lauantai 1. syyskuuta 2012

pupuvauvoille




Eilen oli tärkeä päivä. Rusina keräsi tuttinsa ja vietiin ne ison kuusen alle pupuvauvoille. Tytölle ovat tutit olleet kovin tärkeitä, hyvin reippaasti tyttö vei tuttinsa pupuille.

Illalla nukkumaan mentäessä kyseli "tutua". Sanoin että ne ovat nyt siellä pupuvauvoille mutta Rusinalla ei ole mitään hätää. Rusinalla on ihana unikaveri kainalossa ja äiti on vieressä, pitää kiinni ja silittää. Ja niin Rusina nukahti ilman tuttia ilman itkua kainalooni hyräillessäni unilaulua ja silittäessäni pienen päätä. Yökin meni ilman itkua. Muutaman kerran heräsi ja otin vain viereeni niin jatkoi uniaan.

Aamulla kysyi taas kerran tutua, mutta meni heti ohi kun otin tytön syliini ja muistutin taas että tutit ovat pupuvauvoill. Rusina on jo niin iso tyttö ettei tarvitse tutteja enää.

Voi minun pientä, isoa tyttöä. Niin se pieninkin kasvaa.

- - -

Tein eilen tuon kynttiläpurkin. Vanha hillopurkki, jonka koristelin rautalangalla ja helmillä. Mukava pimenevissä syysilloissa. Aamuisinkin taas kynttilät palaa aamupalan aikaan. Se kertoo siitä että syksy on saapunut.

Tervetuloa syyskuu!

7 kommenttia:

  1. kiva tuli tuosta purkista, tuliko sellainen kuin halusit? oioi, iso juttu rusinalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aikalaill tuli sellanen kun mielessä oli.. ;))

      Poista
    2. ehkä jotain vielä laitan jossain vaiheessa roikkumaan..

      Poista
  2. ihana kynttilä purkki! Toivottavasti seuraavatkin yöt menee tutittomana yhtä helposti.

    VastaaPoista
  3. Reipas tutiton tyttö <3 Isoja askeleita pienten elämässä!

    Kynttiläpurkki on tosi kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä. Isoja juttuja. Jotka yhdessä käymme läpi. Ihanasti kaikki sot sisarukset olivat tohkeissaan tästä Rusinan isosta askeleesta ja olivat mukana viemässä tutteja ja kannustivat. <3 kiitos <3

      Poista