keskiviikko 30. huhtikuuta 2014



*Maanantaina kävin juoksemassa. Kymppi rikki!

*Aurinko on jaksanut paistaa. Viileempiä päiviä on ollut mutta aurinkoa!

*Tein taas itselleni kesävillasukat. Ohut lanka, ei vartta. Ne on lämpimämmillä ihan parhaita.

*Sain ihanan kevät kukkakimpun 8v pojalta. Hän oli kerännyt sen kotimatkalla koulusta. Ihana poikani

* Eilen illalla oli koululaisten kevätjuhla. Sirkusteemalla. Ihana sirkusilta. Sirkusesityksiä: pellejä, leijonia, taikureita, tanssijoita.. Kioskista sai kahvia, simaa, munkkia, popparia. Ulkona oli myöskin hattaran myyntiä. Mahtava juttu.

Oikein riemukasta vappuaattoa kaikille!

maanantai 28. huhtikuuta 2014



Lauantaina olin koko päivän vanhimman pojan salibandyturnauksessa. Hienosti pojat pelasivatkin, hopeeta tuli!

Sunnuntai aamu oli ihana! Heti aamusta aurinko porotti lämpimästi. Menimme kaikki heti pihalle. Lapset leikkivät, minä ja ies istuimme ulkorappusilla ja joimme aamukahvia. Minä virkkasin. Ihanan pirteitä värejä.

Vein 5v:n kaverisynttäreille ja kävin samalla ostamassa pihakukkia. Piristävät. Toivon vaan että pysyvät hyvinä eivätkä palellu..


Haimme tytön juhlita ja jatkoimme porukalla matkaa vielä kaksiin 5v juhliin. Koko päivä oli siis yhtä juhlaa!


Tänään lähden poliisilaitokselle hankkimaan uutta passia. Eipä tässä muita matkoja ole tiedossa, kuin pari Tallinnan reissua, mutta niihinkin se passi tarvitaan .. :)


Aurinkoista viikkoa!

lauantai 26. huhtikuuta 2014


Eilen menin tyttöjen kanssa kaupungille, tavattiin siellä ystävä ja pikkumies jolla oli silloin juuri 1v synttäripäivä! Annoimme lahjan. Tekemäni kesälippis oli hieman nafti joten lupasin tehdä pikkumiehelle vielä isommankin version :) Olipas ihanaa nähdä ystävää pitkästä aikaa, vaikkakin pikaisesti. Kuulumisia ehtii aina vaihtaa, tulee hyvä mieli.

Ystävän kanssa kahvittelun jälkeen jatkoin tyttöjen kanssa kaupoilla. Oli kertynyt ostoslistaa kaupungille. Käyn aika harvoin kaupungilla, sitten koittaa aina hoitaa kaikki ostettavat mitä ei omasta kylästä saa. Ostin mm molemmille pojille uudet pyöräilykypärät. Itselleni yhden juoksuvarusteen (käsivarteen kiinnitettävä pikkupussukka johon saan laitettua kännykän jos ei taskua, kätevä. tuli jo eilen testattua!). Tytöille ostin vähän uutta kesävaatetta h&m:ltä. Ja saivat jo valita vappupallotkin. Pojat eivät kuulemma enää vappupalloista välitä, saavat sen rahana. Se oli tuon ikäiselle jo mieluisampaa, heillä kun on vaikka mitä mihin säästävät ;)

ostin tytöille myöskin ekan hyppynarun. Ja 5v sai omilla rahoillaan tamagotchin. Tuollainen mullakin oli pikkulikkana :))

Tänä kesänä täytyy ostaa 5v:lle ja 8v:lle uudet pyörät. Kävikin tuuri ja ostimme eilen 5v:lle fb kirppiksen kautta isomman 16' pyörän.

Minä sain ystävältä eilen ihanan mukin. Kylläpä siitä taas maistuikin kahvi hyvältä :))

Niin ja sain mieheltä lahjan!! Aivan ihanan lahjan, kyllä olen iloinen. :) Sain tuon Suunnon kellon, kyllä nyt kelpaa juosta! Eilen kelloa testasin, aika mahtava :)) (ja kuten voi huomata: matka on pidentynyt, kymppiä kohti! ;) )

Juoksulenkin jälkeen oli ihanaa päästä pihasaunaan. lasten mentyä nukkumaan katselimme vielä miehen kanssa netflixistä leffan. Ihana perjantai!

Tänä aamuna oli aikainen herätys. Nyt hörppään kahvini pois ja lähden valmistautumaan lähtöön: esikoisella koko päivän kestävä salibandyturnaus. Aurinkoista lauantaita kaikille!

perjantai 25. huhtikuuta 2014


* Kesälakki 1vuotiaalle virkaten. lankana Novitan Miami. 4mm koukku.

* Toista askelta lähempänä unelmaa kasvimaasta.. :)

*Ulkokahvit ja ranteessa tämän hetkiset lempparikorut.

*Neulomista hiekkalaatikon reunalla

*Ostin tytölle uuden kevätpipon. Se tuli eilen postissa. Ihanaa kun jotkut osaa ommella ja nykyään saa netistä niin kivasti ostettua toisten tekemiä ihanuuksia.

*Helga on perso masurapsutuksille :)

* Helga auringossa istumassa.

*Menin ekaluokkalaisen kanssa metsään etsimään hänen kadonnutta puhelintaan. Oli ollut siellä kaverin kanssa leikkimässä ja puhelin oli pudonnut taskusta. Puhelin löytyi ja samalla ihania valkovuokkoja! :)

Tänään aurinko paistaa ja mulla on ystävän kanssa kauppatreffit. Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu. Meillä oikea tohinaviikonloppu tulossa, kotona ei olla juuri ollenkaan.. Turnausta ja juhlaa tiedossa. Aurinkoa kaikille!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Askel lähempänä...


.. unelmaa. Tai kahta :)

Olen haaveillut kasvimaasta vuosia ja vuosia. Ei vaan olla saatu aikaiseksi. Jotenkin olen pelännyt etten saa mitään kasvamaan kuitenkaan.. olen tässä vuosien varrella kysellyt ystäviltä (joilla kasvimaa on) sen hoidosta yms. Vihdoin ollaan askel lähempänä unelmaa kun maanantaina käänsimme maata miehen kanssa ja teimme pienen kasvimaan. Siis vasta multaa möyhitty, mutta siitä se lähtee. Perunaa, porkkanaa, sipulia ainakin.
Antakaa vihjeitä kasvimaan hoitoon ja mitä (helppoa!!) kannattaa laittaa. Nyt otetaan vinkkejä vastaan :))

Eilen nautimme koko päivän auringosta pihalla. Halusimme nauttia vaan olostamme, kerholainenkin piti kotipäivän ja olimme vaan vapaasti! Ihan kesäloman tuntu ilmassa. Nautin! Toisessa kuvassa meidän eilisen perheen nimpparisankari. Pikkuneiti kohta 10kk.

Pääsiäisenä tein jotain jännää! Ilmottauduin ystävän kanssa naisten kymppiin! Se on ollut juoksuharrastuksen aloituksen jälkeen (helmikuussa) unelma ja päätin että kysyn ystävää mukaan (juoksee myös) ja lähden ylittämään itseni! Oon aina ajatellut että musta ei ole juoksemaan, en jaksa.. Ja nyt on ollut hienoa huomata että kyllä mä pystyn! En aio mitään maratooneja juosta mutta toi kymppi on hyvä tavoite. Että sen jaksaa juosta/hölkätä kokonaan. Vielä en ole noin pitkää matkaa tehnyt, joten tässä on nyt kuukausi aikaa treenata. Ennen pääsiäistä pisin matkani on ollut n 7km. Eilen taas juoksin, matka piteni ja jaksoin. Hyvähyvä. Vieläkään ei kymppi täynnä, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. ;) Hyvä fiilis!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen aurinko!


Ihana aurinko. Se lämmittää. Olimme eilen koko päivän pihalla. lapsilla serkut kavereina. Aurinkoa, lämpöä. Ei ulkovaatteita. Kahvia, rahkapiirakkaa. Miehen tekemä ruoka. Virkkaamista, vähän neulomistakin. Korismatsi esikoisen kanssa. Ystävän yllätys postilaatikossa. Sauna. Leffailta poikien kanssa.


Tänä aamuna paistaa taas. Taidamme saada jälleen ihanan aurinkopäivän.


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ruotsissa



Kauan odottamamme reissu vihdoin toteutui. Olimme jännänneet pysymmekoö terveinä ja pääsemmekö matkaan (hirveästi täällä kaikkea liikkeellä, mm oksutautia..). Ja onneksi pääsimme!

Minä, äitini ja lapset lähdimme torstaina Tukholman risteilylle. Tytöt olivat pakanneet uudet laukkunsa jo ajoissa (ihanat kissalaukut hm:ltä)

Meillä oli yksi a-luokan hytti (ikkuna on kiva!) ja hyvin sovimme. Olemme tottuneet olemaan ja nukkumaan lähekkäin joten ei mitään ongelmaa.

Tytöt, varsinkin pienin, oli odottanut eniten Ville Vikingin näkemistä. Ekana iltana jo nähtiinkin Ville lasten ohjelmahuoneessa ja tytöt saivat halailla ja olla Villen kanssa. Hymyssä suin. Olivat myöskin pallomeressä ja lastenleikkihuoneessa. Tyttöjen mentyä jo nukkumaan kävin vielä poikien kanssa juomassa kokikset ja kävimme kaupassa.

Seuraavana päivänä menimme maihin. Pienin ei halunnut lähteä kävelemään vaan jäi mummun kanssa laivalle, leikkihuone on onneksi koko ajan auki, siellä tyttö viihtyi. Minä ja kolme ipanaa lähdimme kävellen vanhaan kaupunkiin. Olimme päättäneet että kävelemme koko reissun ja käymme vain vanhassa kaupungissa katselemassa että pääsemme sitten ajoissa takaisin laivalle touhuumaan (siitä kun meidän lapset tykkäävät)

Hienosti jaksoi 5v:kin kävellä mennen tullen. Tukholmassa oli harmaata mutta onneksi ei satanut eikä ollut kylmä. Vanhassa kaupungissa kiertelimme pikkukauppoja ja shoppailimme :) Isille tuliainen. Pojille korut. Tytöille ihanat pehmopuput. Minulle kolme rannekorua ja muki..

Olimme takaisin laivalla n 13.30. Menimme kahvilaan/lastenleikkihuoneeseen jossa söimme ja minä&äiti pelasimme karkkibingoa. Voitin kolmella rivillä yhden karkkipaketin :)

Lapset saivat leikkiä paljon, kävimme kannella, yökerhossa (kun oli vielä päivä ja hiljaista) lapset kävivät tanssimassa, pelihuoneessa. Menimme lasten ehdoilla, kaikilla oli kivaa. Kävin vielä illalla itsekseni laivan kaupassa. Ostin paidan -60% ja kaulakorun.

Lauantai aamuna heräsimme ja aurinko paistoi. Kävimme jälleen aamiaisella seisovassa pöydässä. lapset ehtivät vielä leikkiä leikkihuoneessa. pappa tuli hakemaan meidän satamasta ja kotimatka alkoi.

Ihana aurinkoinen päivä. Olimme paljon pihalla. Join kahvia uudesta mukista. Kävin ostamassa orvokkiamppelit ja kaikille jätskit. Ihana reissu takana ja ihanaa olla taas kotona.

Nyt nautitaan vielä loppulomasta kotona. Auringossa.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kimalle kämmekkäät


Sain eilen valmiiksi virkatut kämmekkäät. Yksinkertaiset. Sellaiset on välillä ihan parhaita. Tykkään pitää kämmekkäitä, oikeastaan aina käsissä ulkona sellaiset, varsinkin keväällä/syksyllä, joten niitä ei voi olla koskaan liikaa :))

Lankana ilun ihana kimalteleva lanka . Mulla on ollut se jo kauan lankakopassa, olen sitä hypistellyt ja ihaillut. Että mihin ihmeeseen raaskin  käyttää niin ihanan langan :)) Nyt on kivat kimaltelevat kämmekkäät. tykkään.

Illalla kävin taas juoksemassa. Kun puin juoksuvaatteita päälleni, tuli kova rankkasade/raekuuro. Onneksi lakkasi pian ja sain juosta ilman sateita. :)