tiistai 30. marraskuuta 2010

Touhotan




Viikonloppu oli mukava. Perjantaina vietettiin tosiaan perheen omia pikkujouluja. Lauantaina tytöt meni vanhemmilleni ja minä ja pojat lähdettiin hevisauruksen konserttiin. Voi että oli mahtava. Siitä tykkäsi sekä äiti että lapset. Siellä meni aika myöhään ja mekin mentiin sitten vanhemmilleni jossa tytöt jo nukkuivat ja jäätiin sinne yöksi.

Sunnuntaina menin siskoni ja hänen miehen kanssa Jumboon. Sain tehtyä hyvin jouluostoksia, enää ei puutu kuin mieheltä ostettava lahja. (tiedän jo mitä hankin, onneksi) Vielä on paljon tekemistä ennen joulua, jonkin verran pitäisi vielä neuloa pukinkonttiin. Toivon että ehdin. Lankoja projekteja varten tuli ostettua. Ja ostin mä vähän askartelujuttujakin..

Joulua on ihana touhottaa. Rakastan tätä aikaa vuodesta. Nyt nautitaan! Huomenna saa jo avata ensimmäisen luukun. Onkos siellä jo kalenterit valmiina? Lapsilla on lelukalenterit, miehelle dumlekalenteri, minä ajattelin ostaa tänään itselleni perinteisesti kynttiläkalenterin. Ja onhan sitten vielä esim. tämä kummitustalon joulukalenteri, jota innolla odotan.

6 kommenttia:

  1. Ei oo vielä joulukalenteria, mutta täytyy varmaan tänään kipaista hakemaan! :D Dumle-kalenteri ois kyllä aika jees! Lisäksi meillä on miehen kanssa aina yhteinen Veikkauksen kalenteri. :)

    VastaaPoista
  2. Teillä on tosiaan kova meno siellä. Tekemistä ja menemistä riittää. Se on kivaa. Minulla ei ole joulukalenteria ollenkaan. Ihania pehmosia paketteja varmaan on teillä. Sain tänään ihanaa postia:))))Mieli piristyi. Kivaa viikon jatkoa sinne. murmeli

    VastaaPoista
  3. Ei ole joulukalenteria, enkä taida hankkiakkaan. Joululahjat olen jo hankkinut, kunhan käärin vielä pakettiin, niin joulu saapi tulla.:)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa hääräämista siellä suunnalla. Mekin mennään tän viikon lauantaina jouluostoksille ja tarkoitus olisi hankkia kaikki joululahjat silloin, jos vaan mahdollista. Tänään juuri hain puisen autokalenterin varastosta...sinne laitan poitsua varten pikku leluja. Näin aluksi on luukuissa Dubloja. lauantaina pitää ostaa jotain lisää loppu luukkuihin.Itselle ostin semmoisen kynttilä "kalenterin" ja lisäksi pitää hankkia veikkauksen kalenteri itselle ja miehelle.

    VastaaPoista
  5. Meillä on joulukalentereita kertynyt enemmänkin kuin omiin tarpeisiin! :D Itse ollaan ostettu Dumle-kalenteri ja Fazerin suklaakalenteri (pitää testata, on kai tämän vuoden uutuus?). Ajateltiin avata niitä vuorotellen :)

    Mutta sitten kolme kalenteria on lisäksi tullut "kaupan päälle"; yksi kuvakalenteri sanomalehden mukana ja kaksi kuvakalenteria lahjaksi :) Tähän tarvittais nyt muutama lapsi, kahdestaan on vähän haipakkaa niitä availla joka aamu ;) Mutta oikeesti nautin tästä vuodenajasta paljon... Joulukuun eka päivä ja siitä eteenpäin koko joulukuu on aina sellainen taianomainen, siinä on oma fiiliksensä <3

    VastaaPoista
  6. annika, dumle on kyllä hyvää. Mä oon joskus katellut niitä salmiakkikalentereja (rakastan salmiakkia) mutta olen tyytynyt tuohon kynttilään kun mun tulee kyl muutenkin herkuteltua niin paljon... ;)

    murmeli, kiva kun pidit postista :)) kiitos.

    oman onnen seppä, sullakin siellä jo ihanan valmista. saa vaan nauttia joulun tulosta <3

    tiny, toivottavasti löydätte kaiken mikä tarkoitus. onnea veikkauksen kalenteriin! :D

    juliet, teillä tosiaan riittää kalenterien avaamista. sepäs kivaa! :D joulukuu on ihanaa aikaa! <3

    VastaaPoista