torstai 11. helmikuuta 2010
Aurinkoa
Ulkona on ihanan aurinkoista. Vaikka talvi on täydessä vauhdissaan päällä, lunta riittää ja pakkasta, niin jotenkin kuitenkin jo sellaista kevään tuntua. Aurinko lämmittää jo selkeesti päivisin, mittaristakin sen näkee. Kävelin viikonloppuna paljon ja kuuntelin onnellisena lintujen viserrystä. Sitä on aina hiljaisen talven jälkeen niin ihana kuunnella.
Keskeneräisiä suurempia töitä on taas niin paljon että valmista ei mistään tule. Monta rautaa taas tulessa ja mielessä aloittaa jälleen uusi työ.. Mutta se pitää mulla mielen virkeänä ja neuleinnostuksen päällä, en jaksaisi pitää aina vain yhtä työtä puikoilla. Mieleni lentää ja annan sen tehdä niin..
Se on taas laskiaisen aikaa. herkkuaikaa, laskiaispullat on mun ehdottomia suosikkeja. ja hillolla, ehdottomasti. Yhden olen jo syönyt ja toivon mukaan vielä monen monta syön. (tulleita raskauskiloja ei sitten katsella, eihän ;) ) Viime laskiainen on jäänyt ihanana muistona mieleen. Oli viikonloppu, äitini oli tehnyt laskiaispullia ja me oltiin perinteisesti sovittu menevämme syömään niitä. Mutta sitten soitinkin äidilleni että ei tullakkaan, vaan lähdettiin sairaalaan.. Illalla kun vanhempani tulivat sairaalaan katsomaan pikkuista syntynyttä tyttöä niin toivat mulle laskiaispullan mukanaan...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanaa laskiaista!!!
VastaaPoistatiny, kiitos samoin <3
VastaaPoista