perjantai 9. elokuuta 2013
***
Toin keväällä liiteristä eteiseen pari sieltä löytynyttä vanhaa puulaatikkoa kenkiä varten. Suuremassa käytössä olevat kengät ovat siinä esillä, vähemmän tarvittavat (mutta tarvittavat kuitenkin) ovat eteisen kaapissa. (Ylimmässä kuvassa olen juuri siivoillut ja laittanut kengät järjestykseen, yleensä meidän eteinen näyttää ihan muulta.. En ymmärrä miten voi olla niin vaikeeta laittaa kengät tuohon esillä olevaan hyllyyn, ne lojuvat aina sikinsokin ympäri eteistä... ;) )
Viime yönä valvoin useamman tunnin. Heräsin ukkoseen ja jäin sitten sitä kuuntelemaan (tahtomattani..) Onneksi on tulossa kiva aamupäivä, niin pieni väsymys ei haittaa. Raparperipiirakka on uunissa, sämpylätaikina kohoomassa: Sisko ja lapset tulevat kylään!
torstai 8. elokuuta 2013
Pellon laidalla
Esikoinen on ollut tämän viikon sählyleirillä. Maanantaista torstaihin viisi tuntia päivässä. Ekaluokkalainen on sen aikaa löytänyt tekemistä naapurin pojan kanssa.
Eilen aurinko vielä lämmitti. Lähdin tyttöjen kanssa pienelle pyörälenkille. Läheisen pellon laitaan. Minun lempipeltoni, niinkuin lapsille sanon. Siihen laitaan aina pysähdymme, katselen luonnon kauneutta. Hengitän syvään, hymy nousee kasvoilleni. Voimapeltoni.
tiistai 6. elokuuta 2013
Voitto!
Voitin arvonnassa! Voitin geelilakkauksen Studio Metsänhelmessä, Mäntsälässä. Eilen kävin voittoni laitattamassa ja kylläpä piristää kun on kauniisti lakatut ja koristellut kynnet! Ja tämän pitäisi kestää useamman viikon, ihanaa. Mulla on niin lyhyet ja huonossa kunnossa olevat omat kynnet että on kiva kun sai ne nyt kivasti laitettua. Ja nyt kun on vahvistusta päällä niin varmaan tuosta kasvavatkin. Taidanpa mennä uudestaankin... :)
(Viimeinen kuva on vanha, mutta se osui silmiini kuvia selaillessa ja oli vaan pakko laittaa se. Ihana Helga.)
maanantai 5. elokuuta 2013
Futiskentän laidalla
Eilen pojilla oli taas jalkisharkat. Päätin että kun on niin kaunis sää ja harkat kivalla paikalla niin minä ja tytöt jäämme sinne harkkojen ajaksi. Ensin kävin tyttöjen kanssa viereisessä leikkipuistossa. Sitten vielä olimme pelikentän laidalla. Jaloissani uudet tennarit. Tytöt innostuivat tekemään siinä kuperkeikkoja. Ihanan lämmin päivä, ihana kesä!
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Maalari maalasi taloa
Perjantaina kävimme ostamassa talomaalia. Aloitimme samantien maalaamisen ja sitä on jatkunut koko viikonlopun. Olemme maalanneet remontoidun/uusitun seinän sekä uudet ulkorappuset. Se on nyt tämän kesän maalausprojekti, joskus sitten maalaamme koko lopputalonkin. Tämä viikonloppu on mennyt siis kivoissa kodinremontointihommissa. Maalaaminen on kivaa puuhaa. Sitten taas jatkuukin ne vähemmän kivat korjattavat puuhat..
Karviaisia käyn välillä kotipensaasta napsimassa. Niin hyviä. Tänä vuonna karviaisia vaan ei ole niin paljon kuin ennen. Syyllisenä Helga. Rouskuttaa syödä marjoja pitkin päivää suoraan pensaasta... :)
Aurinko on paistanut lämpimästi koko viikonlopun. Pidän tiukasta kesästä kiinni, en ole siitä vielä valmis luopumaan.
perjantai 2. elokuuta 2013
Sadepäivä=leipomispäivä
Eilen aaulla herätessämme satoi vettä. Päätin että pidetään leipomispäivä. Mietimme mitä leipoisimme ja käytiin ruokakaupassa hakemassa tarvikkeet. Ensin valmistui Whoopiesit ja sitten korvapuustit.
Sadepäivän touhut jatkui yläkerran järjestelyllä. Vihdoin sain purettua pinnasängyn pois tyttöjen huoneesta ja järjesteltyä huonetta uudelleen. Poikien huoneen ilme muuttui myös. Esikoinen on toivonut omaa huonetta joten jaettiin kirjahyllyllä huone kahteen osaan. Huone on vielä kesken, toinen kirjahylly vielä puuttuu..
Illemmalla onneksi taivas repesi ja aurinkokin pilkahteli kun pojilla kesätauon jälkeen jatkui jalkistreenit. Minä ja tytöt menimme harkkojen ajaksi vanhemmilleni keräämään marjoja meille pakkaseen. Vanhempani eivät marjoista juurikaan mitään tee joten haen sitten meille, täällä ne kyllä menee! :)
torstai 1. elokuuta 2013
Lahjasukat
Ystävällä oli heinäkuussa syntymäpäivä. Tein hänelle lahjaksi lyhytvartiset sukat. Toisen sukan resori ja kantapää on oranssit, toisen vihreät. Niistä tuli "Peppi Pitkätossun kesäsukat". Lankana nalle-langat.
Tunnisteet:
lahjaksi,
neulottua,
sukat/tossut,
villasukat,
ystävät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

























