tiistai 2. marraskuuta 2010

eilen






- puikoilla ihanaa puroa. Että mä tykkään siitä langasta! Aloitin mä toisenkin työn. Virkaten. Taas jotain helppoa mutta kuitenkin ilman ohjetta. Pari kertaa jouduin purkaa hammasta purren, ehkä kolmas kerta toden sanoo. Toivotaan!

- Rusina kääntyi melkein masulleen! Kuten kuvasta näkyy, vain toinen käsi jäi vielä kurjasti masun alle eikä käätyminen onnistunut ihan kunnolla ja sitten tuli pienelle hermostus. Siitä se lähtee! <3

- Vein eilen Helmin lääkäriin. Nuhaa on jatkunut monta viikkoa ja sitten lisäksi tuli kurja yskä ja valvotut yöt. Tyttö sai lääkekuurin keuhkoputkentulehdukseen. Viime yö oli heti vähän parempi Helmillä. Muutamia herätyksiä oli. Rusina kyllä herättelee nykyään kanssa, n 3-4 kertaa yössä, joten kyllä tässä aika silmät ristissä aamukahvia hörpitään.. ;)

- Päätin eilen että kun kerran on jo marraskuu niin nyt alkaa joulun odotus täysillä! Hain lääkärireissun jälkeen kaupasta glögiä ja piparitaikinan. Kun Rumpali tuli eskarista kotiin niin paineltiin piparit. Mulla päälläni suht uusi kirppislöytö, ihana essu. Ja piparit laitettiin myös uuteen kirppislöytöön: ihanaan jouluiseen peltipurkkiin.

- Silloin aikoinaan kun kaunotar ja hirviö ilmestyi, se oli mun lempileffa. Ostin sen vhs:n ja oon nähnyt elokuvan kymmeniä kertoja. Aina vaan niin ihana. Aina harmitti kun meillä ei oo enää vhs soitinta enkä pystynyt elokuvaa katsomaan, yksi lemppareista yhä edelleen! Kun näin että se tuli taas kauppoihin myyntiin niin täähän oli ensimmäisten joukossa sitä ostamassa. Tottakai! <3

5 kommenttia:

  1. Mäkin oon kaupassa hypistellyt puro-lankaa, mutta en oo raaskinut ostaa :/
    onnittelut rusinalle uudesta taidosta <3 ei siinä enää kauaa mee, että onnistuu :D
    voi pientä sairastajaa <3 toivottavasti helpottaa lääkekuuri <3 ja jaksuja sulle <3 noi on tosi rankkoja noi monen herätyksen yöt.. ja vielä kun kaksi herättää, ja tietysti eri aikoihin..
    kauniita kirppislöytöjä <3 ja toi leffa on mainio ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä on samanlainen joulurasia! Siinä oli alunperin jotain sairaan pahanmakuisia konvehteja... Mutta kiva rasia, sinne voi säilöä jotain konvehteja parempaa. :)

    Tuo on kiva leffa, nuo esineet on hauskoja kavereita.

    VastaaPoista
  3. Mä olen hamstrannut Puroa; kahta väriä ainakin löytyy isommatkin määrät. Se on kyllä ihana lanka, tosin käytössä nyppääntyy. :(

    Rusina on jo niin iso! Vastahan se syntyi ja nyt se jo alkaa kääntyillä!

    Meillä on myös kärsitty (öisestä) yskästä, nyt jo onneksi on helpottanut. Käytin Pikkumiestä lääkärissä, mutta onneksi ei ollut mitään lääkitystä vaativaa. Paranemisia sinne!

    Voin melkein haistaa piparitaikinan tuoksun, ihanaa! :) Pitää varmaan itsekin kohta tehdä eka taikinasatsi.

    VastaaPoista
  4. Pikaista paranemista Helmille! Ja tsemppiä rusinalle kääntyily puuhiin!

    Jaksuja sinulle. Muistan kyllä millaista oli herätä useasti yöllä. (ZZzzz) <3 <3

    Piparit, nam! Kyllä mekin niitä tehdään joku viikonloppu! =)

    VastaaPoista
  5. pumpsi, helmi nukkuu jo hieman paremmin yöt. on se kyllä rankkaa välillä kun kaksi, välillä enemmänkin, yöherättelijöitä. ja tietty eriaikoihin. toisaalta parempi niin jos ois samaanaikaan niin ei vois niin just auttaa sitä pientä jolla "hätä"

    tiia, ai se on ollut sellanen. no, hyvä et mä sain sen ilman niitä pahan,makuisia suklaita.. ;DD

    nzqu, nyppääntyminen tietty kurjaa :( mut on ihanan pehmoista ja värit kivoja <3
    onneksi teillä jo helpottanut. nyt on kyllä sitkeetä flunssaa liikkeellä. itekkin oon ollut enemmän tai vähemmän flunssanen jo kuukauden :P

    tiny, kiitos paranemistoivotuksista, rusinan tsempeistä ja mun jaksuista! <3

    VastaaPoista