maanantai 27. heinäkuuta 2015

Mökillä


Olin viikko sitten lasten kanssa viikonlopun mökillä. Minulle niin rakas paikka. Siellä jotenkin aika pysähtyy. Kesä tuntuu kesältä keleistä huolimatta. Olo on ihana.

Pienin sai ystävältäni synttärilahjaksi kesäkassin. 6v kysyi sitten että neuloisinko hänellekin sellaisen. Tottakai neuloin! Tein lilasta 7veljestä langasta. Kiinnityksessä maatuska nappi.

Mökillä aamut ovat ihania. Kahvi valmistuu grillissä. Istun pihalla. Juon kahvia. Luen. Tai neulon. lapset heräilevät ja päivän touhut alkaa..

Lauantai aamuna lähdin lasten kanssa käymään Vihdissä. Kävimme katsomassa Pyhän Birgitan kirkon rauniot. Kävimme rannassa ja ostimme syötävää. Mökille palatessa äiti & isä olikin jo tullut sinne päivää viettämään. Grillasimme, lapset polskivat joessa. Vietimme mukavan kesäpäivän yhdessä. Äiti ja isä lähtivät kotiin ja minä ja lapset jäimme vielä toiseksi yöksi. Vettä satoi mutta se ei haitannut. Minä luin kirjaa ja lapset rakentelivat legoilla.

Sunnuntai aamuna lähdimme kotiin.

Tämä viikko on mennyt kotia laittaessa. Ensin laitoimme makkariin laminaattilattian. Sitten päätimme maalata keittiönkaton.. Ja kun yhden kohdan maalaa niin huomaa ettei mikään sovi enää ja pitää maalata lisää ja lisää ja.... ;) Ollaan maalattu koko viikko... Ja kyllä täällä nyt alkaa eri näköistä jo ollakin. Ja vieläkin on kesken. Maalaukset ja kodin laittaminen jatkukoon... :)

Perjantaina oli kyllä minulta maalaustaukoa kun lähdin lasten, siskon&lasten ja äidin &isän kanssa viettämään päivää linnanmäelle. Vietettiin siellä ihan koko päivä (klo11.00-20.30) ja kylläpä oli hauskaa!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa kesä puuhailua! Tsemii remppaan. Tulee varmasti tosi hienoa!

    VastaaPoista
  2. Moikka!

    Kävin lukemassa sun ihania kuulumisia ja tutkailemassa kuvia. Ihastelin lapsia, huippuhienoa pöllömekkoa, hymyilyttävää possua, rapsuteltavia koiria,... Ja sitä miten ootkin säilynyt ihan saman näköisenä kuin ennen..... <3 Valoisia loppukesän päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva taas kuulla sinusta!! Ja kiva kun tulit tänne kurkkimaan meidän kuulumisia. <3 Mitä teille kuuluu? Onko perhe kasvanut? <3 Kiitos samoin <3

      Poista
  3. Hassu tunne, aina ei ole varma lukeeko omia juttujaan vaiko sinun :-) Kovasti menevät yksiin nämä elämän pienet-isot jutut.
    Ihania kesäkuulumisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen olen minäkin huomannut! Luonnossa viihdytään ja paljoa ei tarvita kun on vaan niin ihanaa kun on ne rakkaat ja se ihana luonto.

      Poista