perjantai 26. huhtikuuta 2013
Pientä vaaleansinistä
Eilen aamulla sain ystävältäni viestin. Hän on saanut pienen pojan. Kummipoika saanut pikkuveljen.
Menin tyttöjen kanssa kylän kaupasta ostamaan v.sinistä bambulankaa (ihanaa kun omasta kylästäkin saa joitakin lankoja). Samalla ostimme jätskit ja menimme juna-asemalle herkuttelemaan ja katselemaan ohikulkevia junia.
Kotona olimme pihalla. Tytöt leikkivät hiekkaleikkejä ja minä aloin kovalla tohinalla neulomaan pientä vaaleansinistä myssyä. Kahvia hörpin samalla uudesta matkamukistani (oriflame).
Sitten siirryin neulomaan takapihan pihakeinuun kun tytöt menivät sinne hyppimään trampalle. Olimme koko eskariajan pihalla, sisällä kävimme vain syömässä. Päiväkodilla oli temppurata joka suoritettiin lapsen kanssa kotiin hakiessa. Tytötkin saivat osallistua, oli tosi kiva!
Sain myssyn valmiiksi. Koko todella pieni, sopiva pienelle vastasyntyneelle. Sitten tein vielä kortin ja korvakorut pienten poikien äidille.
Pojat lähtivät futikseen, 4v viimeiseen satubalettiin. Siellä oli sitten avoimien ovien päivä ja pääsin mukaan katsomaan kuinka pieni balleriina meni muiden mukana. Ihanaa! Ilo oli sydämessä sitä katsellessa. Lopuksi saivat kaksi keksiä ja pillimehun. Tyttö i,moitti että haluaa säästää keksit kotiin että voi antaa toisen pikkusiskolle. Voi miten kultainen.
Sitten baletin loputtua, lapset menivät mummulle ja papalle (mies oli lääkärissä, on ollut kolmatta viikko kipeä, nyt sai lääkekuurin. Rusinallekin nousi illalla kuume) ja minä lähdin sairaalaan katsomaan ystävää ja pikkuista vauvaa. Voi miten pieniä vastasyntyneet ovatkaan. Mikä ihanuus!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sitä aina unohtaa, miten pieniä vastasyntyneet ovat. JOka kerta hätkähtää kovasti että ei voi olla. Näinkö pieniä omatkin lapset olivat.
VastaaPoistaTuo on niin totta. Niin pieniä. uskomatonta...
Poistaihania, söpöjä sinisiä juttuja teitkin. :)
VastaaPoistakiitos :)
PoistaIhanaa sinistä. Ja voih tosiaan mitenkä pienet kääröt ovat suloisia :-)
VastaaPoistaHushus teidän pöpöt, ei kiva sairastaa.
Onneksi nyt näyttää jo paremmalta. Eilen Rusinalle ei noussut kuume ja jospa miehen olokin kohentuisi lääkekuurilla.
Poistakiitos <3 ihanat jutut annoit, molemmat pääsi heti käyttöön <3 ja ihana kun kävit <3 voi pikkuballeriinaa <3 mutta hushus kaikki pöpöt, että pääsee teidän tytöt ihmettelemään meidän vauvaa <3
VastaaPoistaKiva kuulla että pääsivät käyttöön. ja myssy pääsi heti <3 Oli ihanaa kun pääsinkin käymään! <3
Poista