lauantai 20. maaliskuuta 2010
Kaksin
Lapset meni eilen mummulle ja papalle yöksi. Minä ja mies oltiin kaksin. tai no olihan noi ihanat karvaturrit meijän seurana. Pidettiin rauhallinen koti-ilta. Katselin isoksi palloksi muodostunutta mahaani. Odotusaika on rientänyt. sunnuntaina 25 raskausviikkoa tulee täyteen. Käytiin illalla kävelyllä, minä, mies ja koirat. Ihanaa yhdessä oloa. Ajoissa rennot kotivaatteet päälle ja sohvannurkkaan neulomaan, katselemaan telkkaria ja syömään jätskiä. Nukahdin illalla aikasin, ennen kymmentä.
Tänään heräsin ennen kuutta, vaikka lapset eivät olleet herättämässä. Olen tottunut heräämään aikasin ja siitä pidänkin. Rakastan pitkiä, kiireettömiä aamuja. Sohvannurkka kutsui taas neulomaan. Päättelin Peikon pipon, samanlainen kuin Rumpalin.
Aamupäivällä lähdettiin miehen kanssa kaupungille. Laitoin päälle raitapaidan, mustan neuletakin ja ankkurikaulakorun. Kaikki kirppislöytöjä. Matkalla pysähdyttiin hakee kahvit mukaan. Autossa on ihana istua, katsella maisemia, jutella miehen kanssa ja hörppiä kahvia. Seppälästä löysin itselleni ihanan kaula- ja rannekorun.
Tultiin kotiin ja lapset tuli kotiin. Ihanaa. Olikin jo ikävä.
Tunnisteet:
jutustelua,
neulottua,
ostoksia,
pipot/myssyt,
puikoilla,
vaatteet
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
on ihanaa olla kaksin <3 mutta vielä ihanampaa on kun saa lapsen takasin kotiin, syliin <3
VastaaPoistapaljon olet saanut neulottua, mulla vielä iso urakka edessä, melkein 2 paria vasta tehty, 3 jäljellä.. no sairastaessa ei tietty tullut kudottua..
kivoja kirppislöytöjä olet tehnyt <3
pumpsi, Totta. Tekee kyllä hyvää olla välillä ihan kaksin. <3 Ja ihanaa on saada lapset takaisin, täyttämään kodin äänillä <3
VastaaPoistaTuo on ihan parhauttta. Hetken hengähdystauko tekee hyvää. Koti vaan tuntuu oudon tyhjälle ja hiljaselle. Ihan kuin kaikki olisi pysähtynyt.
VastaaPoistaIhana masu siellä! Tuo onkin omasta mielestäni sitä raskauden parhainta vaihetta.
tirpana, kyllä se teki taas hyvää. Sai olla vaan, kerätä voimia. <3 On kyllä ihana vaihe odotuksessa menossa. Ei alun väsymystä, huonoa oloa, ei loppuajan tukalaa tilaa. mutta mulla selkäkivut ja nivussäryt jo iskenyt, samoin närästys. Mutta kyllä ne kestää kun tietää mistä johtuu.. <3
VastaaPoistaI.H.A.N.A massu :) <3<3
VastaaPoistaKiva että olette saaneet hieman kahden keskeistä aikaa. <3 Tosi kivan näköisiä noi poikien pipot! saisimpa minäkin aikaiseksi taas neuloa.
tiny, mulla on kauhee neulomisinnostus päällä. :D Vaikka se onkin mulla oikeestaan aina.. :D
VastaaPoista