maanantai 18. kesäkuuta 2012

Jalkapalloviikonloppu





Koko viikonloppu meni futiskentän laidalla. Pojilla oli futisturnaus. Lauantaina  lähdin kaikkien lasten kanssa turnaukseen. Eväitä oli mukana paljon ja aurinko lämmitti. Lähdimme aamusta ja tulimme viideltä takaisin kotiin. Pojat olivat turnauksesta ja pelaamisesta innoissaan. Häviöt eivät haitanneet, pääasia oli pelaamisen ilo ja hyvä mieli! Esikoinen sai viirin pelin jälkeen, riemu oli suurta!

Siskonpoika pelasi samassa turnauksessa, joten siskoakin näki välillä ja katselimme välillä yhdessä lasten pelejä. 

Sunnuntaina lähdin taas kaikkien lasten kanssa aamukahdeksalta ajelemaan turnaukseen. Sää olikin aivan toisenlainen. Vettä satoi taivaan täydeltä. Sadekamppeista huolimatta olimme märkiä. Oli kuitenkin ihana huomata että pelaajia sade ei haitannut ja sitä pelaamisen iloa sade ei vienyt. Niin kaikki pikkupelaajat pelasivat kaatosateessa kuin sadetta ei olisi ollutkaan.

Onneksi kuitenkin mies tuli iltapäivällä jatkamaan päivää Peikon kanssa (esikoisen pelit jo päättyneet) , joten me muut pääsimme jo kotiin lämmittelemään. Illalla saunoimme. Peikko sai sunnuntaina viirin ja lisäksi kaikki pelaajat saivat mitalit, joten iloa riitti. Niin lapsilla kuin aikuisillakin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti