maanantai 1. huhtikuuta 2013
Pääsiäinen laivalla
Perjantaina minä, lapset ja äitini lähdettiin Ruotsin laivalle. Lähdettiin täysin lasten ehdoilla. Ei menty maihin ollenkaan, ei meidän lapset kaupoilla viihdy, eikä nyt viitsitty muutakaan keksiä. Lapset olivat odottaneet laivalle pääsyä ja lasten leikkihuonetta. Muiden ollessa maissa, laiva oli mukavan tyhjä ja lapset saivat rauhassa tutkia laivaa ja juoksennella käytävällä. Laskin että lauantaina istuin yhteensä kuusi tuntia pallomeren äärellä/läheisyydessä lasten leikkiessä :) Saivat kavereitakin ja voi sitä iloa! Kävimme myös Ville vikingin discossa, bingossa ja pelihuoneessa. Kannellakin kävimme katselemassa Ruotsia. Tytöt tanssivat kannella, suu naurussa koko ajan. Toki ne normaalit kiukutkin kuuluivat matkaan, nehän nyt kuuluu joka tilanteeseen ;) Mutta kaikenkaikkiaan loistoreissu!
Itselleni ostin tax freestä kuvassa näkyvät tennarit. Sekä käsilaukun, joka oli -70%. Karkkia toki myös. Ja miehelle tuliaisen. Lapset ostivat karkkia ja jokainen jonkun lelunkin. Mummukin löysi itselleen käsilaukun -70%.
Peikko lähti matkaan kuusi vuotiaana ja palasi seitsemän vuotiaana takaisin. Lauantaina oli synttäripäivä ja me juotiin laivan kahvilassa sankarin kunniaksi kakkukahvit.
Voimaa antava reissu, suu oli hymyssä koko eilisen päivän kun tulimme kotiin. Ja vieläkin matka iloisina muistoina mielessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Teillähän näyttäisi ja kuulostaisi olleen mukava pääsiäinen! Kivoja kuvia :)
VastaaPoistaOli kyllä huippua :)
Poistaihana reissu teillä! :)
VastaaPoistaOn nää kivoja. :)
PoistaIhanainen reissu teillä takananne. Vastaavaa villiä risteilyä täällä suunniteltu :-)
VastaaPoistaOi, kiva kuulla :) Nämä reissut on kyllä kivoja irtiottoja. Lapsille ihan mahtavuutta <3
PoistaMe ostettiin tytölle Converset Tallinnasta, mutta ne löytyivät kirpparilta. Kaunis tuo ylin kuva, hyisen kylmä.
VastaaPoistaTeillä on käynyt tuuri kirpparilöydön kanssa :) Mun on tehnyt mieli taas kirppikselle jo jonkin aikaa mutta on jotenkin jäänyt. Kyllä mä vielä menen :)
Poista