sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Treffit


Eilen oli kyllä ihana päivä. Päivä meni hirmusen nopeasti. Vietettiin päivä miehen kanssa kaksin. Pitkästä aikaa. Tekee kyllä välillä niin hyvää. Saa olla rauhassa yhdessä. Jutella. Nauraa. Huomata että vieläkin kaupungilla kävellessä se käsi tarttuu toisen käteen. Ihan kuin nuoruudessa. Käsikädessä kävellään. Yhdessä. Ollaan oltu yhdessä niin pitkään. Kasvettu yhdessä nuorista aikuisiksi.

Ensin lähdimme kaupungille. Kävimme syömässä ja ostoksilla. Ostin lisää juoksutarvikkeita (stadiumista saa juoksuhousut ja topin yhteishintaan alennuksella ;) ) ja pari toppia.

Tulimme kotiin , vaihdoimme arkivaatteet päälle ja lähdimme koirien kanssa metsään/luontoon. Niin parasta. Koirat saivat mennä hetken vapaasti. Juosta energiaa pois. Sitten kävelimme pellonlaidalla, joen rannalla, hiekkatiellä. Luonto on niin kaunis. Kukkia. Puita. Alkava kesä. Niin nautin.

Päätimme käydä vielä kahvilla. Sitten olikin ihanaa lähteä taas hakemaan minityypit kotiin. Kaksi halusikin jäädä mummulle ja papalle yöksi (pojat ) ja kaksi tuli mukanamme kotiin. Tyttöjen mentyä nukkumaan, ihana päivä jatkui vielä sillä että katselimme miehen kanssa yhdessä leffan.

Mahtava päivä tuo lauantai. Niin voimaa antava. Tästä on taas hyvä jatkaa. Aurinkoinen aamu, kaikenlaista touhuilua (kotona) tiedossa.

Ihanaa sunnuntaita!

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta. :) Ja varmasti tärkeää viettää välillä aikaa kunnolla ihan kaksinkin, arki kun on lasten kanssa varmaan aika touhukasta, eikä silloin ehdi paljon käsikädessä kävellä. :D Ihana että muistatte sitten ottaa sitä aikaa myös toisillenne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päivä. Niin nopeasti sitä sitten taas uppoontuu arjen kiireisiin.. Välillä kun on hetki (päivä) ilman hulinaa niin tekee ihan hyvää :))

      Poista
  2. hienolta päivänne kuullostaa♥ Niin tärkeitä nuo pienetkin yhdessäolot, arjen keskellä...:)

    VastaaPoista
  3. Voi miten kiva, että saitte viettää tuollaisen päivän kahdestaan, se on tosi tärkeää. Ja koirien puolesta iloitsen, pitäisi mennä johonkin korpeen, missä meidänkin koira saisi juosta vapaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. se on niin tärkeää. Onneksi meillä on siihen mahdollisuus silloin tällöin. Siitäkin iloitsen että tässä on vielä luontoa lähellä johon mennä vapaasti koirien kanssa. Tännekin kun niin paljon rakennetaan... Onneksi myös sitä luontoa. Se on mulle tärkeää.

      Poista