perjantai 30. joulukuuta 2011
Olo
Ostin itselleni maailman ihanimman oloasun hm:ltä. Ihana pehmoisen lämpöinen collegehaalari. Ihana olo.
Aamulla kävin ruokakaupassa ostamassa huomisen juhlapäivän herkkusyömiset. Raketit pitää vielä ostaa, se on miehen homma.
Ihanaa uutta vuotta kaikille <3
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Joulunaikaa
Sain siskoltani joululahjaksi mm kerän 7veljestä polkka- lankaa. Siitä tein joulunpyhien aikana itselleni pitkävartiset villasukat. Ihanan väristä lankaa!
Helmi sai joulupukilta baby bornin. Se oli mukana kun mentiin vanhempieni luokse syömään. Helmi mietti ulkona autolle kävellessä että vauvan tulee kylmä. Neuloin samana iltana nukelle myssyn, nallelangasta. Tyttö sai itse valita kerän. Myssy pysyi sitten nuken päässä koko illan.
Tapaniniltana tein lasten kanssa kotiretken. Tein pedin olohuoneen lattialle joulukuusen alle ja nukuttiin siinä yö. Ihana tunnelma.
Tiistaina menin siskon kanssa aleostoksille. Löysinkin kaikkea kivaa ja tarpeellistakin. Itselleni mm tuon alimmassa kuvassa näkyvän neuletunikan (-50%). Sen lisäksi itselleni toppatakin (-50%), yöasun(-50%), paidan& sukkahousuja alesta sekä säärystimet (nekin -50%). Normihinnalla ostin itselleni farkut. Mulla meni lyhyen ajan sisällä 3:sta farkuista polvi rikki, farkuille on siis tarvetta. Molemmille pojille ostin alesta verkkarit (niitä tykkäävät käyttää, eivät ole farkku yms porukkaa). Tytöille ostin hameet. Muutaman lakanankin ostin (-50%)
Tänään kävin lasten kanssa siskoni luona kahvilla. Lapset saivat leikkiä serkkujensa kanssa. Iltapäivällä ulkoiltiin ja kävin vielä esikoisen kanssa kaupoilla ostamassa hänelle sählymailan. Pelailevat kavereiden kanssa ulkona sählyä ja vanha maila oli mennyt rikki. (normaalista kai tähän aikaan olis luistelu/lätkä, mutta lunta/pakkasta ei tosiaan vieläkään joten näillä mennään ;) )
Remonttikin on edistynyt joulunpyhien aikana. Joulusiivouksista ei tarvinnut tänä vuonna kauheesti stressata, koko joulun meillä oli (ja on edelleen) vessanpönttö olohuoneessa. (ei sentään käytössä ;D vaan uusi odottamassa että pääsisi paikoilleen. :) )
Tunnisteet:
joulu,
koti,
lapset,
loma,
neulottua,
ostoksia,
perhe,
pipot/myssyt,
sukat/tossut,
vaatteet,
villasukat
maanantai 26. joulukuuta 2011
Joulu
Meillä oli ihana joulu. Joulupukin tulo jännitti kovasti lapsia. Jouluruoka oli hyvää. Seura parasta.
Leppoisaa yhdessä oloa. Eilen mentiin syömään jouluruokaa anoppilaan, tänään minun vanhempieni luokse.
Lapset ovat leikkineet uusilla leluillaan, ollaan pelattu yhdessä peliä jonka pukki toi myöskin. Itsekin sain ihania lahjoja. Niitä olen ihastellut. Suklaata ollaan napsittu suuhumme vähän väliä. Minä olen neulonut paljon. Joulukuusen tunnelmasta nautin, kynttilöitä palaa.
p.s. alimmissa kuvissa vielä lahjoja jotka tein pukinkonttiin. Siskolleni tein 4 rättiä. 2kpl puuvillasta, 2kpl akryylistä. Kummipojalle tein palmikkopipon sekä sydämen. Sydän on tehty kummipojan vanhasta t-paidasta. <3
Tunnisteet:
joulu,
lahjaksi,
lapset,
neulottua,
ompelen,
perhe,
pipot/myssyt,
tiskirätit
perjantai 23. joulukuuta 2011
Pehmoista jouluksi
Sain valmiiksi palmikkoliivin itselleni. Mahtava tunne, aloitin sen tekemisen jo maaliskuussa. Tämä on ihanan lämpöinen päällä. Lämpöinen ja pehmoinen. Tämä päällä on hyvä olla ja olla joulussa. Siivoilla viime silauksia, käydä vanhempieni luona joulusaunassa ja odotella huomista juhlaa.
Palmikkoliivi
ohje: sk-lehti tammikuu 2010
lanka: Rowan big wool
puikot 9&10mm
Oikein ihanaa joulua kaikille <3
torstai 22. joulukuuta 2011
Pukinkonttiin II
Harmitti se kun piparkakkutalon tekeminen ei eilen onnistunut. Harmitti sen vuoksi kun tiesin että lapset sitä niin odottivat. Ostin sitten tänään sellasen paketin joka sisälsi valmiit talonosat. Kokoominen onnistui tällä kertaa, hiphei! :D Lapset saivat koristella talon itse. Kylläpä olivat iloisia kun saivatkin piparkakkutalon. Hyvä mieli.
Tein äidilleni vuosi sitten joululahjaksi mustan neuletunikan. Äitini piti siitä kovasti, on ollut ahkerassa käytössä. Tänä vuonna hän toivoi että tekisin samanlaisen lilana. Sellanen siis äidilleni pukinkonttiin.
Neuletunika
ohje: oma
lanka: isoveli (vähän reilu 5kerää meni)
puikot: 6mm
koko: n M
Tunnisteet:
joulu,
lahjaksi,
lapset,
mekot/tunikat,
neulottua
Joulukuusi
Eilen esikoinen tuli koulusta kotiin ensimmäisen todistuksen kanssa. Alkoi joululoma. Sen kunniaksi tuotiin kuusi sisälle, tehtiin piparkakkuja ja koristeltiin joulukuusi. Joulukuusi tuo aina suurta iloa. Se ilo on ihana nähdä lasten kasvoilla. Se ilo on myös itsellä.
Meijän oli tarkoitus tehdä myös piparkakkutalo. Mutta sen talon kokoaminen menikin suurinpiirtein näin: Ensin hermot meni, sitten nauroin maha kippurassa ja lopputulos: meillä ei ole piparkakkutaloa :D Mutta koristeltiin ja syötiin niitä osia. :)
maanantai 19. joulukuuta 2011
Pukinkonttiin
Kävin eilen lasten kanssa prismassa. Nähtiin joulupukki ja tehtiin ruokaostokset. Lisäksi ostin meille kotiin hyasinttejä. Ne niin kuuluu jouluun.
Lasten mentyä nukkumaan aloin tonttuilemaan. Laitoin lahjoja paketteihin. Nyt ne on hyvällä mallilla, vielä kun saisi ne loput lahjat ostettua..
Kummitytön pakettiin meni mm itse neulomani pitkävartiset villasukat. Lanka 7veljestä. Toisen sukan varteen kiinnitin homemade- merkin.
Tunnisteet:
joulu,
koti,
lahjaksi,
neulottua,
sukat/tossut,
villasukat
perjantai 16. joulukuuta 2011
Vielä yksi tonttupipo
Tein vielä yhden tonttupipon. Se menee pikkujoululahjaksi (no, kohtahan se isojoulukin jo on, mutta ehtiipähän käyttämään jo vähän ennenkin suurta juhlapäivää) 2v kummipojalleni.
Lehtiä lukiessani revin aina mielenkiintoiset jutut talteen. Esim hyvät, toteuttamiskelpoiset reseptit, kauniit kuvat, inspiraation lähteet, neule/askarteluohjeet jne. Sitten liimailen niitä vihkoihin/muistikirjoihin. Mulla on reseptivihko, joulufiilistelyvihko ja inspiraationlähde-muistikirja. Mukavaa touhilua ja noita muistikirjoja on niin kiva selailla... :)
torstai 15. joulukuuta 2011
Joulujuhla
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Kahvihetki
Tein viime jouluna muutamalla mukille joulunutun. Mukit saivat taas juhla-asut ylleen. Nautin omasta kahvihetkestäni. Muutama piparkku.. Suussa sulavia.
Mietin missä vaiheessa pääsisin vielä jouluostoksille. Viimeiset ostokset. Mietin missä vaiheessa paketoisin lahjoja. Koska tekisin sen vähän isomman siivouksen joulua varten. Hankkisimme kuusen. Ja otamme sen sisälle. Koristelemme kauniiksi. Ja istuisin joulukuusen valoissa neulomassa. Lapsilla ja aikuisilla hymy huulilla. Ihanaa joulunaikaa! <3
tiistai 13. joulukuuta 2011
Joulusukat
Tein itselleni joulunpunaiset sukat. Nämä taitavat päästä aattona jalkaan ja paljon muutenkin. Tykkään sukkien pitsikuviosta. Oon tehnyt tälläiset kerran aikaisemmin, äidilleni lahjaksi.
Ohje novita-lehdestä talvi 2010. Lankana 7veljestä. 3mm puikot. Yksi kerä riitti näihin. Koko n 38.
Tänään vietetään kotisisäpäivää. Pötkötellään, luetaan kirjoja, pelataan lasten uunoa, katellaan leffoja. Peikko-pojalla nimittäin nousi eilen kuume. Tänään jo paljon parempi, toivottavasti oli vaan joku nopeasti ohimenevä pöpö!
Tunnisteet:
arki,
joulu,
koti,
lapset,
neulottua,
pitsiä,
sukat/tossut,
villasukat
maanantai 12. joulukuuta 2011
Joulukortti
Joulukortit ovat jo postissa. Esikoisen kummisetä asuu lähes naapurissa joten lähdin aamulla lasten kanssa viemään kummisedän korttia postilaatikkoon.
Kaivettiin pulkka esiin ja lähdettiin matkaan. Peikko sai laittaa kortin postilaatikkoon ja sitten mentiin vielä pulkkamäkeen.
Nyt kynttilät palaa, puut ritisevät pönttöuunissa.
lauantai 10. joulukuuta 2011
10.joulukuuta
Partliten tuikkiva-kippo sai sisälleen helminauhan oriflamelta. Kynttilät tuovat ihanaa tunnelmaa. Samoin kuin jouluvalot, kyntteliköt. Pimeys ei tunnu kurjalta kun on niin paljon valoja ympärillä. Sellasia valoja jotka luovat tunnelmaa, iloa. Jotenkin sellaista rauhallista oloa.
Lumi riemastuttaa lapsia. Eilen, jo pimeyden tultua, lapset olivat pari tuntia ulkona. Rakensivat lumilohikäärmeen ja lumiprätkän. Ihanat punaposkiset lapset tulivat sisälle ja ripottelin märkiä vaatteita puuhellan ja pönttöuunin läheisyyteen.
Aamulla seitsemän jälkeen kuivuneet vaatteet puettiin päälle ja lapset riensivät jälleen ulos. Siellä syntyi lumiukkoperhe, joille Peikko juoksi hakemaan porkkananenät. Reilun tunnin oltuaan ulkona, punaposkiset lapset tulivat sisälle ja laittelin taas märkiä vaatteita ympäriinsä kuivumaan. <3
Kunpa vesisade ei veisi kaikkia lumia heti pois.
Tänään menemme vanhempieni luokse saunomaan. Sitä odotan.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
7. joulukuuta
Laittelin tänään keittiön ikkunaan jouluverhot.
Pöytään löysin samalla verhojen etsimisellä punaisen pitsiliinan.
Tyttöjen huoneeseen laitoin miehen avustuksella ikkunalaudan ja siihen punaisen kynttelikön.
Pyyhin pölyjä korkeilta paikoilta tuolilla seisten.
Virkkasin jouluista juttua.
Katselin lasten kanssa mikki hiiren joulu-dvd:tä.
Kävin tyttöjen kanssa ulkona hakemassa punaiset posket.
Seisoin ikkunassa ihmetellen missä esikoinen viipyy koulumatkaltaan kotiin. (oli jäänyt luokkakaverin kanssa matkalle lumisotaa)
Siivoilin remontin aiheuttamaa sotkua.
Odotellaan isääni meille auttamaan remontissa.
tiistai 6. joulukuuta 2011
Itsenäisyyspäivä
Ensilumi on tullut. Sitä lähdin aamulla ulos lasten kanssa ihmettelemään. Lapsilla oli hauskaa! Omat uudet talvikengät pääsivät käyttöön.
Remontti edistyi tämän juhlapäivän aikana. Nyt uuteen vessa/kylppäriin/saunaan tulee jo valo ja uudessa eteisessä hieno katto. Huomenna isäni lupasi tulla jatkamaan eteisen remonttia. Ihanaa kun saamme tämän jutun kanssa myös apuja läheisiltä.
Tämän päiväisten remonttijuttujen päättyessä kävimme koko perhe kotipitsassa syömässä. Sen jälkeen kävimme vielä miehen siskon perheen luona kahvilla.
Lapset ovat nukkumassa, huomenna taas arki. Katselen vielä linnan juhlia ja taidan mennä itsekin suht ajoissa nukkumaan. Jotenkin väsy olo. Ja mulla on ollut koko päivän niska niin jumissa ettei pää ei liiku mihinkään ja koko ajan särkee.
Ihana päivä kuitenkin kaikenkaikkiaan. Piipahtipa rakas ystäväkin ovella tuomassa pikkujouluyllätyksen. Koko perheelle jotakin pientä kivaa. Kiitos ihana! Ja kiitos myös toiselle rakkaalle ystävälle joka jo aikaisemmin on tuonut meille pikkujoulumuistamisia. Ootte ihania! <3
Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa kaikille
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)