perjantai 6. toukokuuta 2011

Äitienpäivä osa I





Sain ihanilta innokkailta pojiltani äitienpäivälahjat. Eivät malttaneet jemmata sunnuntaihin asti. Rakkaudella tehtyä lahjoja, aarteita.

Esikoinen oli tehnyt eskarissa kauniin kukkaruukun ja istuttanut siihen kukan alun. Kauniin kortin sain myös.

Peikko- poika oli tehnyt kerhossa äidin kuvan. Lisäksi sain kortin pojan omalla kuvalla.

Esikoinen on oppinut eskarissa lukemaan. Tässä kevät puolella lukemisentaito aukesi. Kovasti poika nyt lukee ja myös kirjoittaa. Sain tuon ekan kuvan piirroksen esikoiselta jo viikolla, oli tehnyt sen minulle eskarissa. <3

2 kommenttia: