lauantai 30. marraskuuta 2013

Pikkujoulut






Eilen vietimme perinteisesti oman perheen pikkujoulut. Jouluruokaa, piparkakkujen painelemista ja koristelemista. Suklaakonvehteja, karkkia. Joulukoristeita. Tonttu oli jättänyt vihje viestin joulusukkaan. Vihjeen perusteella löytyi lahjapussi jossa kaikille pieni paketti. Pojat saivat legoja, tytöt keijuleluja, minä kalenterin, mies elokuvan, koirat lelut ja possu porkkanaa.

Lapset leikkivät uusilla leluillaan, kuten myös koirat. Ja Helga taitaa luulla olevansa yksi koirista, on aina menossa täysillä mukana :)

torstai 28. marraskuuta 2013

Pallovalot








Eilen lähdin tyttöjen kanssa leikkipuistoon. Eväät mukana, tietenkin. Ja ystävältä opittu puisto-frezza. :)

Kotiin palattuamme laittelin olohuoneen ikkunaan pallovalot, jotka ostin tiistaina. Olen tuollaisista haaveillut jonkin aikaa ja kun vihdoin löysin nämä ihanuudet niin pitihän ne saada!

Ihana piristys olohuoneessa. Ja nämä ei ole liian jouluvalot, vaan paremminkin sisustusvalot jotka voivat olla paikoillaanympäri vuoden.

Tänään pojilla on harrastuksen pikkujoulut illalla keilahallissa. Ovat sitä odottaneet! Ja oman perheen pikkujoulutkin lähestyy...

Ihanaa pikkujoulun aikaa!!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Eilen..







* Menin pienimmän kanssa kaupungille jossa tapasin ystävän poikineen. Kiertelimme kauppoja, istuimme kahvilla.

* Ostin pieniä joulupalloja. Makuuhuoneen oksalta lensi linnut pois, joulupallot tulivat tilalle.

* Tigeristä ostin pari maatuskanaulakkoa. Yksi meni keittiöön.

* Siivoilin sirpaleita useampaan otteeseen. Alina oli rikkonut kaksi PartyLiten somistetta yksin ollessaan, minä yhden vahingossa vielä siihen perään.. Mikä päivä... Onneksi päivä oli muuten niin mahtava, että ei harmitus päässyt kaiken sen ilon ohitse...

* Meillä oli kuusi lasta tekemässä joulupipareita. (omat neljä sekä kolmasluokkalaisen koulukaveri ja ekaluokkalaisen koulukaveri) Taikinaa hävisi kummasti muualle kuin pellille ;) Mutta jotain saatiin uuniin saakka. Sitten vielä tuhottiin niitä uunista tulleita glögin kanssa.

* Päivän kruunasi illalla pihasaunassa saunominen.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Miehen villapaita







Vanha puutalo, kylmät lattiat. Aina vähän sellainen vilu talvella. Tiedättehän.. No, olin haaveillut sellasesta jättikotivillapaidasta. Sellainen iso ja lämmin johon voisi käpertyä.

Viikonloppuna mies kaiveli vaatekaappiaan ja otti sieltä vanhan reikäisen villapaitansa ja sanoi heittävänsä sen pois. Minäpä nappasin sen miehen käsistä, että se on nyt sitten MUN! :)

Juuri sellainen kuin haaveilin. Iso ja lämmin. Ihana käpertyä. Mikä parasta miehen vanha.

(Kahdessa alimmassa kuvassa tytöt juhlavaatteissa kun olimme menossa viikonloppuna kummipojan synttäreille. Hameet ovat aivan uudet , kuten myös pienimmän kimallesukkikset ja 4vuotiaan paljettipaita.)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kummipojan hupputakki




Rakas ihana kummipoika täytti vuoden. Eilen olimme pikkumiehen synttäreillä. Lahjaksi vietiin itse tehty villatakki. Ohje täältä.

Lankana 7veljestä. 3,5mm puikot. Puiset napit ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta.  Takista tuli vähän reilu, mutta kyllähän poika kasvaa ;) Ja sopii ainakin vaatetta alle, tämä takki kun on ihana päällä esim keväällä "takkina" niin että alle sopii lämmintä.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Olo



Kävin eilen lääkärissä ja sain lääkekuurin. Koko tämän kuun olen ollut tämän flunssan kourissa, jospa nyt alkaisi pikkuhiljaa helpottaa!

Mikäs sen parempaa sairaspäivän tekemistä kuin leipominen! Eilen valmistui pellillinen mokkapaloja.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Homemade




 

Tein ystävän tytölle villasukat. Laitoin ne eilen postin kautta menemään, toivottavasti yllätys on mieluinen ja lämmittää talvella pieniä 5 vuotiaan varpaita.

Lankana Novitan Suomalainen Sukkalanka. 3,5mm puikot.

Hyasintit ovat ihania. Se tuoksu! Se kuuluu jouluun ja joulun odotukseen. Näin eräässä blogissa että hyasintit oli laitettu kauniisti emalikuppeihin. Käytin ideaa ja ihaniltahan ne noin näyttää. Piristävät olohuoneessa.

Tänään pidetään huilipäivä. Oloni on yhä puolikuntoinen joten iisisti otetaan!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tonttuja








Sitkeä tämä flunssa. Tämäkin viikonloppu mennyt tässä lepäillessä. Onneksi lapset pääsivät mummulle ja papalle yökylään niin heillä oli mukavaa tekemistä. Niin tykkäävät mummulle ja papalle mennä. Minä ja mies kävimme ostamassa leffan ja irtokarkkipussit ja vietimme illan viltin alla leffaa katsellessa.

Perjantaina posti ilahdutti kuumeilevaa ekaluokkalaista. Hän sai kummeiltaan Parane pian-kortin sekä muutaman herkun. Kyllä oli poika iloinen!

Tänään siivoilin ja päätin samalla ottaa esiin puhtaaseen kotiin jotain jouluista. Ihanaa alkaa ajoissa fiilistelemään. Joulun aika vaan on niin ihanan tunnelmallista. Siinä on ripaus taikaa.

Tonttuja tuli muutama, joulusukka ja jouluinen sydän.

Muutenkin olen tonttuillut. Muutama villaisen pehmeä paketti valmistunut pukinkonttiin...

torstai 14. marraskuuta 2013

Maatuskat







Törmäsin parissa blogissa ihaniin Maatuskalapasiin. Maatuskat on ihania joten olihan ne pakko tehdä! olen tehnyt todella vähän kirjoneuletöitä, mutta ajattelin että tälläiseen pieneen kirjoneuletyöhön uskallan kyllä tarttua! Ja kaipasin kovasti lapasia lämmittämään käsiäni ja Maatuska lapaset olisi mahtavat!

Lankana 7veljestä. 3,5mm puikot. Ainoo mikä harmittaa on se, että tuo harmaa olisi saanut olla vaaleampi niin maatuskakuvio tulisi paremmin esille.. Mutta kun inspiraatio iski niin mun oli p a k k o  päästä heti näitä neulomaan ja nämä oli langat joita minulta löytyi tarpeeksi...

Vaan kyllähän nämäkin ovat ihanat, niin tykkään tuosta maatuskakuviosta. Ja jos inspiraatio näihin vielä iskee niin sitten paremmilla väreillä. ;)

- - -

Eilen ennen puoltapäivää puhelin soi. Sieltä soitti ekaluokkalaisen opettaja. Poika kuulemma paleli ja tärisi koulussa ja olisi hyvä jos hakisin pojan kotiin. No toki lähdin heti hakemaan! Ja niinhän se on: poika on nyt kuumeessa.

Vietettiin rauhallista päivää, neuloin paljon. Sininen yllärityö eteni (nyt ei pysty jatkamaan, lanka loppui kesken! ) ja maatuskat valmistuivat. Toissapäivänä leivottu marjapiirakka maistui teen kanssa.

Posti toi ihanan Finlaysonin tarjottimen.( Se oli tilaajalahja siitä että jatkoin Meidän Perhe- lehden tilausta. )Välillä tilaajalahjat on sellaisia että tekisi mieli ilmottaa että lehden haluan mutta lahjaa en, mutta tuo tarjotin on mielestäni kaunis ja tulee varmasti käyttöön!