lauantai 3. huhtikuuta 2010

Tuunattu








Olin tuossa muutama viikko sitten vanhemmillani ja isäni mainitsi että pitäisi mennä ostamaan uusi neuletakki koska vanhaan tuli reikä kyynerpään kohdalle. Ei ollut onneksi vielä heittänyt vanhaa takkia pois ja pyysin saada sen.

Perjantaina otin sakset, neulan ja lankaa. Leikkasin hihat pois, vähän käänsin ja ompelin, ihan vaan käsin.

Tämä on eka tuunaukseni, tästä on hyvä lähteä. Neuletakista tuli liivi itselle. Vyöllä saa tyköistuvammaksi. Tykkään kyllä.

Tänään mentiin vanhemmilleni viettämään päivää ja syömään. Kysyin isältäni huomaatko mitään. Ei osannut sanoa mitään, kysyi onko mulla jotain uutta vai. Ei tunnistanut vanhaa neuletakkiaan. :)

Pääsiäisenä kotikotona on aina tuo ihana tipuliina. Se ilmestyy keittiönpöydälle. Ja paljon muitakin pääsiäiskoristeita. Ihana tunne. vanhemmillani oli meidän perheen lisäksi siskoni lastensa kanssa sekä mummu. Syötiin hyvin, maha täynnä lähdettiin kotiin, jossa pitikin vaihtaa verkkarit jalkaan että kaikkien niiden herkkujen jälkeen sai hengitettyä paremmin..

4 kommenttia:

  1. Hienosti tuunattu! :) Siitä se lähtee, eikä paluuta ole... pian käyt läpi kaikkia vaatteitasi, että mitäs näille voisikaan tehdä. :D

    VastaaPoista
  2. vai olet alkanut tuunailemaan vanhoista uutta! hienon liivin saitkin tehtyy.Tuollaista pitäis itsekkin harrastaa ku tuntuu ettei vaatekaapissa oo mitään kivaa.

    ihanaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  3. Hyvännäköinen tuunaus on syntynyt. Pitäis ittekkin oikeesti ajatella, mitä vanhoista vaatteista saa. Olet niin hyvännäköinen ja muodikas massusi kanssa. Kiva kokoontuminen on ollut teillä. Hyviä pyhiä sinulle. murmeli

    VastaaPoista
  4. nzqu, Kiitti. Joo, mä luulen kanssa että paluuta ei ole :D

    tinyangel, Joo, opettelen katsomaan kaikkea vanhaa uusin silmin ;) kiitos samoin <3

    murmeli, Kiitti. Joo, sitä saa kummasti kaikkia ideoita kun vähän katselee eri tavalla. ja erilaisten ideakirjojen/lehtien selaaminen antaa kans hyviä vinkkejä. mulla ja muutama idea mielessä mitä pitäis tehdä vanhalle. :)
    Kiitos paljon <3

    VastaaPoista