perjantai 21. tammikuuta 2011

Luen





Eilen illalla sain luettua Lankakaupan talvi- kirjan loppuun. Tämä oli kolmas osa, olen aikaisemmatkin osat lukenut. Tykkään kovasti. Kaikki osat löytyvät omasta kirjahyllystä.

Annoin äidilleni joululahjaksi Totta- kirjan. Äitini luki sen jo joulunpyhinä, nyt minä sain sen lainaan. Taidan aloittaa sen tänä iltana. Tykkään lukea sängyssä ennen nukkumaan menoa. Sitten tulee hyvin uni.

Peikko on pyydellyt muutaman päivän ajan että leivottaisiin. Tänään sitten oli siihen aikaa ja tarvikkeita. Tehtiin manteli-omenakakku. Taivaallisen hyvää.

Posti toi uuden novitan. Selailin ja innostuin. Tuntuu että pitkästä aikaa novitassa oli monta neuletta jotka haluan toteuttaa. Ja inspiraation lähteenäkin se toimi. Mieli on innostunut, tekee mieli tarttua heti puikkoihin. Kävin jo katselemassa lankakorejani, mitä lankoja löytyy ennestään ja toin muutamia keriä alakertaan, tänne missä neulon.

aikaisemminkin mainitsin että käteni ovat välillä tosi kuivat. Itseasiassa vain oikea käteni. Alkoi Peikon syntymän jälkeen. Välillä käsi on tosi huonossa kunnossa: kuiva, halkeilee, en saa edes sormia suoristettua kunnolla ja käsi särkee kun niin halkeemilla. Nyt olen löytänyt vihdoin voiteen joka auttaa mulla. Kun iltaisin ennen nukkumaan menoa laitan käsiini tuota käsihoitonaamio-voidetta niin kädet pysyy kunnossa. Ihanaa! Toki rasvailen peruskäsivoiteilla myös päivisin mutta ne itsessään ei pidä käsiä näin hyvässä kunnossa. Onpa hyvä mieli kun vihdoin vuosien jälkeen löytyi voide joka auttaa mulla. :)

10 kommenttia:

  1. Lankakaupan talvi ja nuo muut kirjat löytyy minultakin,tykkään kovin! Innolla jo odottelen koska tulisi lisää samaa sarjaa..
    hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Tuo Lankakaupan talvi ja ne muut saman sarjan kirjat kiinnostaisi muakin, en vaan ole ehtinyt vielä lukea. :)

    Manteli-omenakakku sekä kuulostaa että näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  3. kiva juttu,et löysit vihdoinkin kädellesi semmoisen rasvan, joka auttaa. <3

    Nam, mitä piirakkaa!!

    Uusi Novita...äkkiä postilaatikolle. =)

    VastaaPoista
  4. Voih, mulla on nuo Lankakauppa-kirjat vielä lukematta, täytyypä yrittää lainata kirjastosta. Minäkin luen sängyssä joka ilta ennen nukahtamista ainakin pari sivua. Enimmäkseen kevyehköä nykykirjallisuutta, mutta aina silloin tällöin tulee kahlattua jokin klassikkokin läpi.

    Joko Novita Kevät 2011 on ilmestynyt? Tulee meidän Citymarkettiin varmaan vasta monen viikon kuluttua!

    VastaaPoista
  5. Mä olen nyt aloittanut sen Lankakaupan ekan osan lukemisen, vaikuttaa ihan kivalta.

    Hmm, auttaiskohan tuo naamiovoide muakin..? Laitahan mulle hieman infoa sähköpostilla vaikka, hintaa ja tuotetietoja?

    VastaaPoista
  6. Kuvia ja teidän arkea ihastelemassa <3

    Suosittelen Erisanin Käsivoide C:tä (löytyy melkein mistä vain kaupasta), tosi paksua ja tehokasta. Mä oon vuosia jo laittanut aina sitä yöksi, alunperin oon oppinut käyttämään ko. rasvaa, koska äitini käytti aina sitä kun olin pieni ja käyttää edelleen päivittäin :) Kaikki muut käsivoiteet tuntuu sen rinnalla vähän "ohuilta".

    Piirakka kuulostaa ihanalta... Ohjetta?? :D

    VastaaPoista
  7. vaahteramäen emäntä, sun blogistasi huomasinkin tuon että kolmas osa on ilmestynyt eli kiitos sinulle :D

    annika, suosittelen. sekä kirjaa että piirakkaa :))

    tinyangel, oon tosi iloinen kun vihdoin löysin voiteen joka mulla auttaa. :) jippii!

    kissaemo, se on ihana lukea iltaisin, edes muutama sivu. sitten alkaa sopivasti silmät painua kiinni... :) ja hyviin kirjoihin jää koukkuun :) Joo, nyt jo tuli uusi novita, jei :)

    tiia, kirjastostako olet lainanut? muista että mulla on ne eli jos haluat lainata niin voin toki sen tehdä. eikä palautuksella kiirettä kun oon ne lukenut :) Mä laitan sulle viestiä tosta voiteesta. voishan se sullakin auttaa, en tiedä. mulla se auttaa, jei! IHana tunne kun kättä ei särje ja saa sormetkin sjuoristettua. :)) kunhan tosiaan muistan laittaa voidetta joka ilta. joskus jäänyt muutama ilta laittamatta niin heti taas käsi huononee. mut kun taas alan rasvailee tuolla ihanala voiteella niin pari päivää ja käsi taas ok!

    juliet, kiitti vihjeestä. voisi toki joskus kokeilla. nyt vaan tuntuu niin ihanalta kun löysin itselleni tuon "ihmevoiteen" että sillä pärjään.
    tässä ohje kokeilkaa ihmeessä:
    http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptihaku/resepti/?id=2783&rname=omena-mantelikakku

    VastaaPoista
  8. Löysin joskus kirppikseltä eurolla sen kirjan. Nyt on ollut aikaa lukea, kun on ihan luvan kanssa saanut lepäillä - kuumetta ollut nyt 2 vrk. :/ Mutta joo, kun saan tuon luettua niin katsotaan jos jatkot lainaan sinulta!

    VastaaPoista
  9. mulla on lukeminen jäänyt, töissä saa lukea ihan tarpeeksi.. sarjiksia vaam lueskelen, ja mulle tulee yks lehti, ni sen selaan läpi. Hyvä, et oot löytänyt auttavan käsirasvan <3 niinhän se tuppaa noitten rasvojen kans olemaan, ettei sitä löydä kun kokeilemalla.. ja se mikä sopii ja auttaa yhtä, on toiselle ihan kamala..

    VastaaPoista
  10. tiia, paranemisia! <3 ilmoittelem jos tarvitset niitä kirjoja :)

    pumpsi, lehtiäkin on kiva selailla/lukea. mulle tulee useampikin lehti :) Totta, onneksi löysin voiteen joka ainakin mulla auttaa. testailtu on tässä vuosien aikana monia. :)

    VastaaPoista