni vauva on syntynyt. Tänään pääsen tuota pientä ihmettä katsomaan. Päivän ikäinen pieni nyytti. Oih... <3

Lahjaksi pienelle vien lindexiltä ostetun mekon, itse tehdyt tossut (täällä esitelty jo aikaisemmin) ja itse tehty kortti.

On lapsen syntymä ihanaa aikaa.
Se tuntuu kuin ilmassa ois taikaa.
Onnellisia hetkiä,
ilon ja riemun retkiä.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Punaista



tiistai 17. toukokuuta 2011

10kk+





Rusina kasvaa ja kehittyy vauhdilla. Jatkuvasti tulee uusia juttuja. Ihmettelen ja ihailen. Iloitaan, hymyillään ja taputetaan uusille jutuille.

Viikonloppuna pikkuinen otti pari ensimmäistä konttausaskelta. Nousee tukea vasten polvilleen. On noussut kerran itse istumaan.

Ruokaillessa osaa juoda nokkamukista (kyllä sitä välillä tietty kaadellaan, tiputellaan yms) ja osaa itse ottaa lusikkaan ruokaa ja laittaa suuhun (toki sekin vielä välillä hakusessa, välillä on kivempaa kolistella lusikan kanssa lautasta tai pöytää tai maalata sen kanssa ruualla pöytää ;) )ja minä vielä toisella lusikalla syötän siinä samalla myös. Mutta hienosti omakin lusikka tosiaan sinne suuhun löytää.

Anna- kiitti- ota- leikki sujuu hienosti. Siis tavaran ojentaminen kun pyytää anna. sitten kiitän. ja kun sanon ota niin pikkuinen taas ottaa lelun. ihana pieni aurinkoinen.

Tällä viikolla onkin taas synttäreitä. Peikko menee huomenna kerhokaverin synttäreille ja Rumpali menee sunnuntaina eskarikaverin synttäreille. Peikko askarteli tänään synttärikortin huomisiin juhliin.

maanantai 16. toukokuuta 2011

suomi






On vissiin tullut hehkutettua suomea kun Helmi äsken nukkumaan mennessä huuteli sängystä: suomi, suomi, suomi! :D

Poistin eilen keittiönkaapista oven. Tykkään niin avohyllyistä,eikä meidän keittiössä sellaisia alunperin ollut. Tämä oli nyt jo toinen kaapinovi joka sai lähteä keittiöstä. Vielä on mausteiden laittaminen vähän kesken, haluan ne lasipurkkeihin ja vielä pitäisi kirjoitella missä on mitäkin.

Tänään on ollut menopäivä, kotona käytiin lähinnä vaan kääntymässä. Kääntymisen aikana valmistui marjapuuro (viime kesänä kerätyistä punaviinimarjoista) sekä ruisleipä.

Illan vietin taas futiskentän laidalla, esikoisella oli kaksi peliä. Ihanaa peli-intoa. Sitä on kiva seurata. Viihdyn siellä kentän laidalla todella hyvin.