sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Pieni sairastelija


Helmi on vieläkin kipeä. Tänään soitan lääkäriin, jospa saatais aika jo tälle päivälle. Peikkopoikakin tuntuu olevan vähän flunssanen, saas nähdä.




Eilen tein poikien kanssa kortit. Maanantaina ystävän poika täyttää 3v. Mä tein hänelle kortin. Samana päivänä on papan (mun isä) synttärit, pojat teki papalle kortit. Korteissa käytetty puuhapete kiiltokuvia.


Pikkutuholaisesta ( ;) )huolimatta neulominen on taas maistunut. Enemmän kuin aikaa ois. Pää tulvii ideoita, puikoille hyppää koko ajan uusi työ vaikka vanhatkin kesken.. Ihanaa!

lauantai 27. helmikuuta 2010

kaupoilla



Mä oon jo pidemmän aikaa halunnut Irinan levyn. Eilen menin kaupoille ja mietin että jos saan levyn kympillä niin ostan. Ja mikä tuuri kävikään. Siellä oli paketti jossa irinan kaksi levyä kympillä! Tykkään! Nyt juon aamukahvia Helmi sylissä ja kuuntelen Irinaa.







Tarttuihan sitä mukaan lankaakin. Nyt on näkynyt eri blogeissa näitä raita sukkia jotka on neulottu kahdesta kerästä. Mäkin halusin omani ja aloitinkin ne jo eilen. lankana novitan uusi ticotico. IHanan pirteitä värejä. Teen yhden ohjeen mukaan mutta näyttäisi tulevan aika iso.. taitaa mennä vielä purkuun ja aloitan vähemmällä silmukkamäärällä uudelleen.. :P




Kävin mä tiimarissakin. Ostin mm pitkään haluamani kuumaliiman. ja pääsiäisjuttuja..




Miehen siskon tytöllä on ensi viikolla 13v synttärit. Hänelle tein onnittelukortin.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Violettia




Yksi kevätmielen merkki on se että tekee mieli pitkästä aikaa lakata kynnet. Mä en tiedä mikä siinä on, mutta mun ei tule lakattua niitä talvisin. Keväällä se innostus alkaa, kesällä jatkuu ja syksyllä loppuu.

Peikko heräsi taas niin peikkomaisella kampauksella. :D Ihan pörrössä koko tukka, jotenkin niin hellyyttävän näköistä. aiotaan taas leikata pojille kesätukat kunhan ilmat lämpenee eli hyvin lyhyet. Onhan ne helpot eikä aina takussa mutta jollain tavalla mun kyl tulee ikävä tota peikkotukkaa.. :)

torstai 25. helmikuuta 2010

Vauva-arkea


Kyllähän tässä on taas kädet täynnä töitä. Vauva taas talossa. Kuljen päivät oloasussa, hiukset länässä ja koko ajan pitää olla jossain. Tuntuu ettei jaksa mitään ylimäärästä. kestää taas aikansa ennenkuin rytmi tähän touhuun löytyy ja ne oikeet systeemit. Ihanaahan tämä on, kyllä ehdottomasti, mutta toki myös työlästä. <3



Nyt löysin sen kirjan jossa on ohje siihen sydän kaulakoruun jonka tein: Virkkauksen ilo. Tykkään tuosta kirjasta paljon, siinä on paljon juttuja joita haluaisin toteuttaa. Kuten kuvasta näkyy, aurinko paistaa ihanasti. Sitä nyt vaan on joutunut ihailemaan vain ikkunasta koska Helmi on kuumeessa.


Kävin kirppiksellä alkuviikosta tyhjentämässä oman pöytäni (ihan kivasti oli mennyt vaatetta ja kirjoja) ja löysin rusinalle tämän ihanan pöllöpotkarin. <3

Neulomiseen en ole nyt osannut keskittyä hauvavauvan tulon jälkeen (ja kuten ekasta kuvasta ehkä huomaa niin se on aika mahdotontakin.. ;) ) mutta olen päätellyt muutamia valmiita osia, siinä kun ei tarvitse miettiä ohjeita tai mitään. Joten onpahan sitäkin nyt sitten tullut tehtyä, yleensä kun se on se juttu mitä ei millään huvittais tehdä.. ;)

tiistai 23. helmikuuta 2010

Vauva




Monna oli oikeassa. Matot vaihtuivat lehtiin, koska meille tuli eilen pieni hauvavauva. <3

maanantai 22. helmikuuta 2010

Sokerihumalaa


Sunnuntaina taas juhlittiin. Tällä kertaa menin poikien kanssa Rumpalin kerhokaverin 6v juhlille. Sattuu muuten olemaan aivan sama synttäripäivä kuin Helmillä.. Tykkään vaatteista, koruista, kengistä, laukuista, meikeistä... On aina ihanaa miettiä mitä laittaa päälle, mitkä korut valitsee yms kun johonkin pääsee.. Kotona usein oloasu voittaa mutta välillä kotonakin ollessa tulee mietittyä asuja ja koruja, piristykseksi.. Noi kaulakorut ei ole itsetehtyjä vaan syksyllä seppälästä ostetut. Ovat olleet paljon käytössä.

Nyt kyllä tekisi mieli ostaa puuhelmiä. Erivärisiä, pirteitä. Iloisia (isoja!) kesäkoruja mieli jo kaipaa..


Ohjeettomassa työssä etenen pikkuhiljaa. Kolmas lankakerä aloitettu. Vieläkin vaan suoraa pötköä ilman kavennuksia tms. Meenköhän siis sieltä missä aita on matalin tämän ekan ohjeettoman työni kanssa.. ;D Mutta hyvähän sellaisesta on aloittaa , eikös.. Varsinkin kun mulla menee hermo jos joutuu kovasti purkailee... :D

Kohta siivoilen ja kerään matot pois. Arvaako kukaan miksi..? :)

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Juhlaa





Eilen juhlittiin Helmin 1v synttäreitä. Niin se vuosi vierähti. Oli mukava päivä rakkaiden ihmisten kanssa. Siinä meni koko päivä juhliessa. :)
Juhlat vei kyllä kaikki voimat ja kaaduin lasten kanssa 20.00 sänkyyn ja nukahdin.. :D

torstai 18. helmikuuta 2010

Keltaista




Monissa blogeissa olen viime päivinä lukenut kuinka on nautittu auringonpaisteesta. Meillä taivas ollut pilvinen, aurinkoa ei missään. Tänään vihdoin meilläkin tuo ihana, ihana valo ja lämpö! Kyllä, tuntui että se jo lämmitti. Ainakin mieltä.

Sain vihdoin tiimarista sitä nauhaa johon ihastuin. Nyt ne roikkuu piristämässä olohuonetta.

Olen tällä viikolla pikkuhiljaa siivoillut lauantain juhlia varten. Olohuoneen tietokonepöydän, kaapiston päälisen sekä neulekoppani siivosin maanantaina. Tänään kävin läpi lasten huoneen. Kahvitauon aikana otin novitan tennesseen, koukun sekä tiimarista ostamani kaksi isoa foliosydäntä ja tein hetkessä itselleni kaulakorun. Idea ei ole oma vaan jossain lehdessä/kirjassa nähty, en vaan enää muista missä...



keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Jotain..


.. tästä joskus valmistuu. Ehkä. Toivon niin. Saa nähdä.
Aloitin nimittäin ensimmäisen isomman työn, johon mulla ei ole ohjetta. Omasta päästä on tarkoitus tehdä. Ei mitään monimutkaista eikä vaikeeta, mutta jännittää silti lopputulos. Osaanko vai en.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Löytöjä






Näin lauantaina tiimarissa ihanaa koristenauhaa. En ostanut ja se jäi vaivaamaan mieltä.. Kävin tänään toisessa tiimarissa, olisin ostanut sitä koristenauhaa nyt mutta siellä ei sitä ollutkaan. Joudun siis varmaan joku päivä ajelee sinne toiseen tiimariin taas ostamaan sen nauhan.. Se kummittelee niin mielessä että on pakko saada.. No, tänään löysin kuitenkin toisenlaista koristenauhaa sieltä tiimarista ja sen ostin keittiöön.

Vaikka talvi on vielä täysillä päällä niin mieli on jo jotenkin niin valoisa, värejä täynnä: keltaista, oranssia, vihreää, kaikkia mahdollisia. Ne värit saavat jo piristää mieltä keittiön ikkunan edessä.

Eilen kävin kirppiksellä viemässä tavaraa myyntiin. Samalla kiersin nopeasti sen läpi ja mukaani tarttui 4 paitaa. Oli hyvä löytöpäivä, parilla edellisellä kirppisreissulla en ole löytänyt juuri mitään.

Nyt vihdoin kahvia. On ollut hulinapäivä, enkä edes aamukahvia ehtinyt juomaan. Vein aamusta pojat kerhoon ja samalla kuvautin Helmin, siinä tuli sitten samalla 1v kuvaus. Ja otin sisaruskuvankin. Sitten kävin helmin kanssa kaupoilla, ostelin synttärijuhlajuttuja ja tarttuihan sitä mukaan muutakin, kuten nämä langat..


Kahvin vieressä lanka joka hyppää seuraavaksi puikoille..

maanantai 15. helmikuuta 2010

Neuleputki päällä..



Taas on valmista esiteltävää. Tein Rusinalle neuletakin. Ohje syksyn 2009 novita lehdestä. En vaan tehnyt tuota kuviota hihoihin, vaan ne on sileää neuletta. Lankana tässä novitan nalle (ruskea) ja novitan wool (oranssi). Napit vanhat. 3mm puikot. koko 68cm.

Aloin kirjaa ylös mitä valmista olen saanut. Siitä on sitten kiva katsoa vuoden lopussa mitä sitä tulikaan tehtyä..


Helmi leikkii paljon poikien kanssa. Autoilla tykkää leikkiä, pärisyttää oikein hienosti. Nyt Helmi on kuitenkin selkeesti tykästynyt nukeista. Kulkee välillä nukke kainalossa, istuu ja katselee. Välillä halaa ja silittää. Tänään sinne halailuun pääsi mun vanha Oktaavia- nukkeni.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Pupunen





Tein Helmille pupusen. Ohje on Anu Harkin Puikoissa!- kirjasta. Siihen sai kivasti käytettyä jämälankoja. Niitä on nyt tarkoitus tuhota.

Helmi on kasvanut ja kehittynyt hurjasti. Ekat askeleet ilman tukea jo otettu. Vielä ei kävele, mutta askel tai pari saattaa välillä ottaa ja sitten heittäytyy syliin tai tömähtää pyllylleen lattialle. Kontaten pääsee vielä parhaiten mutta pysty asennossa alkaa olla enemmän ja enemmän. Joitain sanoja on jo ja esim autoilla leikkiessä pärisyttää ihanasti.

Tasan viikon päästä Helmi täyttää 1v. Juhlat pidetään lauantaina. Ensi viikko onkin sitten siivoomista ja leipomista täynnä. Kyllä se vuosi vierähti nopeasti...

Ystäville


On ihanaa kun on ystäviä. Sellaisia joiden tietää olevan vaikka ei aina näkisikään. Tietää että on tukea, ilossa ja surussa. Ihania ihmisiä joiden kanssa nauraa, jutella, kahvitella..
Eilen kävin tyttöporukalla ravintolassa syömässä ystävyyden kunniaksi. Ihania ihmisiä, rakkaita ystäviä.. Sain muutaman kortin ja lahjankin. Kiitos.

(tuliruusuja)


(rasia lahjana, sormukset omia, jotka nyt löysivät paikan itselleen silloin kun eivät ole käytössä. Kun sain rasian siellä oli sisällä ihana hellokitty huulirasva. )

Hyvää ystävänpäivää kaikille!!

perjantai 12. helmikuuta 2010

Ihana olo



Nyt on näkynyt vaatteissa paljon raitaa, musta-valkoista. Omasta vaatekaapistakin sellaista löytyy. Tilasin vähän aika sitten hm:ltä mammafarkut ja samalla muutaman pitkän t-paidan. Yksi niistä on tämä raitapaita. ne menee kivasti kasvavan masun kanssa.

Tänään pääsin kurkkaamaan Rusinaa. Siellä se kasvaa ja kehittyy, masussa. Kaikki on hyvin. Ihana, ihana olo. Sunnuntaina tulee raskauden puoliväli täyteen, aika rientää.

Ihanan olon kunniaksi päätin tehdä lasten kanssa pullaa. ja laittaa tietty omani väliin kermavaahtoa ja hilloa.


Sisko oli äitini kanssa viime viikonloppuna siellä Ruotissa. Sisko kävi eilen ja toi pojille tuliaisiksi omat ihanat salkut. Tänä aamuna niiden sisälle piti laittaa leipää & rusinoita ja menivät olohuoneen sohvalle retkelle. ihania pieniäsuuria asioita.