sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Eilen







* virkkasin ulkorappusilla istuen. Taas yksi tiskirätti lisää. Niitä on niin kiva ja nopsa tehdä. Ja tuleehan ne tarpeeseenkin. Itse tykkään niitä käyttää, ystäville lahjaksi ja äitini haluaa tilata minulta pari. Lapset polskuttelivat piha-altaassa. Sellanen pieni lasten allas, jonka ostin. Tykkäävät siitä kovin ja hyvin sopivat kaikki neljä siinä yhdessä leikkimään. Eilen oli taas ihana aurinkoinen päivä. päälläni uusi kirppislöytö parilla eurolla: minihame. Menee kotipihalla kuumana kesäpäivänä ihan silleensä, muualla ja syksymmällä sitten legginsit alle. Ihana kukkakangas siinä, mun värejä.

* Meidän koiramuori viettää eläkepäiviään paljon vanhempieni luona. Eilen hän oli taas kotona meidän kanssa. <3 Näemme rakasta koissua aina mummulla ja papalla (asumme lähellä toisiamme) ja välillä Neta käy kotona. Juoksee Taiston kanssa ja kun tuntuu väsyvän niin viemme takaisin porukoille jossa saa sitten rauhassa huilia ja köllötellä <3

* Eilen teki mieli leipoa. Kuitenkin jotain nopeaa kun niin ihana keli niin eihän sitä sisällä malttanut paljoa olla. Tein sitten ekaa kertaa pikapullaa. Kotivinkistä olen ohjeen joskus repäissyt. Olikin todella nopsa tehdä ja hyvää.

* Mies on rakentanut lapsille itse leikkimökkiä. Se on ollut useamman kesän projekti. Nyt vihdoin tänä kesänä siihen tuli seinät ja ikkuna. Seinät maalattiin puuöljyllä. Viimeistely ja ovi vielä puuttuu, mutta eilen jo sisustin tyttöjen kanssa leikkimökkiä niin että siellä voi jo hyvin leikkiä. Sinne tuli lasten vanha pikkupöytä tuoleineen, muovikukkia koristamaan sekä lasten vanha pikkukeittiö ja astioita. Vein eväitä leikkimökkiin ja pidimme jo pieni muotoiset leikkimökin avajaiset herkkujen kera!

* Sain luettua Anneli Kivelän Katajamäki. kirjasarjasta jo toisenkin osan ja eilen illalla aloitin kolmatta. Ihanaa kesälukemista! (Hyllyllä Oriflamen tuoksu. Tuo pullo on niin suloinen että pitihän se saada, eikä sitä voi mihinkään piiloon laittaa :)) ja tuoksukin on hyvä! )

3 kommenttia:

  1. Kiitos tiskirätistä! On ollut kovassa käytössä. Tykkään tosi paljon. Pitäisi vaan olla ainakin toinen, että saa pesuun useammin. Minulla on neuloen tiskirätti ollut jo tooosi kauan projektina, eipä taida koskaan valmistua...nopeasti valmistuisi, kun saisin vaan taas puhtia neuloa.

    Ihana leikkimökki. Minullakin semmoinen haaveena. Ehkäpä ensi kesänä semmoisen ostan! =)

    Ihana kuosi sinun hameessasi.

    VastaaPoista
  2. Hyvä tiskirätti tulossa. Onko sinulle muodostunut käsitystä, mikä materiaali on parasta käytössä? Puuvilla vai bambulanka? Itse oon käyttänyt bambulankaa (70% bamb.30%puuvillaa),koska siinä askartelupiirissä,jossa käyn, puhuttiin bambulangasta. Novita ei enää myy sitä,mutta yksi ihminen toi sitä Tallinnasta.Ihastuin siihen ja kävin hakemassa sitä Lankamaailmasta Oulunkylästä.
    Liityn lukijaksi. Siinä varmaan taas nimeni ja sininen pää ilmestyy lukijaryhmän yläpuolelle, en tiedä miksi niin käy.
    Mulla ei ole omaa blogia. Voisi olla kiva,mutta epäilen,etten osaa tätä hommaa.
    Sinun blogisi otsikkokuva kiinnitti heti huomiotani. Ajattelin, että tuonne menen katsomaan tiskirättejä, kun kuvassa oli kahvikuppi! Pidän kahvista!!

    VastaaPoista
  3. Tinyangel, kiva kuulla että tiskirätti on ollut mieleen. Leikkimökki on kyllä kiva. Monta vuotta se on ollut meilläkin haaveena ja sitten vielä useamman vuoden kesken. Keskenhän se vieläkin on mutta hyvin voi jo leikkiä :)

    kirsti, Oon lukenut että tosiaan toi bambulanka olisi parasta. Siitä novitan bambu- langasta mä alkuun kaikki rätit teinkin. Mutta sitten kun se tosiaan lopetettiin niin oon nyt tehnyt 100% puuvillasta. Toi sinun mainitsemasi bambulanka on varmasti rätti tarkoitukseen todella hyvää!
    Tämä blogi homma on suht helppo, uskon että osaisit kyllä. ja tämä on niin mukavaa puuhaa. Suosittelen. Jos blogin joskus aloitat niin ilmoittele, tulen sitten katsomaan :) Kahvista minäkin pidän. Aamukahvi on paras kahvi, nytkin iso kupillinen nenän edessä. <3

    VastaaPoista