Perjantaina lähdin Tallinnaan päälläni valkea mekko, jonka ostin muutama viikko sitten Tukholmasta. Mekko löytyi vanhasta kaupungista pienestä vaateliikkeestä ja ihastuin siihen täysin. Napit edessä, pienet söpöset taskut sekä pitsiä helmassa. Yleensä en osta valkoista koska se ei ole mulla kauaa valkoinen ( ;D ), mutta nyt tuo ihanuus oli saatava.
Tallinnan reissu meni hyvin. Kuvia sieltä ei ole, koska maissa oli aikaa olla vain pari tuntia. Vettä satoi joten menimme vain sataman lähellä olevaan ostoskeskukseen ja vietimme pari tuntisen siellä. Nähtävyyksiä emme siis tällä reissulla nähneet mutta ostoksia tuli sieltäkin tehtyä! :)
Eilen menimme kaupoille.Kaulaani laitoin puuhelmikorun, jonka myöskin ostin muutama viikko sitten Tukholmasta. Koru löytyi vanhan kaupungin indiskasta.
Haluan keittiöön pientä muutosta ja ostimme hyllylevyä, maalia jne. Kaupoilta vein peikon futisharkkoihin ja kotiin palattuamme aloin maalaamaan. Itse maalarikin oli lopulta maalissa, mutta ne pääsin sitten pesemään pois miehen ja lasten lämmittämään pihasaunaan.
Tänään vietetään aurinkoista maanantaita. Yksi puuttuu porukasta, esikoinen lähti perjantaina mummin ja papan kanssa mökille. Taidetaan käydä ainakin leikkipuistossa, nauttia auringosta ja eväistä. Ja kyllä mä haluaisin vähän jatkaa tuota keittiöprojektiakin... :)
Aurinkoista viikon alkua,
Sade
ihania ostoksia!! Tekisi mieli itsekkin ostella kaikkea ihanaa kesäistä! Kivasti olet päässyt reissuhin. Varmasti ihania reissuja.
VastaaPoistaMinäkin haluaisin jatkaa projektejani...melkein se jo onnistuu mutta tuo pienin vielä vähän vahdittava. Meinaa hommat aina keskeytyä juuri kun saanut työmaan leviteltyä.
VastaaPoistaNautitaan auringosta!
Ihana mekko <3 Mun on pitänyt laittaa sulle s-postia ties kuinka kauan, mutta se aina vain jää ja jää :/ Joka kerta kun katselen onnetonta korvakoru varastoani niin asia tulee kyllä mieleen ;)
VastaaPoistatinyangel, välillä tekee löytöjä :) Joo, nyt onkin ollut ihan ohme kevät/kesä kun kolme kertaa laivalla pienen ajan sisään. :) ollut perhereissu, miehen kanssa kaksin ja nyt äidin kanssa kaksin. Ihania tosiaan. :)
VastaaPoistarva vaaksanheimo, Joo, se on kyllä välillä todella vaikeaa tehdä/keskittyä mihinkään projekteihin.. Mutta pikkuhiljaa. nautitaan!
katja, Kiitos. :) kirjoittele sitten kun ehdit ja jos tosiaan tarvetta on/tulee ;)
Ai vitsi tuo värikäs kaulakoru on kyl makee! Kuinka se on tehty? Onko se yhtä pötköä tai jotenkin monta "ketjua" yhdistyy lukossa tms? Ihanan raikas ja värikäs!
VastaaPoista-Monna-
M, Joo, oli kyl pakko ostaa se kun kaupassa näin! :) iinä on monta ketjua jotka yhdistyvät lukossa :)
VastaaPoistaM, Joo, oli kyl pakko ostaa se kun kaupassa näin! :) iinä on monta ketjua jotka yhdistyvät lukossa :)
VastaaPoista