sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Lauantaina



Lauantaina menimme käymään kaupungilla. Asioiden hoitamisen jälkeen kävimme vielä juomassa kahvit/mehut. Kiva juoda välillä se kahvikupponen jossain muualla kuin kotona.

Kaupunkireissun jälkeen lähdin Alinan kanssa luontoon. Lumet ovat sulanneet pois lähes kokonaan. Ei pakkasta. Niin erilainen kuin vuosi sitten hiihtoloma. Silloin kävin tuossa samassa metsässä lasten kanssa eväsretkellä lumessa rämpien. Teimme lumienkeleitä pellon reunaan, pulkat oli mukana. Tänä vuonna lumet poissa. Tilalla jäätä ja vesilätäköitä.

Päässäni minulla oli lempipiponi. Yksi parhaimmista ostoksistani. Uudesta takistani tykkään myös. Kirppislöytö alkuviikolta 6e.

Saatiin eilen mummultani nojatuoli. Siitä tuli lasten lemppari kun se pyörii.. ;) Sain myöskin mummun vanhoja pitsiliinoja. Ihania! Yksi meni heti olohuoneen lipaston päälle.

Eilen tuli kyllä istuttua telkan ääressä ja neulottua. Ensin katselin Suomen lätkäpelin. Hyvä Suomi! ja sen jälkeen katselin tytöt kainalossa Putouksen. (Pojat lähtivätkin naapurinpojan luokse yökylään). Oli kyllä hyvä neulomispäivä, sain kahdet keskeneräiset villasukat valmiiksi!

Nyt aamukahvia. Ja ihailin vanhoja kirjoja, joita mies toi eilen kotiin. Vanhat kirjat ovat kyllä jotenkin niin kauniita.

Viimeistä lomapäivää viedään...

2 kommenttia:

  1. Hieno nahkatuoli!
    Pitsiliinat ovat aateita...olen ostellut niitä kirppareilta..:)
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilta minäkin olen etsinyt. Olin niin iloinen kun sain noi mummun vanhat <3 Kiitos samoin <3

      Poista