lauantai 25. toukokuuta 2013

Raparperipiirakkaa






Raparperihilloke

10 raparperinvartta
4dl sokeria
1dl vettä

Kuori ja pilko raparperit. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä hiljaisella lämmöllä 15minuuttia.
Raikas hilloke säilyy käyttökelpoisena pari kolme päivää.
Äärettömän hyvää esim maustamattoman jogurtin kanssa ja leivonnaisiin ihana.

Turkkilaisen jogurtin kanssa olen tuota hilloketta syönyt ja eilen käytin yhden purkillisen ihanaan raparperipiirakkaan.

Hillopiirakka

7dl vehnäjauhoja
2 1/2dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
250g margariinia
2 kananmunaa

täyte n 3dl hilloa (itse käytin siis tuota raparperihilloketta)

Sekoita kuivat aineet. Lisää paloiteltu margariini ja nypi ainekset murumaiseksi seokseksi. Sekoita kananmunat nopeasti joukkoon. Kääri taikina kelmuun ja anna levät jääkapissa noin puoli tuntia. Uuni 200 astetta. Nosta taikinasta neljäsosa syrjään koristesuikaleita varten. Kauli taikinasta ohut levy leivinpaperoidun pellin päälle. Levitä päälle hillo. Kauli koristetaikina ja leikkaa siitä ohuita suikaleita piirakan päälle. Paista piirakkaa noin 20 minuuttia.

pst. Koulun & päiväkodin tapahtumassa oli myyntikojuja. Eskarilainen oli käynyt sieltä itekseen ostamassa korvakorut jotka toi juoksujalkaa minulle. Ihana poika. Korvikset ovat ihanat!

4 kommenttia:

  1. Namnam!! Ja hienot korvikset ja ihania nuo villatakit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi korvikset ovat kyllä niin rakkaat. Ihan yllärinä kävi ostamassa.. <3 Onneksi tytöt vielä käyttää äidin tekemiä villatakkeja kun pojille ei oikein enää kelpaa... ;D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ole hyvä :) On kyllä todella hyvää. Ei haitannut meillä yhtään vaikkei säilyvyys ollut tuon pidempi kun meni ihan hetkessä kaikki 2,5 purkkia. ;)

      Poista