maanantai 30. tammikuuta 2012
Viikonloppuna
perjantaina
Oli esikoisen futisharkat. Menin harkkojen ajaksi lasten kanssa vanhemmilleni. Harkkapaikka on lähempänä heidän kotiaan kuin meidän joten siihen tuntui olevan kivempi mennä siksi ajaksi.
lauantaina
Menimme koko perhe aamusta kaupoille. Ostimme uuteen kylppäriin peilin ja pyyhenaulakot. Taistolle ostimme ison lämpimän peiton pediksi.
Kaupoilta vein kolme nuorinta mummulle ja papalle ja vein esikoisen futispeliin. Poika syötti yhden maalin, kyllä oli mahtava tunne!
Mies touhusi päivän koirien kanssa, molemmilla oli trimmaus, mies niitä vei ja haki.
Iltapäivällä lähdin lasten kanssa käymään vielä kaupassa, ostimme jokaisella uuden emalimukin hammasmukiksi. Ihanaa sisustaa uutta kylppäriä..
sunnuntaina
Tytöt heräsi kipeenä. Rusinalla räkä lentää ja Helmillä kuumetta.
Mies vei esikoisen futisharkkoihin. Minä lähettelin s-postia ja sain hommattua Peikon myös futikseen. peikko on ollut aikaisemmin jalkapalloleikkikoulussa, josta on tykännyt hirmusti, mutta on toivonut että olisi enemmän ihan futiksen pelaamista. Nyt sitten poika pääsee kokeilemaan ihan oikeeseen joukkueeseen ja harkkoihin, että miltä tuntuu. ja jos tykkää niin sitten meillä on jo kaksi futiksen pelaajaa. :)
Pojat kävi isin kanssa hiihtämässä läheisellä pellolla/metsässä.
illemmalla menin äitini kanssa zumbaan.
- - -
Viime yö oli Rusinalla huono, tukkoinen nenä/flunssa kiusaa. Helmi sai nukuttua, onneksi. Tuli kyllä viereen jossain vaiheessa yötä. Toivottavasti kuume ei enää nouse. katsellaan.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Meilläkin sairastellaan, viime viikon alku meni neitiä hoitaessa kotona ja tänäänkin piti miettiä että onko pieni hoitokunnossa vai ei. Iloisesti onneksi jäi leikkimään :)
VastaaPoistaPikaisia paranemisia teille ja hauskaa viikonalkua!
Pikaista paranemista <3
VastaaPoistaparanemisia tytöille <3 mulla alkoi etelässä ihan kauhea yskä, pitänee taas mennä lääkäriin... onneks on pari päivää vielä lomaa :) hieno homma toi futismahdollisuus. Eiköhän tykkää <3 niin se kylppäri valmistuu, ihanaa ostella sinne kaikkea uutta :D <3
VastaaPoistakatti, Nyt taitaa taas olla kaikenmaailman taudit liikkellä. Onneksi siellä voidaan jo paremmin. Täällä vielä pientä flunssaa mutta ei pahempaa.
VastaaPoistakatja, kiitos
pumpsi, Kiitos. Nyt koko perhe pienessä flunssassa, toivottavasti menee pian kokonaan ohi. toivottavasti sinunkin vointisi on jo parempi <3