sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Räyh!






Minä, kolme vanhinta lasta, siskoni sekä hänen kaksi vanhinta lastaan menimme eilen Hevisauruksen konserttiin. Lähdimme ajoissa kaupungille, kävimme syömässä ennen konserttia. Konserttitalollekin menimme ajoissa, halusimme kunnolla nauttia fiiliksestä. Ostimme jokaiselle lapselle hevisaurus kynnet (tuollaiset valojutut). Lapset (ja myös me aikuiset) nautittivat konsertista täysillä.

Keksin perjantaina että olisi kiva jos Helmillä olisi säärystimet. Ne lämmittäisivät jalkoja hieman viileimmillä mekkokeleillä. Mietin että ne olisivat myös kivat tuolla konserttireissulla kun laitettaisiin vaan takki ei ulkohousuja. Aloin sitten kiireellä neulomaan tytölle säärystimiä ja sain kuin sainkin ne lauantaiaamupäivän aikana valmiiksi niin että tyttö sai ne jalkaansa konserttiin. Lankana 7veljestä, 3,5mm puikot.

Omalla olkapäällä keikkui uusi punainen pirteä laukku, oriflamelta. :)

3 kommenttia:

  1. Ei saisi hötkyillä ajassa eteenpäin, mutta kyllä minä jo odotan että pääsen viemään lapsia konsertteihin ja muihin tapahtumiin :)

    VastaaPoista
  2. kiva päivä teillä on ollutkin. Minäkin odotan innolla titi nallen konserttia. :O))))Ihana punainen laukku. Kivat säärystimet.Hyvä idea tosiaankin laittaa kylmillä keleillä mekon kanssa.Voisin toteuttaa tuota itselläni.

    VastaaPoista
  3. katja, se on kyllä ihan kiva käydä lasten kanssa erilaisissa tapahtumissa. Lipuillakin kyllä on hintaa ja varsinkin kun lähtijöitä jo niin paljon, mutta silloin tällöin käydään kyllä!

    tinyangel, kiva kun tekin pääsette konserttiin, ne on kivoja. Mulla lämmittää sääriä mekkojen kanssa tällä hetkellä pitkät villasukat. mut säärystimiäkin voisi taas tehdä lisää. Muutamat löytyy kyllä. :)

    VastaaPoista