torstai 14. maaliskuuta 2013
Viikon saldo
Viime viikon torstaina se iski. Neuloosi. Neuloin ja neuloin. Jossain vaiheessa tahti hieman hidastui mutta silti olen nyt neulonut. Enemmän kuin vähään aikaan. Kahta eri neuletakkia. Villaisesta olen jopa jo päätellyt langanpäät ja olen viimeistely vaiheessa. Ja kyllähän toi puuvillainenkin ihan hyvällä mallilla jo on.
Ja ideoita tullut lisääkin siinä neuloessa. Rusina tulee usein luokseni kun neulon kysyy onko se minulle. Alkaa tutkia lankakoppaani, valitsee sieltä kauniita lankoja (vaalenpunaisia ja punaisia) ja pyytää että neuloisin hänelle. Eli ainakin tuolle innokkaalle vastaanottajalle taidan tehdä taas jotakin.
Ja sitten mies pyysi minua neulomaan hänelle tietynlaisen paidan. Sitä en voi aloittaa ennenkuin käyn ostamassa sopivia lankoja mutta olen jo ohjeita etsinyt ja tutkiskellut.
- - -
Sairastelu täällä jatkuu sittenkin. Esikoisen flunssa meni huonompaan suuntaan ja en laittanut häntä eilen kouluun. Varasin lääkäriajan ja pojalla on poskiontelontulehdus. Sai lääkkeet ja loppuviikko kotosalla lepäilemässä.
Eilen oli pikkupossun "neuvola. " Eli siis menin Helgan kanssa lääkäriin, pieni sai rokotteen. Voi sitä possun kiljumisen määrää! Koko eläinlääkäripaikka kyllä huomasi että meidän possu oli vierailulla :D Sai osakseen paljon huomiota ja ihasteluja. Ja ääni tosiaan oli mahtava! Siellä aulassa oli koira joka heräili nukutuksesta ja kun Helga aloitti kiljumisen niin kyllähän koirakin heräsi... :)) Pikkupossu painaa nyt 7,6kg. Eli on kyllä kivasti kasvanut, kun oli meille tullessaan alle 2kg.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
nopeasti syntyy uutta ihanaa langoista.Pikaista paranemista sinne suuntaan. ihana pikku possunen. <3
VastaaPoistaNeulominen tuntuu taas niiiiin ihanalta :) pitäisi vaan saada vähän lisää lankoja.. Nyt olen pitkään koittanut pärjätäö niillä langoilla joita minulla on ja hyvin lagat ovatkin kuluneet. mut jospa vähän jotain uutta.. :))
PoistaVoihan possu. Näen silmissäni pienen kiljuvan possusen joka ei tykkää rokotuksista.
VastaaPoistaKiitos,
tämä sai aikaan aamun ensimmäisen korviin saakka ulottuvan hymyn :-)
:D Helga oli kyllä aika koominen tapaus. Helmi oli eilisessä neuvolassa/rokotuksessa kyllä paljon reippaampi kuin Helga keskiviikkona... :DD
Poista