tiistai 16. helmikuuta 2010
Löytöjä
Näin lauantaina tiimarissa ihanaa koristenauhaa. En ostanut ja se jäi vaivaamaan mieltä.. Kävin tänään toisessa tiimarissa, olisin ostanut sitä koristenauhaa nyt mutta siellä ei sitä ollutkaan. Joudun siis varmaan joku päivä ajelee sinne toiseen tiimariin taas ostamaan sen nauhan.. Se kummittelee niin mielessä että on pakko saada.. No, tänään löysin kuitenkin toisenlaista koristenauhaa sieltä tiimarista ja sen ostin keittiöön.
Vaikka talvi on vielä täysillä päällä niin mieli on jo jotenkin niin valoisa, värejä täynnä: keltaista, oranssia, vihreää, kaikkia mahdollisia. Ne värit saavat jo piristää mieltä keittiön ikkunan edessä.
Eilen kävin kirppiksellä viemässä tavaraa myyntiin. Samalla kiersin nopeasti sen läpi ja mukaani tarttui 4 paitaa. Oli hyvä löytöpäivä, parilla edellisellä kirppisreissulla en ole löytänyt juuri mitään.
Nyt vihdoin kahvia. On ollut hulinapäivä, enkä edes aamukahvia ehtinyt juomaan. Vein aamusta pojat kerhoon ja samalla kuvautin Helmin, siinä tuli sitten samalla 1v kuvaus. Ja otin sisaruskuvankin. Sitten kävin helmin kanssa kaupoilla, ostelin synttärijuhlajuttuja ja tarttuihan sitä mukaan muutakin, kuten nämä langat..
Kahvin vieressä lanka joka hyppää seuraavaksi puikoille..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
ihania paitoja löysit!munkin pitäis saada aikaiseksi alkaa kierrellä kirppareita. Nyt vaan tuntuu niin hankalalta ku poitsu pitää pukea niin paksusti pihalle ja sit kaupoilla tulee kuuma...no jospa sitten keväämmällä viimeistään.
VastaaPoistakaunis ikkuna koriste. löytykö ihan valmiina vai teitkö itse?
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistatiny, Se on totta että herkästi pikkuiselle tulee kuuma kaupoilla. mutta oon ottanut tytöltä pipoa, hanskoja pois, avanut ehkä vähän pukua. mutta ei se kauaa jaksa rattaissa vaan istua, nopea pitää olla ;D Koriste löytyi valmiina :)
VastaaPoistaAnne, Kiitos ihanasta viestistä. Oli kyllä jännä kuvauspäivä tytöllä. Poistin viestisi koska en täällä käytä lapsista oikeita nimiä ;) bloginimillä mennään <3