maanantai 30. kesäkuuta 2014

Verkkopaita


Sain valmiiksi verkkopaitani! Ohje ihanassa Kerällä- kirjassa. Käytin lankana ohjeesta poiketen Novitan bambua. Laitoin silmukoita saman verran kuin ohjeessa mutta käytin 6mm puikkoja (ohjeessa 5,5mm). On kyllä ihana malli ja niin helppo ja nopea tehdä että ties vaikka tekisi vielä jossain toisessakin värissä. Kiva kesäpaita topin päälle. Kaksi kerää bambua riitti, eli vajaa 100g meni lankaa. Joten eipä tullut langatkaan tuossa paidassa kalliiksi.. ;)

Juhannuksena aloitettu tähtipaitakin edistyy. Mutisin alkukesällä Rouva Vaaksanheimolle että kun neulominen ei maistu... Nyt se sitten taas maistuu koko alkukesänkin edestä! Hurja neulomisvimma päällä! Tässäkin lankana Novitan luonnonvalkoinen bambu, jota onneksi saa ostettua meidän kylän ruokakaupasta. Olenkin ostanut sieltä melkein kaikki luonnonvalkoiset bambut... :D

Eilen kävin pitkästä aikaa juoksemassa. Pidin taas reilun viikon tauon, tuntui että jalat tarvitsi sitä. Laskin kesäkuun aikana tulleet juoksukilometrit ja niitä kertyi vähän päälle 47km.

Tänään on asioiden hoitamispäivä. Koko aamun/aamupäivän juoksin asioilla. Vasta nyt vihdoin juon aamukahvia! Ja vielä muutama juttu tehtävänä. On kyllä ollut niin erilainen kesä kun mitä ennen ja mitä vielä reilu kuukausi sitten osasin edes odottaa. Touhua on riittänyt. :)

Päälläni viime viikkoinen kirppislöytö paita. Ihana, tykkään tästä. Eikä maksanutkaan kuin 1,50e. Tänään on taas kylmää ja sateista. Mutta nytpä ei haittaa kun on uusi hyvä kuoritakki! ;) Tänään ekaa kertaa käytössä ja kyllä on ihana! Ei tarvinnut se päällä palella :))

Tällä viikolla juhlitaan meidän perheen nuorinta. Synttäreiden järjestelyä siis tiedossa! :)

12 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkerana, hyvä sinä :) Tosi ihanat nuo molemmat paidat. Minulla on neulomisinnostus aina kesäisin vähän kateissa, mutta syksyllä se sitten iskee varmaan taas tänäkin vuonna... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä innostuu :) Kun näin noi ihanat kotivinkin mallit, niin pakkohan sitä oli rientää kauppaan ostamaan lankaa :))

      Poista
  2. Voi miten hieno verkkopaita! JA tuo kirppislöytökin!

    VastaaPoista
  3. Paljon kivoja kesäkuulumisia oli täällä odottamassa :-) Tuo neulomisvimma on jännä juttu, kiva jotta on nyt vaivanasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiitos sinulle! Neuloit niin paljon kaikkea ihanaa että sieltäkin sitä neulomisvimmaa tarttui mukaan :) <3

      Poista
  4. Kivoja paitoja valmiina ja tulossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kotivinkissä niin ihanat paitamallit että pakko neuloa!

      Poista
  5. Tykkään sinun kuvistasi kun niissä on usein kahvikuppi!!

    VastaaPoista