tiistai 15. tammikuuta 2013

Sekalaista tapahtumaa...





Eilen Peikolla alkoi uusi harrastus, kuviskerho. Poika odotti sitä innolla ja oli kovin iloinen uudesta harrastuksestaan sieltä pois tullessaan. Ja voi kuinka aika rientää, tänään postissa tuli Peikon kouluun ilmoittamislomake!

Aamulla vein tyttöjen kanssa Peikon eskariin ja sitten menimme siitä suoraan jäälle. Tytöt pääsivät taas luistelemaan. Rusina ei kovin kauaa jaksa sitä puuhaa, kun sitten jo riittää. Mutta Helmi kyllä tykkää.

Peikko on kaipaillut kaveria meille leikkimään eskarin jälkeen. Esikoisella kun käy tässä luokkakavereita lähes joka päivä. Tässä ihan lähellä ei asu eskarikavereita, joten tarvitsee vielä sopia vanhemman kanssa lapsen kuljettamisista. Tänään olen saanut sovittua kahdelle eri päivälle kahden eri kaverin meille tulemisesta. peikolla on siitä iloinen mieli. Kiva kun on kavereita!

Mulla on tällä hetkellä paljon kirjoja mitä lukea. Oikein odotan että pääsen kaikki lukemaan! Omia ja yksi äitini. Tällä hetkellä yöpöydällä kesken Sofi Oksasen uusin.

Ennen eteisen kaappia meillä oli eteisessä pystynaulakko. Kaapin tultua päätimme jättää myös tuon vanhan naulakon eteisen nurkkaan. Se on kätevä käsilaukulle, repuille ja tällä hetkellä luistelukypärille.

Sellaista sekalaista touhua täällä, tavallista arkea!

2 kommenttia:

  1. kuulostaapas kivalta tuo uusi kerho, ja kiva kun sai mieleisen harrastuksen :) meillä luistelu ei oikein vielä kiinnosta, sen verran sain innostettua, että kokeiltiin luistinta jalkaan. kavereitten visiitit on lapsille tärkeitä, ja se leikkiaika. intoa olisi täälläkin lukea, mutta ei ole nyt mitään kirjoja, tuntuu ettei jaksa kun vain selailla. pitäis vissiin käydä kirjastossa, jos vaikka löytyisi jotain kiinnostavaa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. IHanaa kun omalta kylältäkin löytyy mieleisiä harrastuksia lapsille, ilman että kaupunkiin tarvitsee lähteä. Itekin kävin ala-aste iässä tuossa kuviskerhossa. :) Mä oon alkanut lukee iltaisin sängyssä vähän aikaa ennen kuin alan nukkuu. Jotenkin nykyään sit tuntuu ettei saa unta jos ei ensin vähän lue.. :)

      Poista