sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Äiti- tytärpäivä




Äidilläni oli syksyllä 60v synttärit. Minä ja sisko annettiin hänelle lahjaksi lahjakortti joka oikeuttaa Äiti-tytär päivään Helsingissä. Meidän piti mennä jo viime vuoden puolella mutta tuli mutka matkaan. Eilen vihdoin meidän oma kolmen kopla lähti matkaan!

Ilma oli ihana. Aurinko paistoi ja seura parasta! (Kuvat tylsästi vaan kotoa, en ottanut kameraa mukaan. Vaan elin täysillä joka hetken, imin itseeni ne hetket, tunteet, naurun. Muistoissa rikkaina)

Lähdimme junalla Helsinkiin. Ensin menimme Ateneumiin. Kävimme kahvilassa juomassa kahvit ja syömässä lohipiirakkaa sekä leivokset. Kiersimme taidenäyttelyn.

Sen jälkeen menimme kiertelemään kaupoille. Jokainen meistä osti muutaman uuden kevätvaatteen.

Ostoskierroksen jälkeen menimme Rossoon syömään. Juttelimme, istuimme kaikessa rauhassa. Sillä porukalla millä aina nuoruudessa kävimme Helsingissä viettämässä samankaltaisia päiviä. Äiti ja me tyttäret.

Kyllä meillä oli ihana päivä. Naurua riitti. Vielä kotonakin vähän väliä nauratti kun muistot palasivat vahvoina mieleeni. Niin voimia antava päivä. Rakkaiden kanssa. Päätimme että teemme tämän vuoden päästä uudestaan. Ja tästä lähtien joka kevät. Meidän päivä.

2 kommenttia:

  1. ihana päivä teillä! :) Ihanan värisiä löytöjä.

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä mahtava päivä. Nyt onkin kaupoissa paljon väriä. Keväisin usein on. Tykkään! :))

    VastaaPoista