perjantai 13. joulukuuta 2013
Ennen kuin...
Olen seuraillut Katrin korublogia. Katri tekee todella kauniita koruja. Olen kesästä asti haaveillut mustasta nahkarannekorusta. Katri tekee upeita nahkakoruja ja kävin niitä aina ihailemassa. Lopulta mun oli p a k k o ostaa oma. Tällä viikolla posti toi koruni ja voi kun tykkään! Tämä on ollut nyt koko ajan ranteessa. Juuri sellainen ihanan pelkistetty kuin halusinkin mutta kuitenkin sitä jotakin. Ja korussa oleva teksti: se kolahti. Minun ennen kuin. koruni.
Ennen kuin - koru:
ennen kuin sait alkusi minä halusin sinut
ennen kuin synnyit minä rakastin sinua
ennen kuin olit ollut täällä tuntiakaan olin valmis kuolemaan puolestasi
Lukko on kätevä magneettilukko, joka on helppo laittaa itse kiinni toisella kädellä.
pst. Helgalla on ollut ensimmäinen karvan lähtö. Niskassa enää jäljellä pitkiä haivenia. Possusta ei kuitenkaan tullut kalju, vaan uusi lyhyt karva oli jo odottamassa. Inhottavaa nyt kun ulkona pääkallokeli (=liukasta, piha ihan jäätä), Helgan kovat sorkat liukuu. Täytyy hiekottaa että pikkuinen saa pitoa. Käykin nyt talvisin pihalla ihan vaan hädillään ja äkkiä takaisin sisälle. Pikkupossu on kyllä niin lämmön perään! Sorkat tuntuvat palelevan heti jos vähänkin kovempi pakkanen, joten ulos ei tosiaan muuta asiaa.
Tänään lähden (ensimmäisille! ) jouluostoksille siskon kanssa. Sitten vielä illalla pikkujouluilemaan lasten kanssa ekaluokkalaisen luokan ( joidenkin vanhempien) järkkäämille juhlille. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
aivan ihana koru <3 ja mukavaa joulushoppailua. tänä vuonna aloitan sen itse laivalla ;) tai no joo, ekan lahjan hommasin, paketoin ja annoinkin jo...
VastaaPoistaHyvää laivareissua!
Poistaihana koru! Ihana aihe tuossa tekstissä. Tsemii joulu ostoksiin. Me ollaan onneksi kaikki jo hoidettu, huh! :) Vielä kun sais kaikki kauniisti pakettiin...
VastaaPoistaIhastuin itsekin tähän koruun niin että olihan se pakko saada :) Vau, kaikki jo hoidettu! Mä vasta aloitin ja pahasti vielä kesken... :P
PoistaMutta sentäs eilen illalla sain paketoitua kaikki lahjat jotka mulla jo oli odottamassa. :)
PoistaOnneksi sait paketoitua. Mä odotan taas, että ukki hakee isomman, niin pääsen ne lopulkin laittamaan kääröihin.
VastaaPoista