tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tälläistä on tullut tehtyä..





Laitoin puikot peltipurkkiin ja päällystin purkin. Laitoin siihen paperia, nauhaa, pitsiä, nappeja ja kirjoitin kirjain leimasimilla Puikot.

Anopilla oli eilen syntymäpäivä. Hänelle tein kortin. Kävimme jo sunnuntaina viemässä kortin pienen lahjan kera.

Olen ostanut jokin aika sitten invice- kaupasta naulakon. Siinä on neljä koukkua ja niiden yläpuolella paikat esim nimille. Kirjoitin niihin kirjain leimasimilla lasten nimet ja ompelin jokaiselle oman sydämen. Kankaat ostin viime vuoden lopulla Tampereen kädentaidot-messuilta. Sieltä ostin myös nuo sydämissä olevat helmiäisnapit. Nauhat ostin tiimarista, täytevanun sinellistä.

Toin meidän liiteristä sisälle vanhan pienen ikkunan. Ostin sinellistä pieniä puisia pyykkipoikia. Tiimarista ostin valkoista maalia ja maalasin pyykkipojan valkoiseksi. Kiinnitin pyykkipojan kuumaliimalla ikkunaan. Ja pyykkipoikaan laitoin kiinni meidän hääkuvan.

Tälläistä touhuilua tällä kertaa :)

5 kommenttia:

  1. kaikkea ihanaa siellä ollaan puuhailtu. teidän makkari on kyllä ihana,herttainen tosi kaunis!

    VastaaPoista
  2. Kivoja puuhia. Melkein voisi joskus koittaa veisikö askartelu mennessään :-)

    VastaaPoista
  3. Mitä kaikkea ihanaa oletkaan touhunnut! Ihania ideoita :)

    VastaaPoista
  4. Moi! Joo, kyllä mä nyt pääsen tänne, joku tilapäinen häiriö oli silloin viime viikolla(?) onneksi :)

    Ihanan näköisiä juttuja olet värkännyt.. Kaunista. Nuo sydämet on ihanat <3

    Mulla ois nyt muuten pari uutta reseptiä, joita oon kokeillut ;) Ei siihen kauan mennytkään :D Mutta en enää muista, että oliko ne sun seitsemän esimerkkiä ruoka- vai leivontareseptejä? Pitää tulla laittamaan nuo mun reseptit tänne :)

    VastaaPoista
  5. tinyangel, kiitos <3

    rva vaaksanheimo, kannattaa.. :) askartelu on ihan hauskaa :))

    katja, Kiitos :) kivoja ideoita saa seuraamalla ihania blogeja :)

    juliet, Kiitos. noi sydämet ovat olleet todo-listalla todella pitkään. kiva olo kun nyt sain ne vihdoin tehtyä. sai olla ruoka ja leivontareseptejä. tule ihmeessä kertomaan reseptisi! :)

    VastaaPoista