lauantai 18. helmikuuta 2012

Arkea





Eilen aamulla siivoilin ja samalla innostuin laittamaan olohuoneeseen uudet matot. Pari punaoranssin sävyistä mattoa otin meidän makkarista ja yksi löytyi vintistä. Ne kaikki laitoin nyt sitten olohuoneeseen, niin että siinä nyt kaikki matot samaa sävyä. Yksi olohuoneen matto meni eteiseen, yksi vinttiin. Vintistä yksi punainen räsymatto meidän makkariin. Kivaa vaihtelua. Nuo kaikki räsymatot olen saanut vanhemmiltani, taitavat kaikki olla isän äidinäidin, minun isomummuni tekemiä. Rakkaita. Parhaita mattoja. Vaikka eivät pysykään ikinä suorassa tälläisellä porukalla. Suoristelen niitä ohikulkiessani jatkuvasti. Silti, ne on niitä parhaita.

Tytöt innostuivat taas maalaamaan vesiväreillä. Paperia, vesiväriä, kyniä, saksia, liimaa, teippiä, askarteluvälineitä. Niitä tässä talossa käytetään paljon. Mukavaa puuhaa. Ihana seurata kuinka lasten mielikuvitus riittä kaikenlaiseen ilman että on itse siinä ohjaamassa ja näyttämässä mitä tehdään. Vapaasti lapset kotona tekevät. Kerhossa ja koulussa sitten ohjatusti. Varsinkin Peikko on viime aikoina keksinyt itse vaikka mitä kivaa askartelua mistä sitten kaikki muutkin sisarukset ovat innostuneet ja tehneet omansa.

Ensin Peikko keksi piirtää kätensä kuvan paperille. Leikkasi sen irti, piirsi sille naaman. Teippasi sen kiinni tikkuun. Näitä siis tehtiin monta, jokainen lapsi muutaman ja sitten sain katsella esityksen jonka he esittivät niillä. :)

Toinen Peikon oma askartelu mistä muutkin innostuivat oli se että teki vessapaperihylsystä raketin. Niillä sitten leikkiä touhottivat.

Peikko penkoi kerran lankakoppaani ja etsi sieltä puuvillalankoja. Halusi niistä itselleen paidan. Ei tykkään villapaidoista koska ne kutittavat. Kuten Peikko sanoo niin sen pitää olla "puulankaa". :)

Tein sitten pojalle niistä raitapaidan. Ohje uusimmassa Novitassa (kevät 2012). Ohje oli wool- langalle mutta minä tein tämän kirppikseltä aikoinaan löytämästäni langasta( turkoosi) sekä style creativa- langasta. 3,5mm puikot. Silmukkamäärän otin 110cm koosta mutta pituudet tein 122cm mukaan. Paidassa on hieman kasvuvaraa, niin halusinkin. Että menisi nyt pojalla jonkin aikaa. Napit valittiin yhdessä pojan kanssa nappipurkistani. Päädyttiin keltaisiin, pojan lempiväriin. Napit on vanhoja, olen saanut ne vanhemmiltani.

Poika tykkää paidastaan. Halusi sen heti päälleen. Nyt puikoilla taas puuvillaa, tällä kertaa Helmi valitsi kerät. :)

5 kommenttia:

  1. Tosi hieno paita, hirmuisen sileääkin sä saat neulottua ja kauluskin on noin siisti, mä saan tehtyä ehkä just peruspipoja enää. Kai mua stressaa töidenhakuasiat, en osaa keskittyä mihinkään. Plus että sormet tarttuu kaikkiin langanpätkiin, sais tän ihon nyt kuntoon edes. Krääh.
    Nähdään joku päivä!! <3

    VastaaPoista
  2. ihana paita syntyikin värikkäsitä langoista. Ihana kun lapsetkin intona valitsemaan värejä, lankoja ja pyytävät tekemään jotain tiettyä. <3 Olet kyllä nopea saamaan aikaan kaikke uutta ja ihanaa.

    VastaaPoista
  3. Tiia, Voi kiitos! <3 Uskon että stressaa. voimia sulle uusiin asioihin, kaiken miettimiseen ja tulevaan <3 ja toivon kovasti että saat pian ihosi kuntoon. <3 nähdään <3

    tiny, kiitos paljon <3 Joo, noi lapset on innokkaista kaivelemaan mun lankoja ja valitsemaan sieltä keriä ja mitä haluaisivat. välillä pitää toppuutella kun haluaisivat vaikka mitä ja mielellään nyt heti.. ;D

    VastaaPoista
  4. ihanan värikäs paita <3 ja niinku tiia ja tiny sanoivat, tosi siistiä jälkeä teet :D järjestyksen muuttaminen on kivaa! nähdään mekin tässä, on jo paljon juttuja, mitä pitäis saada sulle ja kummitytölle (synttärit kun on jo ylihuomenna!! <3)

    VastaaPoista
  5. pumpsi, kiitos. :) oli ihana nähdä <3

    VastaaPoista