lauantai 15. toukokuuta 2010

Vaatekaapin värit..





Sannamaria haastoi kuvaamaan oman vaatekaapin värit. Ja sitten itsensä lempivaate päällä.

Mun vaatekaapista löytyy vaatteita laidasta laitaan. Erivärejä, erilaisia vaatteita. Fiiliksen mukaan.

Oon huomannut että puen eritavalla vuodenajan mukaan. Toki meistä jokainen kun talvella tarvitsee lämpimämpää jne, mutta siis väreissäkin.. Talvella tulee pidettyä ikävän paljon harmaata, mustaa, valkoista.. On silloinkin värejä, kuten oranssi neuletakkini, tai sinapinkeltainen neuleeni mutta aika paljon tuota harmaata.

Kuljen oikeestaan koko syksyn, talven ja kevään legginseissä (useimmiten farkkulegginsit) tai farkuissa. Aina farkut jalassa..

Ruskea on vaatteissa väri josta erityisesti pidän. Sitä on kaapissani aika paljon. (sekä kengissä että laukuissa)

Mutta kevään mittaan, kesän lähestyessä värit valtaavat mieleni. Käytän paaaaaljon mekkoja/hameita ja Värejä! En halua enää silloin päälleni mitään harmaata, vaan kaikkea pirteetä, iloista. Isot korutkin pääsevät silloin valloilleen, varsinkin korvakoruissa.

Eilen päälläni oli tuo ihana kirppislöytömekko tältä talvelta (3,50e). Mulla on niin paljon lemppareita etten voi millään valita yhtä ja kuvata itseäni siinä joten kuvasin eilen koska tuosta muotoutui heti ensi käyttämällä yksi ihanuuksista. Pirteä väri ja mukava päällä.

Ah, se on kesä nyt ! Vielä täksi päiväksi luvattu lämmintä, aurinkoista. Nyt taidan hipsiä aamukahvini kanssa ulkorappusille aamuaurinkoon. Mies vielä nukkuu ja lapset mummulla ja papalla. Hiljaisuus, lintujen laulua... Vaikka odotan taas jo niin kovasti sitäkin että koti täyttyy äänistä. Lasten kiljahduksista, innostuneista lauseista. Mutta nyt vielä hetki tätä.. <3 Ja päivän edetessä taidan taas laittaa tuon keltaisen mekon päälleni ja antaa hiekan ja ruohon kutitella varpaitani.... <3

4 kommenttia:

  1. Sinulla on niin siisti vaatekaappi. Mieluiset vaatteet on semmosia, että niitä tulee usein pidettyä. kaunis tuo keltainen mekko.
    Hetki nyt itsellesi, ennenkuin perhe palaa. Sitten on taas iloista menoa. Onnea elämääsi:) murmeli

    VastaaPoista
  2. Sama täällä, auringonvalon lisääntyessä alkaa vaistomaisesti kaivaa kaapista värikkäämpiä vaatteita. :) Vaikka pitäisi koittaa saada väriä niihin talvivaatteisiinkin, ehkä ne piristäisivät pimeässä.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun vastasit haasteeseemi :) Ihania värejä kaapistasi löytyy. Tuo ruskea on minunkin lempivärejäni, vaatteissa, laukuissa ja sisutuksessa...

    VastaaPoista
  4. murmeli, Sitä on vaatekaappi pullollaan vaatetta ja sitten kuitenkin tulee aina vaan pidettyä niitä tiettyjä.. mutta välillä vaihtelu virkistää.. ;) kiitos samoin <3

    nzqu, Se on ihan totta. mä koitin viime talvena enemmän panostaa väreihin ja onnistuinkin siihen aina välillä. mutta useimmiten mentiin aika harmaissa... :)

    sanna, :) ruskea on ihana. <3

    VastaaPoista