perjantai 26. maaliskuuta 2010

valmisteluja..




Huomenna juhlitaan Peikon 4v synttäreitä. Eilen kävin ostelemassa synttärijuttuja, tänään lisää. Siivoillut olen pikkuhiljaa vaikka ei siltä näytä. meillä on koti aina kaaos, toivon että saan sen edes jonkinmoiseen kuntoon huomiseksi..

valmistellaan pikkuhiljaa myös pääsiäistä. Eilen koristelin poikien kanssa pääsiäisoksia. Kauniita keittiönpöydällä maljakossa.



Eilen edistyi myös muutama neuletyö. Illalla virkkasin lisää isoäidinneliöitä. Niitä on jo pino. Kirppikseltä löydetyt jämäkerät on jo koukuteltu loppuun. Eilen jatkoin novitan cottonista. Miten ihanan pehmeää lankaa niiden kirppisjämien jälkeen. Ihanaa virkattavaa!

Eilen tein itselleni jälleen korvikset. Tällä kertaa valkoista. Keväällä iskee koruinnostus aina kovaa päälle. varsinkin korviksia tykkään pitää arjessakin. Ja mielellään isoja!

Tässä loppuun vielä meidän perheen "vauvat" :


6 kommenttia:

  1. Meilläkin vietetään tänä viikonloppuna kaveri synttäreitä. Valmistelut on nyt ihan puolitiessä, kun eilen en saanut aikaiseksi mitään. Pajunkissatkin odottaa ulko-oven vieressä pussissa koristeluita.
    Hauskat korvikset! Kyselit noista ostamistani tarvikkeista. Tarkoititko siis niitä itse renkaita? Ne olen ostanut joko Sinellistä tai Villistä helmestä(jälkimmäinen todennäköisempi vaihtoehto). Helmet ostin Sinellistä.
    Mukavaa viikonlppua ja synttäreitä!

    VastaaPoista
  2. kyllä sen kodin saat kuntoon :) ihania vauvoja <3 jee, huomenna sitten nähdään teidän uusi vauva, taisto <3 mitäköhän meidän pikkuinen pitää hauvavauvasta? ainakin sedän koirasta tykkää, ei kyllä enää ole pentu, vaan 7 v.. ;) eilen sain 1 sukan taas valmiiksi ja heti aloitin uutta. Saa nähdä valmistuuko huomiseksi helmille toinenkin sukka ;) pitää siis kovasti puikkoja heilutella, jos meinaan saada valmiiksi :D

    VastaaPoista
  3. Iloista koristelua teillä kotona. Taas nätit korvikset sinulla. Minulla on alkanut kanssa korujen kaivaminen esiin ja aina on jotakin käytössä. Piristää mieltä. Ihania vauvoja .
    murmeli

    VastaaPoista
  4. Tirpana, Mukavia valmisteluhetkiä sinne. Meillä koti yhä kaaos,ja tässä vaan istun kahvikupin kanssa vaikka helmi nukkuu, pojat leikkii ja aikaa ois siivota.. Kiitos vinkistä, laitoinkin sitten heti villihelmeen tilauksen :D

    pumpsi, No, taisto on vielä niin pentu että puree kaikkia/kaikkea joten ei teidän pikkuista voi vielä sen lähelle laittaa.. ;) Mukavia neulomishetkiä <3

    murmeli, Kiitos :) Korut piristää mieltä. :)

    VastaaPoista
  5. mekin ollaan hieman laitettu pääsisäistä kotiin. :)
    kauniit korvikset olet tehnyt.

    VastaaPoista
  6. tiny, Pääsiäistä on kiva laitella. Tulee kotiin keväinen fiilis <3 Kiitos :)

    VastaaPoista