torstai 12. kesäkuuta 2014

Lämmin kesäpäivä


Eilen oli lämmin kesäpäivä. Join aamukahvini pihalla. Kävelin hitaasti ympäripihaa. Varpasilleen, tietenkin. pihasaunan taakse piirtyi kaunis varjo. Uusia kukkia oli puhjennut pihaan.

Sain siskoni kesävillasukat valmiiksi. Nimipäivälahja hänelle. Menin tyttöjen kanssa rannalle, sinne tuli myös sisko ja lapset. Annoimme lahjan siellä siskolle. Nuo sukat + myös synttärilahjan. Siskolla oli tiistaina syntymäpäivä.

Pojat ovat soitelleet ja viestitelleet mökiltä. Heillä on kivaa siellä!He siis viettävät tätä viikkoa mummin ja papan kanssa mökillä Pohjanmaalla.

Uimarantareissun jälkeen kävimme vielä istuskelemassa vanhempieni pihassa. Kauniita kukkia sielläkin. Niin tärkeä tuo paikka, oma lapsuuden koti.

Neulominen on takkuillut, se ei ole oikein maistunut. Mutta eilenpä aloitin uuden työn! Kesäisin on pakko neuloa puuvillalangasta, muu ei oikein silloin houkuta. Ostinkin kyläkaupasta puuvillalankaa ja taas neulon!

Illalla pääsin taas juoksemaan. Kaunista kesämaisemaa. Ainoa miinus oli se että nyt tapahtui se mitä olin taas pelännyt: Tienvieruskukat, se ihana tuoksu ja väriloisto, oli vedetty koneella matalaksi. En ole enää mitään kympin lenkkejä heitellyt sen naisten kympin jälkeen. Lyhyempiä lenkkejä rauhallisesti juosten. Tuntuu hyvältä! Ja on muuten ihana huomata miten on kunto kasvanut. Ennen puuskutin jo ekan kilometrin aikana ;) , nyt pystyi hengittämään rauhallisesti nenän kautta vielä viimeiselläkin kilometrillä.

Tänään onkin taas sadepäivä. Ja mitä nyt säätiedotteita katselee niin ei helteitä lähimaillakaan. Mutta eipä tuo mitään. Kesä on niin ihanaa, että siitä pitää nauttia joka päivä!

6 kommenttia:

  1. Kaunis tuo ensimmäinen kuva...valon ja varjon kuva..:) Edellinen postaus onkin jäänyt huomaamatta...kiva, että teillä oli mukava reissu!
    Vettä tulee täälläkin, mutta onhan sentään KESÄ..:))

    VastaaPoista
  2. Ihania kesä puuhia. Todella kivat sukat siskosi saikin. <3 Olet kyllä niin ihanan postiviininen. Mä en jotenkaan yhtään saa irti sade päivistä. En vaikka kuinka yritän löytää jotain positiivista. Juoksut on jäänyt mulla ihan minimiin. Kiva kun olet päässyt juoksemaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ennen saanut mitään iloa sadepäivistä. Sade ei vaan ollut mun juttu. Mutta sitten päätin etten aina odota vaan jotain muuta päivää, muuta hetkeä vaan yritän opetella olemaan tässä. Ja että tässä on hyvä olla. ;)

      Poista
  3. Niin kauniita kesäkuvia <3
    Sadepäiviä pitää olla välissä, sillee sopivasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Sopivasti olisi hyvä. Toki toivon niitä lämpimiä aurinkoisiakin päiviä. On niissä vaan ihanaa voimaa. Mutta nyt taas sataa. Tällä mennään :)

      Poista