keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Eilen ja tänään
Eilen paistoi aurinko. Lumi suli kohisten. Iltapäivällä lapset viettivät päivää vanhemmillani ja minä, mies ja Taisto mentiin kävelylle. <3
Meidän piha on vielä lunta ja märkää mutta tiet ihanasti sulaneet joten innostuin laittamaan uudet lenkkarini jalkaan. Ihanasti aurinko lämmitti. Ihanaa oli kävellä, parhaassa seurassa <3
Lapset tulivat kotiin ja mies kaivoi poikien polkupyörät esiin. Voi sitä riemua, sitä pojat ovat odottaneet! Olin luvannut että kun kotitie on sulannut niin sitten voi pyöräillä ja nyt se on tapahtunut. Innoissaan polkivat hetken kotitietä eestaas ennenkuin tultiin sisälle iltapalalle.
Tänään onkin taas harmaata ja sateista. Aamulla puin lapset kuravaatteisiin kun vietiin esikoinen taksille. Jäätiin samalla pukemisella ulos leikkimään, vesilätäköissä hyppiminen oli lasten mielestä kivaa. :)
Innostuinkin sitten taas hääräämään keittiössä. Tehtiin korvapuusteja ja kaurakeksejä. Korvapuustit tein lähinnä sen vuoksi että saan laittaa ne pakkaseen. Vieraiden varalle. Kyllähän mä kuitenkin yhdet jokaiselle nyt jätän syötäväksi.
Sain ystävältäni linkin kaurakekseihin joihin tulee kermaa. Päätin vielä tehdä niitäkin kun huomasin aamulla että jääkaapissa on kerma joka vanhenee tänään. Söinkin juuri kaksi kaurakeksiä päiväkahvin kanssa. Hyviä, tälläiselle joka tykkää digestive yms kekseistä.
Tänään on suuri päivä siinä mielessä että Rusina nousi ensimmäistä kertaa konttausasentoon. <3 Niin ja tytön yksi bravureista on nykyään sylkikuplien tekeminen. :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
vielä menee aikaa siihen, että poitsu saa pyörän.. ostin kirpparilta traktorin, ja sekään ei vielä kiinnosta.. kovasti olet leiponut, siitä tulee ihana tuoksu <3 mäkin leivoin eilen, nimpparipiirakan miehelle <3 voi pientä rusinaa, oppii paljon uutta <3
VastaaPoistaKiva postaus!
VastaaPoistaHerkullisen näköisiä korvapuusteja ja kaurakeksejä!
Muistan vielä mikä riemu oli kun omat lapset olivat pieniä ja saivat polkupyörät talven jälkeen käyttöön:)
Tuo lapsen konttausasentoon nouseminen on yksi ihana juttu lapsen kehityksessä. Nuo kaikki kehitysvaiheet on aina isoja asioita ja jää mieleen.
Onnittelut Rusinalle konttausasennosta!
VastaaPoistaMeilläkin pojalla on jo pyörä, muttei olla testattu vielä pihalla. Viikolla ei ulos ehditä(mukamas) ja viikonloputkin niin kiireisiä.. kypäräkin pitäis hankkia.saa nähdä ehdittäiskö kokeilla ens viikonloppuna.Ylttää jo polkimille, mut tuskin osaa/jaksaa vielä polkea.
VastaaPoistaihania herkkuja oot tehnyt.
pumpsi, leipominen on kivaa. kyllä oikeestaan viikoittain jotain tyulee tehtyä.
VastaaPoistasusanne, lasten kanssa on kyllä riemua. se lapsen aito ilo, riemu. ja ne kaikki uudet asiat. <3
cherry, kiitos.
tiny, meillä pojat oppineet kunnolla polkee (siis itse, apupyörillä) 3-4 vuotiaana. sitä ennen ei oo polkeminen sujunut. :)