keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Taivas tulessa



Eilen leivoin omena-rahkapiirakan. Teki kauppansa puolelle perheelle, puolet ei taas siitä pitänyt. :)

Eilen kerholainen ja ekaluokkalainen  pääsivät koulun/kerhon jälkeen kavereilleen leikkimään. Minä vietin aikaa pienimmän kanssa. Tosiaan leivottiin, oltiin pihalla, pelattiin muistipeliä, tehtiin palapelejä, väritettiin.. Esikoinenkin siinä piipahti kotona ja lähti myöskin kaverilleen.

Sain valmiiksi taas tiskirätinkin. Novitan bambulangasta.

Myöhemmin vein esikoisen futisharkkoihin. Ekaluokkalainen onkin se nyt lopettanut, tai on ainakin tauolla. Futisharkkojen aikana vein Alinaa lenkille. Kun hain pojan, hän istuikin kentän laidalla ja lähti linkuttamaan luokseni. Oli kaatunut ja satuttanut polvensa (oli naksahtanut). Kannoin sitten pojan repparissa autolle. Onneksi jalka on jo parempi, oli tosiaan vaan niksahtanut kurjasti.

Illalla keittiön ikkunasta ihailimme kaunista taivasta. Auringonlaskua. Oli kuin taivas olisi ollut tulessa.

6 kommenttia:

  1. Onneksi polveen ei käynyt pahemmin♥
    Upea kuva tuo punaisesta taivaasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei tosiaan sattunut pahemmin <3 Taivas oli kyllä upea. Sitä katselin kauan.. <3

      Poista
  2. Nam, rahkapiirakka on kyllä herkkua, täytyykin leipoa viimeistään pääsiäisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, rahkapiirakka kuuluukin niin pääsiäiseen. Äitini teki aina pääsiäisenä rahkapiirakkaa jossa persikoita. :)

      Poista
  3. Meillä rahkajutut jäänyt vallan, pitäisi varmaan tehdä tarjolle. Uskon jotta mieltymykset kanssa jakautuvat.
    Upea taivas ja voi kenkkunen polvea :-(
    Mä niin tykkään tuosta sun peukkusormuksesta kuten turkoosista tiskirätistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. peukkusormus on ostettu vuosia sitten! (ennen lapsia). Sellainen piti saada ja siinä se on ollut siitä lähtien :)) Tiskirätit (itsetehdyt) on kivoja. Tuo turkoosiu bambu myös kiva. Kolahtaa muhun eniten noista novitan bambu sävyistä.

      Poista