keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

5






Peikko on 5vuotias, tänään on hänen syntymäpäivä. Aamulla laulettiin sängyssä paljon onnea vaan! ja sai lahjan. Kortinkin olin pojalle tehnyt. <3

Huomenna tulee läheiset kahville. Tänään olen koko päivän leiponut huomista varten. Aamulla tehtiin korvapuusteja, päivällä suklaakeksejä ja nyt on vielä kakkupohja uunissa. Suklaakeksit kirppislöydössä. Peltipurkki kahdella eurolla jokin aika sitten.

Toivon oikein paljon onnea pienelle pojalleni, joka tykkää pelata afrikan tähteä, leikkiä muovieläimillä (varsinkin dinot), tehdä palapelejä, leikkiä ukkeleilla( gormitit, spiderman -jutut jne), leipoa, piirtää ja värittää. <3

maanantai 28. maaliskuuta 2011

valmisteluja






Olen taas käynyt nurkkia läpi. Pikkuhiljaa niitä kasoja joita on kertynyt. Etsinyt tavaroille omia paikkojaan, laittanut jotain kokonaan pois.

Tällä viikolla juhlitaan kahtena päivänä Peikon synttäreitä, joten sellaistakin siivous/leipomistouhuja tällä viikolla on.

Tänään tein Peikon kanssa kaurakeksejä. Ohje oli uusimmassa kotivinkissä. Ne on kyllä hyviä ja nopeita tehdä. Sunnuntaina paistelin lättyjä. Niistä tai pannukakusta on muodostunut ihan meidän sunnuntai- iltapäivän perinne. <3

Viikonloppuna sain valmiiksi tiskirätin. Niitä tarvitsee aina. Lankana jotain lankakopasta löytynyttä puuvilla- lankaa. Ihan vaan aina oikeaa.

Olen ommellut verhoa ja lakanaa. Niistä tulossa lisäaikaa II & III jollekkin asialle täällä kotona... ;)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Lisäaikaa I






Jokin aika sitten siivoilin vessaa. Multa pääsi tippumaan ylähyllyltä miehen lasinen partavesipurkki suoraan vessanpöntön päälle. Sillä seurauksella että pöntön pääliosasta lähti 1/3 osaa pois. Meni pieniksi paloiksi. Että suututti! Sellaisena risana sitä katselin aikani ja keksin että minähän peitän sen niin vessanpönttö saa lisäaikaa.

Virkkasin isoäidinneliöistä vessanpöntölle "mekon" . :D Kyllä mun silmäni mieluummin tuota katselevat kuin sitä reikää siinä pöntössä. Hyvä näin.

Vessanpöntön "mekko"

ohje: oma
lanka: anchor style creativa
koukku: 3,5mm

Rusina on edelleen kipeä ja yöt on mitä on. Torstaina nousi kuume, ja yskä on edelleen kurja. Kaikki loputkin nuhaisia, toivottavasti eivät kovin kipeäksi tule. <3

Sain syksyllä naapurilta tuon nallepuh- naulakon. Se on odottanut seinään laittamista siitä asti. Välillä vaan oon joissain pienissä asioissa niin aikaan saamaton.. No, lopulta sen eilen sain seinään laitettua. Tyttöjen huoneeseen.

Tänään on anopin syntymäpäivä. Sinne mennään iltapäivällä kahville.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Värejä






Eilen kävelin lasten kanssa hakemaan pajunoksia keittiöön maljakkoon. Oli kyllä reissu, noita uhmaikäisiä kun on enemmän kuin yksi tässä huushollissa. Ei mennä, mennään, kävellään, ei kävellä, en jaksa, jaksan... ;) Mutta saatiin kuin saatiinkin reissu tehtyä ja iloitsen pajunkissoista keittiössä piristämässä.

Synttäritohinaa on ilmassa. Peikon 5v synttärit lähestyy. Kutsukortteja ollaan yhdessä tehty: sukukahveille ja lastenjuhliin. Eilen laitettiin sukukahvien kutsut postiin/ vietiin postilaatikoihin ja tänään jaettiin kerhokavereiden kutsut. Ensi viikolla sitten juhlitaan.

Virkkaan jälleen isoäidinneliöitä. Iloisen keväisissä väreissä.

Rusinalle tuli 3 hammasta samanaikaisesti. Niitä heräiltiin n 5 kertaa yössä.(+ helmikin herättelee vielä n kerran yössä) Sitä kesti viikkoja. Kaksi yötä saatiin nukkua vain n kahdella herätyksellä (hyviä öitä siis!) ja nyt pikkuiselle iski flunssa (kurja yskä ja nuhaa) ja taas heräillään. Toivon pienelle pikaista paranemista. Niin että olisi parempi olla ja saisi nukuttua. <3

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Pöllö




Taas tein pöllön. Esikoinen halusi myös sellaisen. Niitä on kyllä kiva tehdä. Nopeaa ja helppoa ja saa jämälankoja kulumaan.

pöllö

ohje: novitan lehdestä olen sen joskus lukenut, nykyään teen sen ulkomuistista, joten en nyt muista mikä lehti se oli..
lanka: mambo&teddy (täytteenä erilaisia jämälankoja)
puikot: 8mm
+ virkattu siipien päät & jalat

Aamulla juttelin lasten kanssa.
minä: Mä olen todella rikas tässä maailmassa. Tiedättekö miksi?
esikoinen: kun sulla on meidät lapset.
m: ihan totta. Juuri siksi.
ja paljon haleja päälle.

Ihana aamu jatkui ihanalla aamupäivällä kun ystävä ja kummipoika tuli kahville.

Hyvä päivä.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Uusi viikko






Tänään oli mukava päivä. Sain viettää sitä siskon& -tytön kanssa. He tulivat meille aamupäiväkyläilylle.

Ulkonakin olen ollut lasten kanssa pariin otteeseen. Ei mikään kaunis kevätsää, mutta tykkään siitä kun ei tarvitse palella. Vaikka aika kylmä tuuli siellä tänään on. Jalassani uudet kengät. Ei sellaiset kuin olisin rikki menneiden tilalle halunnut mutta muuta ei ollut enää tarjolla. Onpahan nyt korottomat, pysyy ehkä hieman paremmin tuolla liukkaudessa pystyssä. Perjantaina meinasin liukastua kumoon ulkona, siitä muistona mustelma kädessä.

Partyliteltä ostin muutaman uuden jutun. Varsinkin tuosta pyörästä tykkään. Olen sellaista ystäväni luona ihastellut, nyt sain vihdoin omani. Ihana.

Puikoilla jämälankaa.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Postia






Alkuviikosta posti toi Juju-kerhon kk-kirjan: Nyt virkkaamaan! Jujusta myöskin tuli ostettua muliinilankoja. Ne onkin ollut ostoslistalla jonkin aikaa, nyt tuota kautta päätin ne hankkia.

Uusi novita tuli. Olen tykästynyt taas enemmän novitan malleihin. Jossain vaiheessa tuntui että lehdessä ei ollut juuri mitään minun mieleeni ja nyt taas pari viimeisintä numeroa on saanut mielen innostumaan ja kädet tarttumaan puikkoihin.

Eilen tuli taas oriflamen paketti. Lajittelin tilauksen ja veinkin pari jo samalla kun vein Peikon kerhokaverinsa 5v synttäreille.

Ihanaa kun on kevät, aurinko lämmittää, linnut laulaa. Oma mieli on virkeämpi ja saa pukeutua jo vähän keväisemmin, se virkistää. Huulille olen löytänyt ihanan sävyn. Oriflamen power shine, frosted champagne. Se on juuri sellainen sävy mistä minä pidän ja kimaltelee kivasti huulilla kevät/kesäauringossa. Piristää.

Kynsiäkin tekee taas mieli lakkailla. Jotenkin vaan kynnet ei enää tunnu kasvavan tai jos kasvaa niin heti lohkeilee. Laitoin nyt niihin kynnenkovettaja lakkaa, jospa auttaisi.

Kevätaurinko laittoi minut eilen pesemään ikkunat. Hyvä niin, olivatkin jo sen tarpeessa. On kyllä (ainakin) yksi asia mistä en tykkää keväässä: liukkaus! Inhottavaa kävellä ulkona kun pelkkää jäätä joka paikassa, tosi liukasta! Lapset kaatuilevat koko ajan kävellessään vaikka kuinka varottelen ja itse kuljen kieli keskellä suuta kun tosi usein mulla vielä vauva sylissä kulkiessa. En tykkää.

Peikon 5v synttäreitä olen suunnitellut. Poika pitää ensimmäiset lastenjuhlat. Jännää. <3

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Paksu lanka, paksut puikot




Viikonloppu oli täynnä tohinaa. Meillä oli viikonloppuna lasten serkku. Oli koko lauantain, yötäkin ja sunnuntaina lähti kotiin iltapäivällä. Ja sitten oli ne poikien lastenjuhlat. lauantaina vein Rumpalin synttäreille ja eilen Peikon. Peikon synttärijuhlat oli kaupungilla. Kiertelin sitten synttäreiden ajan kaupoilla. Tarkoituksena ostaa uudet talvisaapikkaat. Mun ainokaiset kun meni viime viikolla rikki.

Mutta kaupan hyllythän on jo täynnä pikkuballeriinoja joten jäi kengät saamatta. Toivottavasti tulee pian kevät, nyt kun mulla ei kunnon kenkiä! :/

Puikoilla uusi työ: paksu lanka, paksut puikot. Ihanaa, tulee nopeasti senttejä työhön.

Musta työ valmistui: kämmekkäät miehelle.

kämmekkäät

ohje: oma
lanka: nalle
puikot: 3mm

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Mustaa





Puikoilla mustaa. Aika tylsä väri neuloa. Mutta menee se kun pieni työ kyseessä.

Sain viime viikolla luettua Kellokosken prinsessan loppuun. Kirja oli miehen siskolta lainassa. Mielenkiintoinen elämäntarina. Ja uusi kirja taas aloitettu.

Toissapäivänä tein sämpylöitä, eilen hiivaleivän. Tuore leipä on kyllä jotain todella hyvää.

Rusina on niin ihana kun nykyään heiluttelee koko ajan. Ruokapöydässä istuu syöttötuolissa pöydän päässä ja vähän väliä kesken ruokailun vilkuttelee meille muille. On kyllä jotain niin suloista. Hymy huulilla katselen pientä ja pienen touhuja. Jatkuvasti on pakko ottaa syliin ja halia ja suukotella. Niinkuin kaikkia muitakin näitä ihania aarteitani.

Tämä viikonloppu on synttäriviikonloppu. Tänään esikoinen on menossa eskarikaverinsa 7v juhliin ja huomenna Peikko menee kerhokaverinsa 6v juhliin. Odottavat niitä innolla.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Piposta tuli nappipipo






Tein Peikolle kevätpipon puuvillalangasta. Annoin sen pojalle, otettiin kuvat uudesta piposta. Mutta sepäs ei ollutkaan peikon mielestä vielä valmis. Jotain tärkeetä puuttui. Pipon päähän piti kuulemma laittaa nappi ja poika halusi sen itse valita. Ja itseasiassa, kyllä poika sen tiesi, näin se on paljon kivempi! (ekassa kuvassa ilman nappia, toisissa nappi laitettu paikoilleen)

nappipipo

ohje: oma
lanka: anchor style magicline (lanka on mielestäni kivan hillityn monivärinen. Välillä kun kerällä saattaa näyttää kivalta ja sitten neulottuna onkin räikeä sekamelska.. )
puikot: 3mm pyöröt& 3mm sukkapuikot

Palelin aamulla kovasti. Halusin päälleni jotain lämmintä. Sain ystävältäni hänen vanhan mustan neuletakin ja se päätyi tänään päälleni lämmittämään. Sen alla n vuoden vanha kirppislöytötunika.

Eilen tein välipalaksi jauhelihapannaria. Ohje löytyi uusimmasta Meidän perhe- lehdestä (nro 3 2011)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Mörkötyyny



Peikon mörkötyyny valmistui. Poika itse toivoi saavansa sellaisen kun näki Puikoissa- kirjassa siitä kuvan. Tyynyssä käytetty isoveli- jämäkeriä. Mörkö tehty mun vanhasta risasta villapaidasta jonka huovutin pesukoneessa. Poika halusi huopasilmien sijaan nappisilmät, se on niin kiva valita äidin nappipurkista itse mieleiset napit. Nyt mörkötyyny on Peikon sängyssä. Siellä on sen paikka. <3

Mörkötyyny

ohje: Anu Harkki, Puikoissa! Mörkötyyny
lanka: isoveli
puikot: 6mm

tiistai 8. maaliskuuta 2011

8 kuukautta




Rusina on 8kk. Käytiin tänään neuvolassakin. Tyttö on nyt 71,6cm ja 10460g.
Rusinalla on 5 hammasta. Kuudes tulollaan, ikenessä on jo pieni reikä. Rusina tekee hampaat ihan omassa järjestyksessä, lääkärikin tänään naureskeli Rusinan hampaille, kun ovat tuleet sinne ja tänne :) Rusina liikkuu ryömimällä. On hienoa kun päästelee kovia ääniä. On niin iloisen näköinen kun päästää oikein kovan kiljasun. Itsekin taitaa ihmetellä mistä se ääni oikein tuli.
On kova tyttö nauramaan ja juttelemaan. Sanoo vau-vau-vau-vauva. Kurluttaa. Heiluttaa ja taputtaa. <3

Eilen tein siskolleni taas uuden tiskirätin. Nyt on enemmän siskoni tyylinen. Laitoin tänään postiin siskolle.

tiskirätti

ohje: oma
lanka: mandarin petit
puikot: 3,5mm

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Laskiaisrieha




Menin tänään kolmen vanhimman lapsen ja äitini kanssa laskiaisriehaan joka järjestettiin eräällä koululla. Meillä oli siellä tosi kiva aamupäivä ja mua harmittaa ihan hirveesti kun kamera unohtui kotiin. Lapset saivat mennä poniratsastukseenkin. Se oli Helmin eka kerta ponin selässä, kyllä oli pienen tytön suu naurussa koko ajan.

Laitoin tänään päälleni kirppislöydön viime viikolta: vilan raidallinen paita/mekko, 3e. Olkapäissä kivat kimaltelevat ankkurit, jotka kyllä tänään jäivät neuleliivin alle. Neuleliivin olen täällä aikaisemmin esitellytkin: se on tuunattu isäni vanhasta risasta neuletakista.

Laskiaisriehan jälkeen menin vielä äitini kanssa moikkaamaan mummua sairaalaan. Mummu siellä toipuu leikkauksesta. Lähetän paljon voimia mummulle. <3

lauantai 5. maaliskuuta 2011

eka virkkaus






Esikoinen on jonkin aikaa puhunut että haluaisi itse virkata pitkän madon. Tänään sitten hain langan ja koukun. Ensin otin 7veikkaa ja 3,5mm koukun. Näytin kuinka ketjusilmukoita virkataan. Ei meinannut onnistua ja esikoisen innostus loppui lyhyeen. Sitten keksin että koitetaan paksulla langalla ja isolla koukulla, niin olisi helpompi. Ja jo alkoi sujua! Poika jaksoi virkata pitkään ja saikin pitkän pötkön jo aikaseksi. Ja aikoo vielä jatkaa työtään.

Aamulla mulla oli jämäkerä bambua, päivän mittaan se muotoutui tiskirätiksi. Annan sen siskolleni. Sisko pyysi jokin aika sitten lisää neulottuja rättejä. Pari annoin viime kesänä nimpparilahjaksi. Tuo ei oikein ole siskon värinen mutta tein silti kun tuon väristä bambua sattui olemaan. Ehkä teen vielä muutaman "oikean" värisen lisää kunhan saan lisää tuota lankaa ostettua.

tiskirätti

ohje: oma. neulottu ainaoikeaa, virkattu reunus.
lanka: bambu & luxus cotton
puikot: 3mm
koukku: 3,5mm

Teen kirjoneuletyötä. Mulla pussillinen erivärisiä keriä joista työ kehittyy. Kivaa vaihtelua. Aika hidasta puuhaa, mutta mielekästä kun saa vaihdella väriä jatkuvasti niin ei kyllästytä. (Päättely kyllä kauhistuttaa jo etukäteen..)

Taas saatiin nauttia ihanasta aurinkoisesta kelistä. Kävin vaunuttelemassa tunnin lenkin. Ihanaa oli päästä kävelemään. Siitä tykkään.