keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Herkkusalaattia




Eilen tuli taas tehtyä Herkkusalaattia. On kyllä niin herkkua että aina silloin tällöin sitä on ihan p a k k o tehdä! On todella hyvää ihan sinänsä ja lisäplussaa on jos syö ruisleipää seurana.

Peikko lähti eilen mummin ja papan kanssa mökille. Onpahan aamut oudon rauhallisia kun ei ole eskari viemisiä/hakemisia. Poika on onnellinen kun pääsi mökille ja eilen soitteli siltä monta kertaa että mitä ovat touhuilleet.

Ihanaa kun ei tarvitse palella. Eilen viihdyinkin sitten tyttöjen kanssa ulkona parisen tuntia. Tehtiin lumihevonen, käytiin ihailemassa pellolla maisemia ja mentiin kävellen (vedin tyttöjä pulkassa) esikoista koululle vastaan.

Esikoinen on innostunut luistelemisesta / jääkiekon pelaamisesta jäällä kavereiden kanssa ja onkin viihtynyt vapaa-aikojaan jäällä. Taas eilen siellä vietti iltapäiväänsä koulukaverinsa kanssa.

On muuten aika jännä kuinka koirallakin on sisäinen kello. Kun kello alkaa käydä iltapäivä neljää niin Taisto menee eteiseen odottamaan isiä kotiin. Alimmainen kuva eiliseltä odottamiselta... :)

5 kommenttia:

  1. Nyt tuli nälkä vaikka iltapala jo puputettu.
    Onko herkkusalaattisi salaisia ainesosia sisältävä vai voisitko vinkata?

    Voi tuota Taistoa <3

    VastaaPoista
  2. Mua kans kiinnostaisi ohje herkkusalaattiin! :)

    VastaaPoista
  3. laitetaanpas siis ohjetta :))

    VastaaPoista
  4. Postauksessasi oli aloitetun neuleen kuva. Siitä tuli mieleeni, että kirjoitan sinulle taas (olen joskus aik. kirjoittanut)samasta aiheesta, Tiskirätit.
    Kerran ainakin kirjoitin siitä, että bambulankaa ei tahdo saada muuta kuin korkealla hinnalla Lankamaailmasta, siis sitä 70% bambua ja 30% puuvillaa.
    Tänään löysin Keravan citymarketista Bambu-nimistä lankaa, Novitan, 50% bambu-viskoosia ja 50% puuvillaa. Hinta oli 50 gramman kerältä 2,90€.
    Toivottavasti tuosta tulisi hyviä tiskirättejä. En yhtään tiedä, mitä toi bambu-viskoosi oikein on!

    VastaaPoista
  5. Kiitti vinkistä! Tuota voisikin kokeilla. Ei mitään tietoa itsellänikään tuosta bambu-viskoosista.. voisihan se toimia.. :)

    VastaaPoista