maanantai 30. kesäkuuta 2014
Verkkopaita
Sain valmiiksi verkkopaitani! Ohje ihanassa Kerällä- kirjassa. Käytin lankana ohjeesta poiketen Novitan bambua. Laitoin silmukoita saman verran kuin ohjeessa mutta käytin 6mm puikkoja (ohjeessa 5,5mm). On kyllä ihana malli ja niin helppo ja nopea tehdä että ties vaikka tekisi vielä jossain toisessakin värissä. Kiva kesäpaita topin päälle. Kaksi kerää bambua riitti, eli vajaa 100g meni lankaa. Joten eipä tullut langatkaan tuossa paidassa kalliiksi.. ;)
Juhannuksena aloitettu tähtipaitakin edistyy. Mutisin alkukesällä Rouva Vaaksanheimolle että kun neulominen ei maistu... Nyt se sitten taas maistuu koko alkukesänkin edestä! Hurja neulomisvimma päällä! Tässäkin lankana Novitan luonnonvalkoinen bambu, jota onneksi saa ostettua meidän kylän ruokakaupasta. Olenkin ostanut sieltä melkein kaikki luonnonvalkoiset bambut... :D
Eilen kävin pitkästä aikaa juoksemassa. Pidin taas reilun viikon tauon, tuntui että jalat tarvitsi sitä. Laskin kesäkuun aikana tulleet juoksukilometrit ja niitä kertyi vähän päälle 47km.
Tänään on asioiden hoitamispäivä. Koko aamun/aamupäivän juoksin asioilla. Vasta nyt vihdoin juon aamukahvia! Ja vielä muutama juttu tehtävänä. On kyllä ollut niin erilainen kesä kun mitä ennen ja mitä vielä reilu kuukausi sitten osasin edes odottaa. Touhua on riittänyt. :)
Päälläni viime viikkoinen kirppislöytö paita. Ihana, tykkään tästä. Eikä maksanutkaan kuin 1,50e. Tänään on taas kylmää ja sateista. Mutta nytpä ei haittaa kun on uusi hyvä kuoritakki! ;) Tänään ekaa kertaa käytössä ja kyllä on ihana! Ei tarvinnut se päällä palella :))
Tällä viikolla juhlitaan meidän perheen nuorinta. Synttäreiden järjestelyä siis tiedossa! :)
Tunnisteet:
harrastukset,
jutustelua,
kesä,
kirppikseltä,
neulekirjoja,
neulottua,
paidat,
puikoilla
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
päivä mökillä
Eilen oli niin ihana kesäpäivä. Päätin lähteä lasten kanssa viettämään sitä mökille. Lempipaikkani. Tuolla olo on jotenkin niin rauhallinen. Vanhempien kesäpaikka jossa saamme käydä aina kun haluamme. Niin rakas paikka. Vietimme ihanan kesäpäivän mökillä. Siellä meidän vaunukin on.
Nyt vietimme mökillä vain iltapäivän. Niin odotan sitä että pääsemme sinne viettämään myös öitä. Ihana kesä!
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Löytöjä
* Löysinkin itselleni kunnon ulkoilutakin alesta! Punainen kuoritakki jonka pitäisi kestää tuulta ja sadetta. Ihanaa. Mulla ei olekkaan koskaan ennen ollut tuollaista kunnon ulkoilutakkia. Eli nyt ei haittaa vaikka ensi viikoksi on taas luvattu vain +12 ja sadetta...
*8v oli käyttänyt kaikki lenkkarinsa puhki. Ostin hänelle stadiumista uudet lenkkarit. Noi on hyvät! Yleensä kun olen ostanut pojille lenkkarit niin se on max kaksi kuukautta ja ne on rikki. Esikoiselle ostin tuollaiset samanmoiset viime syksynä ja ne on ollut käytössä ja yhä edelleen suht ehjät ja käytettävissä. Hintakaan noissa ei ole paha, ovat hyvin edulliset ja silti ainakin meillä kestäneet. Kätevät myös siksi ettei tarvitse solmia muttei kuitenkaan tarralenkkarit (ne on pienille ;) ). Noissa kun kuminauhat nuo nauhat.
* Eilen aurinko lämmitti! Sai laittaa kesämekot päälle! Lähdin lasten kanssa käymään leikkipuistossa ennen 5v:n viimeistä uimakoulua. Ei tyttö vielä oppinut uimaan, mutta kahden viikon aikana kehittyi hurjasti. Tuli rohkeutta valtavasti lisää. Ennen ei esimerkiksi uskaltanut mennä veden alle ja nyt sukelteli koko ajan :) Tyttö sai kummiltaan yllätyksen uimakoulun suorittamisen kunniaksi. Kyllä on tyttö iloinen.
* Eilen halusin päästä pitkästä aikaa käymään kirpparilla. Aika vähän tein löytöjä mutta ihan kivoja kuitenkin. Molemmille tytöille yhdet kesämekot ja itselleni kuvassa olevat: mekko, paita ja tunika.
* Tänään paistaa aurinko, nyt lähden pihalle aamukahvin kanssa. Nyt nautitaan!
Tunnisteet:
harrastukset,
kesä,
kirppikseltä,
lapset,
ostoksia,
vaatteet,
ystävät
torstai 26. kesäkuuta 2014
Kesän hetkiä
* Ollaan syöty kesän herkkuja. Mansikat, kirsikat ja herneet. Parasta.
* Kylmät ilmat ovat jatkuneet. Kuuma kahvi lämmittää. Neulominen maistuu.
* Ystävän kanssa leikkipuistotreffit. Sopivasti poudan aikaan. Kun lähdimme, alkoi sataa.
*Aikaisemmin olin tilannut Katrilta ihanan mustan nahkakorun. Siitä tuli ihan lemppari! Olin jo jonkin aikaa haaveillut toisesta. Niitä olisi kiva useampi ranteessa. Katrin koruissa on nyt ale ;) ja innostuin ostamaan toisenkin. Harmaan. Ihania! Näissä on magneettilukko joten on helppo laittaa itse ranteeseen.
*Iltaisin lukeminen maistuu. Helga on ihana kainaloinen kun luen. Uusi kirjakin saapui postissa: Vera Valan uusin kirja. Nyt ensin toinen kirja kesken ja sitten pääsen lukemaan tuota Villa Sibyllan kirousta. Edellinen kirja loppuikin niin jännästi että tätä ollaan odotettu!
* Haaveilen kunnon ulkoilupuvusta (takki+housut). Aamun tutkin niitä netistä. Ihania löytyy mutta onpahan kovat hinnat. Huh. Jospa joskus raaskisi ostaa... :)) (Ollut sellainen kesä että tulee haaveiltua tuollaisista, yleensä kun enempi hellevaatteet houkuttaa tässä vaiheessa kesää... ;D )
Aurinko paistaa tällä hetkellä! Ihania kesäpäiviä kaikille!
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Meidän juhannus
Meidän juhannus. Kotijuhannus. Oman perheen kesken. Pikkuretkiä yhdessä koko porukan voimin. Herkuttelua. Pojat lämmittivät pihasaunan. Vihtojen tekoa. Neulomista. Kerrospukeutumista. Palelemista. Välillä aurinkoa, välillä sadetta. Siitä oli meidän juhannus tehty.
lauantai 21. kesäkuuta 2014
Hyvää juhannusta!
Juhannusaattona:
* Join aamukahvia pihalla aamuauringossa. Vesipisarat kimaltelivat kauniisti lehdillä. Kukkakimput piristävät sisällä maljakoissa.
* Lähdin juoksemaan. Aurinko paistoi yhä. Katselin ja ihailin samalla maalaismaisemaa. Suomen kesä on kaunis.
*Lapset olivat mummulla ja papalla. Pääsivät leikkipuistoonkin. Minä ja mies kävimme hienolla juhannusaterialla Kotipitsassa :D Kahvit jälkkäriksi.
* Pilvet saapuivat, aurinko meni taas pois. Tätä juhannusta vietimme villasukat jalassa. Aloitin uuden neuletyön. Ihanaa kun neulominen taas maistuu! Piti vaan löytää inspiroiva ohje. Ja sehän löytyi!
* Tänä kesänä tosiaan ekaa kertaa meillä on oma kasvimaa! Eilen hain tyttöjen kanssa omalta kasvimaalta salaattia iltapalapöytään. Kylläpä maistui hyvältä.
* Illalla tehtiin siskonpeti olohuoneen lattialle. Siinä nukuin kaikkien neljän lapsen kanssa. Aamulla onneksi heräsimme (kuten normaalisti) aikaisin niin ehdimme nähdä sinisen taivaan ja auringon. Nyt taas taivas pilvessä ja vettä tihuttaa.
Hyvää juhannusta!
Tunnisteet:
harrastukset,
juhannus,
juhlaa,
kasvimaa,
kesä,
lapset,
lehtiä,
perhe,
puikoilla,
villasukat
torstai 19. kesäkuuta 2014
Kukkia!
Eilisen aamupäivän käytin siivoomiseen. Matot pihalle, imurointia. Välillä söin rahkaa. On se vaan hyvää. Pojat jäi kotiin ja minä ja pienin vietiin 5v uimakouluun. Hienosti tyttö menee muiden mukana. Tykkää uimakoulusta kovasti. Pienin kysyy koska hän pääsee uimakouluun. Mutta joutuu odottamaan vielä pari vuotta kun pitää olla 5v täyttänyt päästääkseen tuonne. (tyttö täyttää 4v reilun parin viikon päästä)
Kotona odotti ihanaa postia. Kotivinkki. Siinä oli ihania neuleohjeita. Sellaisia mitä on pakko tehdä seuraavaksi. Lankakaupoille siis olisi päästävä!
Puhdas koti kaipasi kukkia. Lähdin tyttöjen kanssa kukkien poiminta reissulle. Kauniin kimpun saimmekin. Nyt on kukkia sekä keittiönpöydällä että olohuoneessa lipaston päällä.
Sitten taivas repeytyi ja saimme auringon! Keitin kahvia ja aurinko lämmitti niin että sai ottaa villatakin pois päältä. Muki oli puolessa kun pilviverho ilmestyi, viileys palasi ja join kahvini loppuun sisällä. Illalla satoi kaatamalla vettä.
Tänään treffataan ystävä leikkipuistossa! Sitten taas uimakoulua. Ja sitten alkaa juhannus!
Oikein ihanaa juhannusta kaikille, kelistä riippumatta!
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Kylmä!
Eilen aamulla paistoi vielä aurinko. Helga pötkötteli ulkorappusilla aamuauringossa. Lempipaikallaan. Minunkin lempipaikkani aurinkoisina aamuina. Lähdin lasten kanssa leikkipuistotreffeille. Ilma muuttuikin täysin. Kova, kylmä tuuli. Räntää, lunta. Leikkipuistotreffit vaihtui nopeasti Prisman leikkipaikkatreffeiksi. Näimme ystävää ja lapsia pitkästä aikaa, oli ihanaa taas nähdä vaikka treffit ei mennytkään sään vuoksi ihan suunnitelmien mukaan.
Kotiin tullessamme oli kyllä niin kylmä! Laitoin villasukat jalkaan ja villatakin päälle ja palelin! Lämmiteltiin kotia. Täytyi laittaa sauna päälle, paleli niin. On tämäkin kesä! No, onneksi on kesää jäljellä ja toivottavasti vielä niitä aurinkoisia, lämpimiä ilmoja.
Päätin lähteä juoksemaan ennen saunaa. Panta päähän ettei korvat paleltunut.. ;)
Tekisi mieli neuloa itselle jotkut kivat villasukat. Yleensä kesäisin ei tee mieli neuloa kuin puuvillasta jotain kesäisiä juttuja, mutta nyt tuli villasukat mieleen ;)
Tunnisteet:
harrastukset,
Helga,
kesä,
lapset,
villasukat,
ystävät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)